Hyppää pääsisältöön

Ruoka ja juoma

Tee makeisia ja jälkiruokaa marjoista – tässä on ohje vesipuolukoihin ja hedelmälevyihin

Vuodelta 2018
Päivitetty 10.08.2018 13:19.
Vesipuolukoita ja hedelmälevyjä.
Kuva: YLE/Strömsö

Marjat ovat pohjoismaisia superhedelmiämme – täynnä vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja. Otimme talteen syksyn marjat vanhanaikaisilla ja vaihtoehtoisilla menetelmillä, jotka säilyttävät vitamiinit ja ovat lisäksi täysin sokerittomia.

Tulokseksi tuli puolukoita isoisän tapaan ja hedelmälevyjä.

Ennen aikaan oli pakko hillota ja mehustaa, jotta sai talteen marjat ja hedelmät talveksi. Silloin oli isot ruokakomerot ja talouskellarit, jotka olivat sadonkorjuuajan lopussa täynnä purkkeja ja pulloja, jotka riittivät koko talveksi.

Nykyisin harvalla on talouskellari, mutta sen sijaan meillä on isot pakastimet ja tilaa pakastaa niin paljon marjoja kuin haluamme. Ihme kyllä käytämme silti hyvin paljon sokeria marjoihin. Se ei kuitenkaan ole
tarpeen.

Vesipuolukat

Isoisäni varttui ruotsalaisessa Tornionlaaksossa 1900-luvun alussa. Hänen perheensä oli hyvin köyhä, ja jälkiruokaa ei pöydässä useinkaan ollut. Silloin vesipuolukat olivat ylellinen herkku.

Puolukka-aikaan koko perhe poimi puolukoita, jotka pisteltiin pulloon veden kanssa ja jätettiin ikkunalle seisomaan talveen asti. Silloin puolukoita kaiveltiin pullosta ja syötiin vispikerman kanssa, jos sellaista oli, tai ihan sellaisenaan. Vesipuolukat olivat silloin saaneet hienon sherryn maun.

Koska puolukat sisältävät paljon luonnon säilöntäainetta, niiden säilömiseen ei oikeastaan tarvita sokeria. Jos ne sen lisäksi saavat olla suojaavan kuorensa sisällä, ne säilyvät erityisen hyvin.

Lingon i vatten
Kuvateksti Vesipuolukat on vanhanajan herkku, joka säilyy pitkään.
Kuva: YLE/Strömsö

Vesi ja puolukat ovat kaikki, mitä tarvitaan metsän punaisen kullan säilömiseen ja antamaan niille sherryn maku.

Vesipuolukat

Ainekset

  • Tuoreita puolukoita

  • Keitettyä jäähtynyttä vettä

  • Hyvin puhdistettuja purkkeja

Ohjeet

  1. Täytä purkit tuoreilla puolukoilla

  2. Kaada päälle vettä

  3. Pane kansi päälle ja anna seistä viileässä pari kuukautta

Tarjoa vispikerman ja sokerin kera.

Hedelmälevyt

Hedelmälevyt ovat myös vanha menetelmä ottaa talteen suuri määrä marjoja. Tuloksena on kuivatuista marjoista muodostuva matto, jonka voi repiä paloiksi tai leikata nauhoiksi – kuin vadelmaremmeiksi –
mutta ilman sokeria ja väri- ja makuaineita.

Hedelmälevy on maukas, virkistävä ja täynnä energiaa, vitamiineja ja mineraaleja ja täydellinen ottaa mukaan retkelle ja vaellukselle tai ihan vain käsilaukkuun makeisten sijaan. Ne ovat ylellisemmän tuntuisia
kuin pussi rusinoita ja maistuvat ihanalta.

Hedelmälevyjä voi tehdä useimmista hedelmistä ja marjoista. Me kokeilimme vadelmia, puolukoita, mustikoita, mustaherukoita ja karhunvatukoita ja olimme yhtä mieltä siitä, että puolukkalevy oli paras ja mustikkalevy oli vahvana kakkosena.

Hedelmälevyjen tekeminen on helppoa mutta vie aikaa. Etuna on, että vitamiinit säilyvät lopputuotteessa.

Hedelmälevyjä puolukasta ja mustikasta.
Kuvateksti Hedelmälevyjä puolukasta ja mustikasta.
Kuva: YLE/Strömsö

Tee näin:

  1. Soseuta tuoreita tai pakastettuja marjoja mikserissä tai blenderissä tasaiseksi soseeksi.

  2. Levitä sose pellille teflonmaton tai leivinpaperin päälle. Kerroksen pitää olla 3 millin paksuinen ja mahdollisimman tasainen. Jos se on liian ohut, tuloksena on hedelmäpaperi, tai liian paksu, niin tuloksena on hedelmähometta. Reunojen pitää olla mahdollisimman suorat, jotta voi leikata siistejä nauhoja.

  3. Kuivata 50-asteisessa uunissa luukku raollaan noin kahdeksan tuntia. Jos sinulla on useampia peltejä uunissa, voi olla tarpeen vaihdella niiden paikkaa. Pidä silmällä levyjä, etteivät ne kuivu liikaa ja tule hauraiksi. Levyt ovat valmiita, kun niihin voi koskea ilman, että ne tarttuvat käsiin.

  4. Leikkaa nauhoiksi ja rullaa nauhat. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.

Hedelmälevyjä lasipurkissa.
Kuvateksti Leikkaa hedelmälevyt sopiviksi nauhoiksi ja säilytä tiiviissä purkissa
Kuva: YLE/Strömsö

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä