Géza Szilvay keksi miten nuottien taakkaa kevennetään lapsilta – turhaan, sanoo musiikkikasvatuksen lehtori Elisa Seppänen
80-vuotiaan Géza Szilvayn elämäntyö, Colourstrings, on vientituote ja Suomen ainoa tunnettu soitinkoulu. Viulunsoittoa se opettaa tarkasti, mutta miten se vastaa muuttuneen musiikkitodellisuuden tarpeisiin?
Itähelsinkiläisestä studiosta on yhteys kymmeneen maahan, ja maailmalle virtaa unkarilainen läsnäolo. Kun kahdeksankymmentävuotias viulupedagogi Géza Szilvay selittää Colourstrings-metodiaan, puhe polveilee kansallisesta identiteetistä keskiaikaiseen laulunopetukseen, mutta keskiössä on, miten lapset oppivat soittamaan viulua.
Minifiddlers-videokurssikokonaisuudella Szilvay kertoo viulunsoiton opettajille, miten metodin tietty harjoitus tai laulunpätkä vaikuttaa pienen soittajan tekniikkaan tai musiikkivalmiuksiin.
– Viime vuosikymmenet olen kokenut tämän velvollisuudeksi, Szilvay perustelee ehtymätöntä opetusenergiaansa. - Minun pitää jakaa sitä tietoa, joka on auttanut minua ja monia muita muita.
Se tieto on Colourstrings-metodi, jonka Szilvay kehitti yhdessä veljensä Csaban kanssa. Karhukieli, isäkieli, äitikieli ja lintukieli värikoodeineen sekä Szilvayn muut ajatukset tunnetaan paitsi viulutunneilta ympäri maailman myös television Viuluviikarit-sarjasta. Se sai kahdeksankymmentäluvun Suomen yhtenäiskulttuurissa paljon yleisöä. Colourstrings-materiaalia on monille soittimille, ja Itä-Helsingin musiikkiopistossa metodi on laajentunut myös muskariin.
Géza Szilvay
Syntyaikanaan kyse oli käänteentekevästä opetustavasta. Szilvay sovelsi soitinopetukseen unkarilaisen Zoltán Kodályn ajatuksia musiikista, kasvatuksesta, psykologiasta ja yhteiskunnasta, mutta valmista soitinopetusmenetelmää Kodály ei tarjonnut.
– Kun alle kolmekymppisenä olin hetken ollut Suomessa, sain tietoa Suzuki- ja Rolland-menetelmistä ja säikähdin, että olen ollut Kodály-taustani kanssa kapeakatseinen, Szilvay kertoo. – Menin kaikille kursseille ja otin uuden tiedon nälkäisenä vastaan. Sitten tajusin, että Kodályn metodissa pystyn yhdistämään sen kaiken.
Kodálylle keskeiset lapsilähtöisyys ja moniaistisuus näkyivät jo ensimmäisten Colourstrings-kirjojen kuvissa ja väreissä, mutta keskeistä on Kodályn ajatus, että lapsen korvaa, soittotekniikkaa, älyä ja tunnetta kehitetään yhtä aikaa. Siksi Colourstringsissa lauletaan ja ilmaistaan samalla kun opetellaan soittamista - ja älylle on tarjolla nuotit.
Suzuki-menetelmässä soittoa ei opiskella nuoteista, koska niiden opettelu voi viedä lapsen huomiota pois musiikista. Colourstrings-vihkot kuitenkin erottuvat kevennetyllä ja lapsilähtöiseksi muutetulla nuottikuvalla, josta Szilvay kertoo ylpeänä.
– Kun professori Suzuki oli vielä vanhempi kuin minä nyt, sain esitellä hänelle Colourstrings-aapistani, kertoo Szilvay. – Suzuki sanoi, että ”Perhaps, perhaps you have solved the problem!” Se rohkaisi minua eteenpäin.
Ovatko nuotit ongelma?
– Minun mielestäni Géza Szilvay ei ole ratkaissut ongelmaa vaan luonut sen, sanoo Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori Elisa Seppänen. Hän on aiemmin työskennellyt Itä-Helsingin musiikkiopistossa varhaisiän musiikinopettajana, yhtenä tavoitteena päivittää koulun musiikkikasvatuksen opetussuunnitelmaa myös Colourstringsin osalta. Metodi on tuttu myös sitä kautta, että Seppäsen tyttärelle opetetaan kontrabassonsoittoa Colourstringsillä.
Nuotinlukuun keskittyminen varhaislapsuudessa on Seppäsen mukaan kyseenalaista ja jopa ongelmallista nykytiedon valossa. Colourstingsissä tämä liittyy myös siihen materiaaliin, jolla opettaja varhain valmentaa lapsia soitinopintoihin. Seppänen täsmentää, että musiikin kuvaamiseen käytettyjä käsitteitä voi käydä läpi pientenkin lasten kanssa, muttei kirjana vaan elämyksellisesti.
