Yle valmistelee kirjautumisen edellyttämistä Yle Areenan mobiilikäyttäjiltä – askel kohti entistä parempaa palvelua
Yle Areenan mobiiliapplikaation käyttö edellyttää tulevaisuudessa käyttäjien kirjautumista Yle Tunnuksella. Tavoitteena on, että kirjautuminen otetaan käyttöön mobiili-Areenassa vuodenvaihteen tienoilla.
Kirjautuminen Yle Tunnuksella takaa Yle Areenan käyttäjille entistä paremman käyttökokemuksen palvelussa.
”Tavoitteemme on kehittää Yle Areenaa niin, että se sekä kerää suomalaiset tärkeimpien yhteisten sisältöjen ympärille että tarjoaa jokaiselle parempaa henkilökohtaista palvelua.
Kirjautumisen kautta sisällöt löytävät yleisönsä entistä tehokkaammin ja osuvammin. Kirjautuminen antaa Ylelle paljon laadukkaampaa ymmärrystä siitä, miten meidän tulisi tarjota ihmisille sisältöjä esimerkiksi kielen, sijainnin ja omien mieltymysten perusteella, jokaisen omaan elämään sopivalla tavalla”, sanoo Ylen strategia- ja asiakkuusjohtaja Marit af Björkesten.
”Olemme jo pitkään tehneet töitä sen eteen, että Areenan laaja sisältömäärä löytyisi paremmin. Kirjautumalla pääsee itse vaikuttamaan omaan Areena-kokemukseensa, voi jatkaa katsomista ja kuuntelemista siitä mihin jäi laitteesta riippumatta, järjestää ohjelmia omaan suosikkilistaan ja tilata ilmoituksia uusista jaksoista. Haluamme jatkossa luoda lisää tämänkaltaisia ominaisuuksia”, sanoo Yle Areenan päällikkö Tanja Iikkanen.
Ylen tavoite on, että palveluja käytetään ensisijaisesti kirjautuneena, ja Yle Areenan mobiiliapplikaatio on ensimmäinen askel tähän suuntaan. Selainpohjaisia palveluita voi käyttää edelleen myös ilman kirjautumista.
Henkilökohtaisempi palvelu edellyttää algoritmien hyödyntämistä, ja siksi Ylessä kehitetään digitaalisten palveluiden käyttämät algoritmit itse, vastuullisesti ja läpinäkyvästi.
”Pidämme huolta siitä, että omat algoritmimme perustuvat moniäänisten ja -muotoisten sisältöjen esiintuomiseen, joita ihminen ei välttämättä muuten löytäisi. Somealustojen algoritmit optimoivat niiden liiketoimintamallin tavoitteita, eikä niitä siksi voi verrata julkisen palvelun lähtökohdista kehitettyihin vastuullisiin algoritmeihin. Niiden avulla pystymme tekemään palvelumme myös kiinnostavammiksi, osallistavammiksi ja ennen kaikkea merkityksellisemmiksi”, af Björkesten kertoo.
Kirjautumisen tarkka aikataulu riippuu mm. eri päätelaitteiden sovelluskaupoista. Yle Areenan mobiilisovelluksen käyttäjät saavat aikanaan ilmoituksen suoraan sovelluksen kautta, kun kirjautumista Yle Tunnuksella vaaditaan.