Analyysi: Hittielokuva Barbien sydämessä piilee suuri tragedia, ja sen nimi on Ken
Pinkkiä naisenergiaa ja feminismiä tarjoileva jättihitti Barbie jätti loppuratkaisussaan Ken-nuken limboon, joka on tasa-arvonäkökulmasta sietämätön, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Pauliina Grym.
Minulla oli lapsena neljä Barbie-nukkea ja yksi Ken. Miesnukke Ken on alusta asti ollut eräänlainen Barbien asuste tai lisäosa. Tyttöjen leikeissä, minunkin, oli keskiössä aina Barbie.
Myös Greta Gerwigin ja Noah Baumbachin käsikirjoittamassa Barbie-elokuvassa Ken on ikuinen statisti, ja tällä herkutellaan. Kiitosta roolisuorituksestaan Keninä keränneen Ryan Goslingin esittämä voimaballadiparodia I’m Just Ken naurattaa. Ken on miesbimbo, jolle ei anneta arvoa, ja joka jää aina toiseksi.
Mutta koska elokuvaa on hehkutettu ja markkinoitu feministisenä, Kenin kohtalo tuntuu elokuvassa rujolta.
Minkälaista feminismiä Barbie on?
Kulttuuricocktail Livessä kysyttiin syyskuussa, minkälaista feminismiä Barbie-elokuva myy.

Jaksossa todettiin, että pohjimmiltaan valkoinen, binäärinen ja kaupallinen Barbie edusti melkoisen osoittelevaa feminismiä.
Ken-nukelle tyypilliseen tapaan Ken jäi tässäkin ohjelmassa sivuun. Toinen studiovieraista, näyttelijä Sara Melleri sentään mainitsi jakson loppupäässä kenien olevan biitsillä ja barbien hallitsevan. Näyttelijä jatkoi kysymällä, onko tämä sitten tasa-arvoa ja vastasi omaan kysymykseensä, että ”ei varmaan”.
”Biitsi” viittaa Barbie-maan uimarantaan, joka sekin on muovia aina laineita myöten. Siellä Kenit eivät voi tehdä oikeastaan mitään muuta kuin hengailla ja odottaa Barbien kutsua.
Välillä kenit pääsevät Barbien juhliin, jotka ovat kuitenkin aina ”tyttöjen bileet”. Ken ei koskaan saa jäädä yöksi, vaan joutuu palaamaan rannalle. Ranta paljastuu kenien kodiksi. Muovitaivaan alla ei toki sada, mutta kylmä tosiasia on se, että kenit ovat asunnottomia ja viettävät yönsä rannalla.
Tosimaailmassa ”rantojen miehet” -sanapari viittaa kodittomiin, syrjäytyneisiin ja usein päihdeongelmaisiin miehiin.
Kärjistetyssä kuvauksessa on todellisuuspohjaa
Kun Barbie ja Ken pölähtävät pinkistä Barbie-maasta nuhjuiseen Los Angelesiin, tähdet näyttävät olevan Kenin kannalta vihdoinkin oikeassa asennossa. Keniä kunnioitetaan jo pelkän sukupuolen perusteella ja aggressiivisesta äijäilystä palkitaan.
Barbie sen sijaan saa nopeasti kokea miesten irstaan tuijotuksen ja huutelun, joka on kovin kaukana siitä vaarattomasta ihailusta, jota hän on Barbie-maassa tottunut saamaan. Hänellä ei ole arvoa, paitsi halun kohteena.
Patriarkaatti esitetään elokuvassa kärjistetysti: Will Ferrell näyttelee vain miehistä koostuvan johtoryhmän toimitusjohtajaa. Tosielämässä Mattelia johtaa kuuden miehen ja viiden naisen joukko. Toimitusjohtaja on kyllä mies.
Ongelmat ovat tosia. Suomessa lähes puolet yläkouluikäisistä tytöistä kokee seksuaalista ahdistelua.
Kärjistyksestä huolimatta ongelmat ovat tosia. Viime vuonna julkaistussa kouluterveyskyselyssä ilmeni, että meillä Suomessa lähes puolet yläkouluikäisistä tytöistä kokee häiritsevää seksuaalista ehdottelua ja ahdistelua.
Margot Robbien kotimaan Australian parlamentissa yksi kolmesta parlamentissa työskentelevästä naisesta on kokenut seksuaalista häirintää.
Mutta ajat ovat muuttuneet. Nyt tosielämässä miehiä voidaan rangaista huonosta käytöksestä. Luis Rubiales erosi Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtajan tehtävästä saatuaan laajasti kritiikkiä suudeltuaan Espanjan naisten maailmanmestarijoukkueen pelaajaa Jennifer Hermosoa suulle MM-loppuottelun jälkeen.
Matriarkaatin voitto vai tilien tasaus?
Elokuvassa matka muovisesta matriarkaatista ihmisten Los Angelesiin avaa Gosling-Kenin silmät. Ken palaakin Barbie-maahan suorastaan vallankumouksellisin ajatuksin. Uusi maailmanjärjestys innostaa muitakin kenejä. He valtaavat barbien talot ja hallituksen, nostavat Kenin presidentiksi, siis kääntävät valtasuhteet päälaelleen. Tätä riemua ei kuitenkaan kauan kestä, ovathan barbiet tekijänaisia.
Barbiet syrjäyttävät miehet ja eväävät näiltä pääsyn kaikkiin huippuvirkoihin. Barbien korkeimpaan oikeuteenkaan ei mahdu yhtään keniä, Kenin pyynnöstä huolimatta. Hänelle tarjotaan alempaa virkaa, josta hän voi halutessaan ”ponnistella ylöspäin kuten naiset todellisessa maailmassa joutuvat tekemään”.
Kenin oikeuksien ohittaminen elokuvan loppumetreillä on kiusallista, sillä muuten inklusiivisuutta nostetaan.
Yliluonnollisen kauniin ja rasvattoman Robbie-Barbien rinnalla kulkee läpi elokuvan tavallisemman näköisiä barbeja, jopa punk-henkinen Kate McKinnonin Weird Barbie. Variaatiota on niin barbien etnisyydessä kuin kehotyypissäkin. Mukana on transbarbi ja pyörätuolissa istuva barbi. Barbiet ovat yhtä suurta perhettä, ja kaikilla omat kivat talonsa ja ammattinsa duunareista lääkäreihin ja presidentteihin.
Sivuun työnnetyt kenit jäävät elokuvan lopussa rannalle, ilman omaa kotia.