Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Maarit antoi kitaristille kenkää, jotta sai bändiin oman ihastuksensa – määrätietoisen taiteilijan ura on kestänyt viisi vuosikymmentä

Laulaja Maarit Hurmerinta esiintyy.
Kuvateksti Maarit Hurmerinta esiintymässä Ylen Kangastusta-ohjelmassa vuonna 1991.
Kuva: Antero Tenhunen / Yle

Maarit Hurmerinta soitti lapsena pianoa niin paljon, että välillä äitikin hermostui. Myöhemmin tinkimätön asenne ja palo tehdä musiikkia on tuottanut monia kotimaisen musiikin ikivihreitä. Musiikkimaailmasta löytyi myös rakkaus.

Maarit Hurmerinta täyttää 70 vuotta marraskuussa 2023. Yle Areenaan on koottu haastatteluja ja musiikkiesityksiä Maaritin uran varrelta.

Lapsena Maarit Äijö kuunteli mummolan putkiradiosta, kun italialaissyntyinen isoisä Michele Orlando, ”Mikko-vaari” soitti huilua Helsingin kaupunginorkesterissa. Isoisän soitto synnytti pienessä Maaritissa kipinän musiikkiin.

Hän esitti ihailemansa Laila Kinnusen lauluja leikkimökin katolla ja soitti pianoa. Säveltämisen maailma avautui toden teolla, kun Maarit löysi pianollaan soinnut Joulupuu on rakennettu -lauluun.

- Juoksin mummolan ulkorappusille huutaen, että tulkaa nyt kuuntelemaan, Maarit kertoi Marko Gustafssonin haastattelussa.

Vuonna 1972 Maarit lauloi ystäviensä kannustamana muutaman kappaleen C-kasetille. Kellarissa tehty nauhoitus päätyi Love Recordsin tuottajan, Atte Blomin käsiin. Hän kuunteli nauhan ja pyysi saada tavata laulajan heti seuraavana maanantaina. Maarit saapui paikalle ja käveli studion käytäviä vapisevin askelin, sillä samana päivänä studiolla oli soittamassa myös Wigwam.

- Wigwam bändinä edusti minulle Jumalasta seuraavaa, ainakin näin Suomen mittakaavassa, Maarit muisteli Arkistovieraana-ohjelmassa vuonna 2016.

Tapaaminen Blomin kanssa johti levytyssopimuksen syntyyn.

Maarit Hurmerinta - Toista Yle Areenassa

Maarit nousi koko kansan tietoisuuteen vuoden 1973 euroviisukarsinnoista kappaleella Ampukaa pianisti.

Ampukaa pianisti - Toista Yle Areenassa

- Muistan vaan, että sydän hakkasi niin, että luulin pyörtyväni tuonne lavalle, Maarit muisteli Arto Nybergin haastattelussa.

Muusikko Maarit Hurmerinta Arto Nybergin haastattelussa - Toista Yle Areenassa

Euroviisuihin Maarit pyrki vielä kaksi vuotta myöhemminkin kappaleella Mätämakee.

Maaritin nimeä kantanut esikoislevy ilmestyi vuonna 1973. Albumin yksi ikivihreimpiä kappaleita on Carole Kingin Child of Mine -kappaleen käännös Lainaa vain, johon Hector kirjoitti suomenkieliset sanat.

Maarit kertoo laulun soineen kuulijoiden elämän käännekohdissa niin synnytyssaleissa, ristiäisissä, rippijuhlissa kuin hautajaisissa.

Maaritin tulkinta Lainaa vain -kappaleesta vuonna 1997. - Toista Yle Areenassa

Kitaristi sai kenkää Sami Hurmerinnan tieltä

Miten minusta tuli minä -ohjelman haastattelussa Maarit kertoi kesästä 1974, jolloin hän tapasi Sami Hurmerinnan. Maarit ihastui ja alkoi ottaa kitaratunteja päästäkseen lähemmäs Samia. Bändin silloinen kitaristikin sai Maaritilta potkut, jotta Samille avautuisi paikka yhtyeessä.

Pari alkoi seurustella ja meni naimisiin jo saman vuoden joulukuussa. Siitä saakka Hurmerinnat ovat tehneet myös töitä yhdessä.

- Se oli kyllä amatöörimäistä toimintaa, mutta onneksi entinen kitaristi oli sen verran fiksu ja ymmärtävä ihminen ja oivalsi sitten, mistä oli kysymys. On sitä jälkeenpäin naureskeltu, Maarit muisteli.

