Hilpeä ja haikea Villa Mehu
Elämäntaiteilijan koti ja viimeinen leposija
Jos täälläpäin kuljette, täällä voitte nukkua, huvitella, seurustella ja vaikka mitä.
Elis Sinistö, 1912-2004
Portti narahtaa. Lähistöltä raikaa koiran määrätietoinen haukunta. Ilmassa on sateen tuntu.
Astumme Villa Mehuun, Elis Sinistön maailmaan.
Elis Sinistö rakensi kotinsa keskelle kirkkonummelaista metsää, ja eli siellä viidenkymmenen vuoden ajan.
Hän pystytti ihmeellisiä rakennelmia, hassuja majoja ja erikoisia kapistuksia, kaivoi uima-altaan ja kellarin sekä kehitti useita erilaisia saunoja.
Villa Mehu oli Sinistön huvittelukeskus ja esteettinen unelma.
Elis Sinistö oli paitsi mystikko ja innokas joogaaja, myös pasifisti ja kasvissyöjä. Hän kertoi olleensa entisessä elämässään Pariisin pääarkkitehti, ja tanssineensa nuorempana Kansallisbaletissa avustajan roolissa.
Sinistö toivoi, että lapsilla olisi Villa Mehussa paljon puuhaa. Elämä oli täynnä leikkiä, tanssia ja iloa.
Mutta nyt leikki on ohi, ja tanssit tanssittu.
Minna Haveri on taiteen tohtori, jolle Villa Mehu on hyvinkin tuttu. Hän kävi täällä tapaamassa Elis Sinistöä useamman kerran kartoittaessaan suomalaista ITE-taidetta 2000-luvun alussa.
ITE-taiteen käsite muodostuu sanoista itse tehty elämä. ITE-taiteeseen kuuluu, että taidekohde kuolee tekijänsä mukana.
"Nämä ympäristöt ovat katoavaa taidetta", Haveri toteaa.
Eliksen eläessä tämä paikka oli omalla tavallaan lavaste hänen elämänsä performanssille. Nyt lavasteet rapistuvat.
Minna Haver
Eliksen kuoleman jälkeen Villa Mehu on ollut Haverille tietyllä tapaa tyhjä. Sinistö täytti kotinsa elämällä, hän tanssi ja puhui paljon, ja oli paikkaa esitellessään aina valtavan innostunut, Minna Haveri kertoo.
"Se innostus tarttui. Uskon kyllä, että hän oli onnellinen täällä, ainakin silloin kun vieraita oli."
Elis Sinistö oli vankka rauhanaatteen kannattaja. Hän ei myöskään käyttänyt alkoholia – siitä juontunee paikan nimikin, Villa Mehu.
Tämä paikka edustaa realismia, romantiikkaa, nationalismia, unelmismia.
Elis Sinistö, 1912-2004
Jens Gellin asuu Villa Mehun naapurissa.
"Joitakin vuosia Eliksen kuoleman jälkeen ostimme tämän tontin kuolinpesältä. Halusimme pitää paikan tällaisenaan, jottei uusia omakotitaloja rakennutettaisi ihan naapuriin.".
Jotkut naapureista eivät pidä siitä, että paikassa käy vierailijoita. Mutta Villa Mehussa on opasteet ja säännöt, joten niitä jos seuraa ja noudattaa, maanomistajilla ei ole mitään kävijöitä vastaan. "Meihin voi mielellään ottaa yhteyttä ja ilmoittaa tulostaan", Jens Gellin sanoo.
Sinistön sieltä, täältä löytämiä ja esille panemia koristeita on vuosien saatossa hävinnyt. Sekä Jens Gellin että Minna Haveri toteavat, että ihmisten tietynlainen piittaamattomuus tiivistyy juuri kadonneisiin koriste-esineisiin.
Jens Gellin haluaa Villa Mehun säilyvän. Luonto tietysti vie omansa, puuosat rapistuvat, mutta kivestä kasatut rakennelmat hän yrittää kunnostaa.
Tämä on rauhaisa paikka niille jotka nauttivat tästä energiasta.
Jens Gellin
Elis Sinistö kuoli vuonna 2004. Hänen tuhkansa on siroteltu tähän rakennusten takana sijaitsevaan lampeen.
La plus heureuse, c'est d'être heureux – onnellisinta on olla onnellinen.
Elis Sinistö, 1912-2004
Elis Sinistön sitaatit ja videot ovat Tuula Viitaniemen vuonna 2002 tekemästä haastattelusta.
Kuvat: Eva Pursiainen
Videot: Marika Hill & Axel Nordström
Arkistovideot: Jouni Soikkeli