Sisältöä aiheesta Lukion jälkeen
Pääsisältö
Tuoreimmat
Monella on ammatinvalintaan liittyviä harhaluuloja, jotka aiheuttavat turhia paineita – "Tien omaan ammattiin ei tarvitse olla suora ja selkeä"
Ammatinvalintaan kannattaa suhtautua joustavasti.
Suurimmalla osalla meistä ei ole päämäärää, ja se on ok
Tarvitseeko elämässä löytää yhtä suurta intohimoa?
Anna ei aio opiskella lukion jälkeen mitään – Asiantuntija: Nuorilla on kohtuuttomat paineet ja odotukset "oman jutun" löytämisestä
Kulttuurissamme hehkutetaan intohimo- ja kutsumusammatteja.
Oona Saarelasta tuli sukunsa ensimmäinen ylioppilas: “En ole koskaan kokenut paineita siitä, millaiset paperit pitäisi saada”
Oonalle lukioon hakeminen oli aina selvää.
Alina Karvonen valmistui lukiosta pikatahdilla ja halusi yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä: “Ei lukion nopeuttamisesta ollut mitään hyötyä”
Nykyään Alina suhtautuu itseensä jo armollisemmin.
Ysiluokalla Roope Viljakaisen keskiarvo oli 10,0: "Jostain syystä oli sellainen ajatusmalli, että oikikseen tai lääkikseen pitää päästä"
Välivuosi antoi aikaa miettiä omaa alaa.
Katariina Rauhanen keksi välivuonna, mitä haluaa opiskella: “Elämää on kirjoitusten jälkeen, mikään ovi ei ole sulkeutunut”
Tärkeintä on löytää omat kiinnostuksenkohteet.
Lukion venyttäminen viiteen vuoteen kannatti – Alen pääsi unelmiensa opiskelupaikkaan
Oman tahtiin kulkeminen kannatti.
Miten valita eri vaihtoehtojen välillä? Näin testaat niitä konkreettisesti
Näin testaat vaihtoehtojasi.