MMTM: Maarit Hurmerinta

35:15

Jäätelökesä 1978

1970-luvulla Maarit lauloi myös paljon mainoksia. Se auttoi perhettä taloudellisessa ahdingossa, vaikka osa epäili mainoslaulujen syövän taiteellista uskottavuutta.

Taloudellinen tilanne helpottui, kun Kim Kuusi houkutteli Maaritin Finnlevy-yhtiöön. Siivet saan -levyllä julkaistiin Jäätelökesä-kappale, josta tuli hitti.

Brittiläinen levy-yhtiö Capitol Records kiinnostui kappaleesta. Siitä tehtiin englanninkielinen versio Call me up when you are lonely, jonka oli tarkoitus avata Maaritin uralla kansainvälisiä mahdollisuuksia. Projekti jäi kuitenkin kesken, kun hanketta puuhanneet levy-yhtiön pomot siirtyivät levy-yhtiössä toisiin tehtäviin.

Maarit ja Sami Hurmerinta esiintyvät Q-Klubissa 1991. Keikalla kuultiin myös Jäätelökesä. - Toista Yle Areenassa

Jäätelökesä on Maaritin suurimpia hittejä. Sen esittäminen ei ole vuosikymmenten saatossa kuitenkaan kyllästyttänyt laulajaa, sillä muitakin hittejä on kertynyt.

Yksi Maaritin suurista hiteistä on Jos tahdot tietää, joka julkaistiin alunperin vuonna 1993. - Toista Yle Areenassa

Mikko Kuustosen haastattelussa vuonna 1992 muusikkopari pohti uran merkitystä ja sitä, mitä se on tuonut mukaan niin ammatillisesti kuin yksityiselämän kannalta.

- Niistä pienistäkin hetkistä pitäisi osata löytää se onni ja olla niistä iloinen. Se olisi aika hyvä taito, Sami Hurmerinta kuvaili.

Mikko Kuustonen haastattelee Hurmerintoja - Toista Yle Areenassa

Musiikin tekoa tunteella

Maarit vieraili toimittaja Miia Krausen vieraana kertomassa uudesta levystään Sumuinen Puutarha vuonna 2019. Levylle päätyi kappale Kaarina, joka kertoo Maaritin lapsuudenkodin naapurissa asuneesta nuoresta naisesta.

Levynteko oli jo kalkkiviivoilla, kun Maarit halusi kappaleen mukaan albumille. Sami vastusteli, mutta Maarit ei antanut periksi.

Maarit kertoo molempien suhtautuvan musiikin tekemiseen tunteella. Molemmilla on vahva visio. Hänen mukaansa kahden vahvan luonteen välillä syntyy kuitenkin myös kompromisseja, sillä molemmilla on musiikin tekemisessä sama päämäärä. Vuosien varrella pari on kasvanut yhteiseen tekemiseen ja yhteiseen liittoon.

- Se voi jonkun ulkopuolisen silmissä näyttää värikkäältä, mutta se sopii meille, Maarit kuvailee. Hän korostaa myös kanssamuusikoiden tärkeyttä. Soittajien ammattitaito kuuluu levyillä.

45 vuotta kestäneellä uralla on syntynyt monen tyylilajin kappaleita. Silti laulaja ei lokeroi itseään pop-, rock-, jazz-, tai soul-laulajaksi vaan kertoo haluavansa tehdä yksinkertaisesti hyvää musiikkia.

Maarit on laulanut urallaan myös paljon taustoja ja kuoro-osuuksia.

- Se on ollut jossain mielessä raakaa duunia. Kyllä kaikki prinsessan elkeet ovat kadonneet, Maarit kuvaili ryhmätyöskentelyä.

Maarit Hurmerinta: On ollut ihanaa luoda lauluja, jotka sopivat synnytyssaliin ja hautajaisiin

35:24

Maarit Hurmerinta 70 vuotta

Katso Yle Areenassa

Lisää Yle Areenassa – kirjaudu käyttäjäksi

Yle Tunnuksen avulla kirjaudut kaikkiin Ylen palveluihin kuten Areena, Yle-sovellus ja Yle.fi ja saat juuri sinulle räätälöidyn käyttökokemuksen ja kiinnostavimmat sisällöt.
Yle Tunnus on kotimainen ja turvallinen tapa kirjautua.

Yle Areenan katsojat saavat Tunnuksen avulla yhtenäisen katsomiskokemuksen eri päätelaitteilla. Voit aloittaa ohjelman työmatkalla ja jatkaa sitä illalla kotisohvalta.

Kun sisäänkirjautuneena lisäät ohjelman suosikiksi, löydät sen kaikilta laitteilta.

Lue lisää Tunnuksesta: Yle Tunnus

Keskustelu