Pikku Kakkosen Eskarin Tähtitiede vie tiedon äärelle ja katsomaan taivasta
Pikku Kakkosen Eskari -sovelluksen Tähtitiede on tutkimusmatka avaruuteen ja saa lapsen innostumaan avaruuden loputtomasta ihmeellisyydestä.
Tähtitiede-pelit tutustuttavat lapsen aurinkokunnan planeettoihin ja mittasuhteisiin. Pelaaminen ei vaadi lukutaitoa ja lapsi voi pelata itsenäisesti, omaan tahtiin.
Tähtitieteen asiantuntijana on toiminut tähtitieteen tutkija Mikael Granvik. Tällä hetkellä hän toimii apulaisprofessorina sekä Helsingin yliopistossa että Luulajan teknillisessä yliopistossa. Granvikin omaa tutkimusalaa ovat asteroidit.
Mikael Granvik kannustaa vanhempia keskustelemaan lasten kanssa avaruudesta ja tähdistä. Perusasiat tähtitieteestä ovat kaikkien saavutettavissa ja ymmärrettävissä. Kynnystä ei kannata pitää liian korkeana.
”Jo hyvinkin pienten lasten kanssa voi lukea, pelata pelejä ja jutella tähtitieteestä sekä katsoa taivaalle. Eskarin Tähtitieteestä voi helposti lähteä liikkeelle ja saada kiinnostuksen siemenen avaruutta kohtaan heräämään.”
Tähtitieteestä lapsen oma harrastus?
Eskarin Tähtitieteessä tutustutaan aurinkokunnan planeettoihin ja niiden ominaisuuksiin. Pelissä harjoitellaan planeettojen nimiä, järjestystä ja vertaillaan planeettojen kokoja. Lisäksi käydään läpi vuorokauden, kuukauden ja vuoden käsitteet ja tutustutaan erilaisiin avaruuden tutkimusvälineisiin. Vaikka Tähtitiede on suunnattu lapsille, toimii se kenelle tahansa, joka haluaa päivittää perustietoja avaruudesta.
Entä jos lapsi kiinnostuu tähtitieteestä enemmän, niin miten vanhempana löytää luotettavaa ja ajantasaista tietoa, jota voi huoletta tarjota lapselleen?
Granvik nostaa esiin suomalaisen tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan ja paikalliset tähtiharrastusyhdistykset eri puolilla Suomea. Myös kansainväliset avaruusjärjestöt kuten eurooppalainen ESA ja yhdysvaltalainen NASA tuottavat lapsille räätälöityä tietoa avaruudesta.
”Kannattaa ensin tutustua niiden tarjontaan. Ne kaikki ovat luotettavia tahoja ja sisältö on myös todella laadukkaasti tuotettua”.
Entä se kaukoputki, onko se tähtitieteen harrastamisen ehdoton edellytys?
”Ei, ei todellakaan. Itselläni ei koskaan ole ollut omaa teleskooppia eli kaukoputkea, vaan vain vähän paremmat kiikarit. Tähtitieteen harrastamisen ei tarvitse olla välineurheilua.”
Ensimmäiseksi ei siis kannata rynnätä kauppaan. Jos välineet kiinnostavat, niin voi kääntyä tähtiharrastusyhdistysten puoleen ja tutustua tarjolla oleviin välineisiin.
Katse ylös ja ulos!
Mikael Granvik kannustaa nostamaan katseen kännykästä, lähtemään ulos luontoon ja nostamaan katseen yhä korkeammalle – kohti taivasta.
”On elämys katsoa kirkasta tähtitaivasta pimeässä syysillassa tai talvella. Olen omien lasteni kanssa mennyt mökillä ulos vaan ihmettelemään ja katsomaan Linnunrataa, kotigalaksiamme. Se on lapselle melkoinen ahaa-elämys, että hetkinen, sielläkö se oikeasti on - avaruudessa. Suomesta kyllä löytyy, ehkä kaupunkeja lukuun ottamatta, helposti tarpeeksi pimeitä paikkoja avaruuden tarkkailuun”, hän kertoo.
”Uskon, että kun tietyt perusasiat saa istutettua jo pienenkin lapsen mieleen, niin ne säilyvät siellä aina ja auttavat rakentamaan maailmankuvaa. Ymmärtämään tätä paikkaamme maailmankaikkeudessa ja mitä avaruuden lähiympäristössä eli aurinkokunnassa tapahtuu. Että, meidän koti tosiaan on avaruudessa ja tavallaan me ollaan tämmöisiä avaruusolioita itsekin”.
”Jos ylipäätänsä ajatellaan juuri planeetta Maan kestokykyä, niin peli auttaa ymmärtämään, että kotiplaneettamme on ainutlaatuinen paikka eikä mitään täysin vastaavaa ole avaruudesta vielä löytynyt. Se kannustaa pitämään kotiplaneetastamme niin hyvää huolta kuin mahdollista.”
Tulevaisuuden avaruusammattilaiset
Lasten ja nuorten mahdollisuudet harrastaa tähtitiedettä eri tavoin ovat mullistuneet vuosikymmenien kuluessa. Mikael Granvik muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin kirjastot olivat lähes ainoa tiedonsaannin lähde, eikä kouluissakaan montaa kappaletta aihetta käsitelty. Opettajia Granvik kannustaa tarttumaan aiheeseen vielä nykyistäkin rohkeammin.
”Olen käynyt paljon puhumassa kouluissa ja tuntuu, että tähtitiede on koettu ehkä turhankin monimutkaisena alana. Ei aina tarvita tutkijaa luennoimaan, vaan opettajat voisivat madaltaa omaa kynnystään opettaa perusasioita. Ehkä myös opettajankoulutuksessa aihe jää vielä paitsioon ja se nostaa opettajien rimaa entisestään ja ihan turhaan. Ei perusasioiden ymmärtämiseen ja konkretisointiin tarvita korkeampaa astrofysiikkaa”.
Tutkijana Granvik korostaa, että tähtitieteeseen tutustuminen, sen harrastaminen ja aiheesta oppiminen kouluissa lapsesta saakka, on myös sisäänajoa matemaattis-luonnontieteellisille ja teknillisille aloille.
”Jos kiinnostuksen siemen herää jo lapsena, ja heidät saadaan innostumaan, niin nämä alat ovat avoinna kaikille taustasta tai kyvyistä riippumatta. Heistä kuitenkin tulee ne meidän tulevaisuuden alan ammattilaiset eli esimerkiksi astronautit, avaruusalusten suunnittelijat ja tiedeihmiset.”
Ja voi saada jopa omaa nimeä kantavan asteroidin, kuten Granvik, jonka mukaan asteroidi 14328 on nimetty.
Kirjoittaja Anita Wendelin
Pikku Kakkosen Eskari -sovellus on suunniteltu esiopetusikäisille lapsille yhteistyössä eri alojen ammattilaisten sekä pedagogien kanssa. Se täydentää Pikkku Kakkosen digitaalisen leikin palveluja. Eskari-sovelluksen parissa lapsi pääsee loistamaan taidoillaan ja oppimaan uutta omalla tasollaan tavoitteellisesti ja hauskasti. Sisällöt on toteutettu niin, että lukutaidoton lapsi voi käyttää niitä itsenäisesti ja omaan tahtiin. Aihealueet tähtitieteen lisäksi ovat lukivalmiudet, matematiikka, englanti, koodaus, musiikki ja kielikasvatus.
Eskari-sovellus on maksuton ja ladattavissa Google Playsta ja App Storesta.