– Esimerkiksi oma mestariopettajani Doug Goodkin sanoo, että joskus kaksitoistavuotiaana voi ottaa nuotit esiin, ja silloin musiikkiin motivoitunut porukka oppii ne nopeasti.
Géza Szilvay ei ole ratkaissut ongelmaa vaan luonut sen.
Elisa Seppänen
Nuotit ovat muutenkin vähällä käytöllä nykyisessä musiikkitodellisuudessa, kun pop-hitit rakennetaan studiossa ja nuottien rajoitukset esimerkiksi kansanmusiikin kuvaamisessa ymmärretään. Seppäsen mielestä nuottilähtöisyyden ongelma yltää kuitenkin syvemmälle.
– Kodálynkin mukaan lapsi oppii moniaistillisesti, näkemällä ja kuulemalla yhtä aikaa. Olisi tärkeää, että lapset näkisivät ja kuulisivat enemmän toisiaan ja maailmaa kuin nuottivihkon sivuja, Seppänen sanoo. – Itse en työssäni muskariopettajana koskaan ehtinyt lasten kanssa kaivaa esiin kirjoja, se on pois yhdessäolosta, soitosta ja laulusta. Lasten kanssa totetutuva taideintegraatio on sitten asia erikseen, mutta siinä ei ole kyse kuvan värittämisestä eikä nuottien piirtämisestä.
Mitä metodiin mahtuu
Kodályn ajattelussa tärkeää on myös, että musiikkikasvatus hyödyntää lasta ympäröivää musiikillista äidinkieltä. Mutta kaikki musiikin kielet eivät Seppäsen mukaan helposti mahdu Colourstrings-ajatteluun, joka on lapselle läsnä kirjoina ja nuotteina.
– Esimerkiksi Itä-Helsingin musiikkiopisto kasvaa Itä-Helsingistä, joten mahtuisiko sinne maailmanmusiikin tai kevyen musiikin opintokokonaisuuksia tehokkaan jousipedagiikan rinnalle? Seppänen kysyy.
Itähelsinkiläisessä studiossa asia on helppo nähdä toisin. Minifiddlers-kurssilaisia Szilvay jatkuvasti kehottaa hyödyntämään musiikkia, jonka opettaja ja lapsi kokevat omaksi. Myös improvisaatiolle on jätetty Colourstrings-vihkosissa tilaa.
Ja voihan ajatella niinkin, että 1980-luvulla Szilvay, viuluviikarit ja Helsingin Juniorijouset toteuttivat inklusiivista genreajattelua nimenomaan tarjoamalla lähiölapsille laadukasta taidemusiikkiopetusta.
– Taidemusiikki on fantastista, mutta sitä myös rajoittaa moni asia, sanoo Szilvay. – Toiset genret voivat olla joissain asioissa vapaampia, ja tarvitsemme niitä kaikkia.
Colourstringsille on kuitenkin tyypillistä, että vapaudelle on rajattu tila keskellä laajaa järjestelmää, joka etenee harjoitteesta, kappaleesta ja vihosta toiseen ja ulottuu varhaiskasvatuksesta ammatin kynnykselle.
– Kun soitinkoulu on tehty pitkiksi, mataliksi portaiksi, aina voi hypätä, Szilvay sanoo. - Mutta opettajan työtä helpottaa, kun nousu onnistuu myös vähiten lahjakkaan lapsen kanssa.
Tällaisen rakenteen noudattamisessa voi kuitenkin piillä samanlaisia ongelmia kuin kirjalähtöisyydessä, arvioi musiikkikasvatuksen lehtori Elisa Seppänen. Joitakin Colourstrings-muskareissa opetettavia rytmi- ja nuottiasioita hän pitää jopa poissulkevina:
– Kuusivuotiaana voi olla haastavaa tulla ulkopuolisena systeemiin mukaan ellei viisivuotiaana ole oppinut niitä taitoja, Seppänen luonnehtii. – Eikä Colourstrings välttämättä osaa hyödyntää muista taustoista tulevien lasten musiikkiosaamista.
Minifiddlers-kurssilla Colourstringsin järjestelmällisyys tekee kuitenkin vaikutuksen. Kun joku nostaa esiin viuluteknisen ongelman, Szilvay näyttää, että usein se on ratkaistu koulun aiemmissa vaiheissa, ja moneen yleisluonteiseen kysymykseen Szilvaylla on vuosien hioma, käytännönläheinen neuvo.
Mutta kun 2020-luvun opettajat kysyvät vinkkejä ylivilkkaiden lasten häiriökäyttäytymiseen, Géza Szilvay toteaa kokemuksensa rajalliseksi.
– Soitinopettajan pitää pystyä auttamaan lasta myös psykologisesti, mutta se osaaminen puuttui minun sukupolveltani, Szilvay kertoo. – Olen tullut autoritäärisestä opetuskulttuurista, ja siksi minäkin olin 70-luvulla autoritäärinen. Ehkä joku lapsi pelkäsi, mutta toivon että useimmat huomasivat, että siinä oli rakkautta takana.
Kun lapsi soittaa, hän oppii tekemään pitkäjänteistä työtä, kunnioittamaan ja kuuntelemaan toisia ja hyväksymään erilaisuutta.
Géza Szilvay
Muutama suomalainen ammattimuusikko, ensimmäisenä Linda Lampenius, on julkisuudessa kertonut tai antanut ymmärtää kärsineensä Szilvayn menetelmistä, ja yksityisesti juttuja kuulee enemmän. Niiden läpikäynti jää toiseen kertaan, sillä itähelsinkiläisessä studiossa vanhempi ja viisaampi Géza Szilvay jakaa vinkkejä, jotka keskittyvät soitonopetuksen tekniseen puoleen. Vilkkaille lapsille hän suosittaa liikuntaharrastusta, että keskittyminen tunnilla riittäisi viulunsoiton tarkasti rajattuun kehollisuuteen.
– Mitäpä jos sitä kehollista haastetta ei ulkoistettaisi vaan otettaisiin vastaan! kommentoi Elisa Seppänen. – Ratkaisu viulutunnillakin voi olla, että ensin herätetään liike ja kehollisuus ja energia, että sitten voidaan keskittyä. Tähän viittaa myös tuore aivotutkimus.
Seppäsen näkemyksistä ymmärtää, että Kodály-metodin oheen on Suomessa tullut paljon varhaisiän musiikkikasvatuksen lähestymistapoja, joissa taideintegraatiota, inklusiivisuutta ja lapsilähtöisyyttä tulkitaan laajemmin kuin Colourstringsissä. Vaikuttaisi että Szilvayn ansiokkaassa urassa tähän päivään asti ovat parhaiten kantaneet varhaisen soitinopetuksen tekniikkaymmärrys - ja musiikin yhteiskunnallisen merkityksen korostaminen. Jo Viuluviikareiden toisen kauden alussa Szilvay puhui vakavasti siitä, mitä musiikki opettaa yksilön asemasta osana yhteiskuntaa.
– Kun lapsi soittaa, hän oppii tekemään pitkäjänteistä työtä, kunnioittamaan ja kuuntelemaan toisia ja hyväksymään erilaisuutta soitinten kautta, Szilvay kuvaa. – Minun musiikkiopistostani tuli ulos hienoja kansalaisia, jotka rakentavat Suomea ja Eurooppaa - eivätkä nämä ole liian isoja sanoja!
Szilvay on puhunut paljon myös musiikin merkityksestä kansalliselle identiteetille. Taustalla vaikuttaa paitsi Kodályn ajattelu myös Szilvayn oma tausta neuvostoajan Unkarissa, jossa musiikki kantoi arvoja ja kokemuksia, jotka poliittinen järjestelmä yritti tukahduttaa. Szilvay tiedostaa, että 2020-luvun Suomessa tilanne on erilainen. Kansallinen identiteetti ei ole uhattuna, mutta se on sirpaloitunut yhtenäiskulttuurin mukana eikä kiinnity yhteen musiikkiin:
– Tässä tilanteessa lapsessa on silti tärkeää herättää tieto, että ihminen tarvitsee myös henkistä ravintoa, Szilvay sanoo.
Saman asian muotoilee hieman toisin Elisa Seppänen:
– Tavoitteena on hyvä musiikkisuhde, joka rakentaa lapselle terveen ja globaalin identiteetin.
Seppäsen mukaan liian tiukka metodi voi rajata lapsen identiteetin kehittymistä, mutta ongelma ratkeaa tiedostamisella ja soveltamisella:
– Suomalaisessa musiikkikasvatuksessa parasta on, että opettajat voivat itsenäisesti hyödyntää kaikkea mitä historiassa ja nykyään on tarjolla. Ja vaikka joku metodi vähän puristaisi, ei se muuta sitä, että kaikki me opettajat rakastamme musiikkia ja lapsia.
Jutun kirjoittaja Kare Eskola aloitti lapsena viulunsoiton Colourstrings-menetelmällä. Hänen oma lapsensa on opiskellut Suzuki- ja Colourstrings-menetelmillä mm. Itä-Helsingin musiikkiopistossa.
Voit kuunnella Géza Szilvayn juhlakonsertin Yle Areenasta. Narrin aamulaulu -ohjelmassa Outi Paananen haastattelee 80-vuotispäiviään viettävää Géza Szilvayta.
