Hyppää pääsisältöön

Inkeriläiset Suomeen - paluumuutto vai etninen puhdistus?: käsikirjoitus

Spiikki:
Tunnelma pietarilaisen koulun pihamaalla ja juhlasalissa on toivosta tiheä. Pari sataa Inkerin suomalaista on tullut paikalle suomenkielen kurssin avajaisiin. Heillä on edessään muutto juurilleen Suomeen, isiensä maahan, ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua. Inkeriläisiä pidetään suomalaisina, mutta yllätykseksi paikalla ei kuule juuri Suomen sanaa. Inkeriläisten paluumuuton käynnistyminen Suomeen on 90-luvun hallinnon eriskummallisimpia tapahtumia. Portit Inkerin suomalaisille avasi Presidentti Mauno Koivisto vastaamalla viattomasti asiaa tiedustelleen toimittajan kysymykseen huhtikuussa 1990.

INSERTTI: Koiviston Ajank. kakkosen haastattelusta 10.4.1990. Koivisto kertoo, että inkeriläiset ovat suomalaisia ja että heidät voidaan rinnastaan esim. amerikan- ja ruotsinsuomalaisiin paluumuuttajiin.

Spiikki:
Tällä lausumalla Koivisto päästi irti prosessin, joka on tuonut Suomeen jo 20 000 inkeriläistä paluumuuttajaa ja tuo vielä jopa 100 000 lisää tulevien vuosien aikana. Koiviston historiallinen vastaus ei ehkä sittenkään ollut aivan niin spontaani, kuin miltä se näytti. Jo puolta tuntia ennen kuin Koivisto vieraili ulkomaantoimittajien yhdistyksessä, oli kansliapäällikkötason virkamiesryhmä kutsuttu käskynjakoon. Sisäministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttunen ilmoitti, että tasavallan päämies ottaa esille inkeriläisten muuttoasian. Perttunen antoi muitta mutkitta virkamiesryhmälle tehtäväksi toteuttaa presidentin tahdon. Inkeriläisten muuttoa Suomeen oli valmisteltu kulisseissa jo puolen vuoden ajan. Ulkoministeriö otti inkeriläisten matkustusmahdollisuuden helpottamista koskevan kysymyksen esille Mihail Gorbatshovin Suomen vierailun yhteydessä jo lokakuussa 1989. Tammikuussa -90 ulkoministeriö antoi ohjeen, jonka mukaan inkeriläisille saatettiin kirjoittaa monikertaviisumeita suoraan Suomen Neuvostoliiton edustustoissa alistamatta asiaa enää sisäministeriön ulkomalaistoimistolle. Inkeriläisille sallittiin myös oikeus hakea työlupaa vasta Suomessa ollessaan. Helpotusten taustalla oli Suomen tuolloin potema työvoimapula. Työnantajat vaativat ponnella työvoiman värväystä Inkerinmaalta, koska sieltä uskottiin saatavan suomenkielen taitoisia sekä osaavia työntekijöitä. Presidentin televisiolausunnon jälkeen inkeriläisiä ryhdyttiin ottamaan vastaan paluumuuttajina, kuten Ruotsin ja Amerikan suomalaisia. Inkeriläiseksi ilmoittautuvat saivat suoralta kädeltä pitkäaikaisen oleskelu- ja työluvan Suomeen.

Eve Kyntäjä on tutkinut siirtolaisutta Aleksanteri-instituutissa:

Kyntäjä: "Kyllä tämä paluumuuttoajatus on aika kaukaa haettu, koska perinteisesti paluumuuttajia ovat ihmiset, jotka ovat aiemmin muuttaneet kotimaastaan ja sitten palaavat sinne, niinkuin tämä käsite paluumuutto viittaa nimenomaan palaamiseen. Mutta inkerinsuomalaiset ovat niitä, jotka ovat joskus 1600-luvulla muuttivat Ruotsi-Suomesta, Savosta Inkerinmaalle, joka on siis Pietarin seudulla. Elikkä tää on siis todellakin hieman kaukaa haettu".

Spiikki:
Samaan aikaan kun Ruotsin imperiumi asutti kansalaisillaan valloituksiaan Neva-joen molemmin puolin, asuttivat muut Euroopan imperiumit valloituksiaan Amerikoissa. Siis inkeriläisten paluumuuttoa voitaisiin verrata vaikkapa siihen, että Latinalaisen Amerikan valtioiden asukkaat muuttaisivat Espanjan ja Portugalin kautta Eurooppaan. Toisin kuin pakolaisten kohdalla, mitään kansainvälisoikeudellista velvoitetta ottaa vastaan paluumuuttajia ei ole olemassa, vaan valinta on puhtaasti Suomen oma asia. Silti mitään lakia ei inkeriläismuuton käynnistämisestä säädetty, ei tehty edes valtioneuvoston päätöstä. Presidentin tv-lausumasta tuli laki. Voimassa olleen ulkomaalaislain tulkinta venytettiin äärimmilleen, jotta inkeriläiset saatiin mahtumaan sen piiriin. Ensimmäiset kolme vuotta inkeriläisiä, siis Venäjän kansalaisia, päästettiin nauttimaan Suomen eduista vetoamalla pykälään, jonka mukaan oleskelulupa voidaan myöntää ulkomaalaiselle, kun siihen on olemassa muu erityinen syy.

Lipponen: "...hyvästä tahdosta johtuen niin inspiroitiin ja toimittiin ilman mitään säädöspohjaa ... Mut mä ite, itse pidin aikanani ihmeellisenä tätä tulkintaa".

1993 virkamiesten kantti ei enää kestänyt tämän käytännön jatkamista. Eduskunta asetettiin tapahtuneen tosiasian eteen. Kun kerran paluumuutto oli käynnistynyt, tarvittiin lakiinkin pykälä, joka salli oleskeluluvan myöntämisen suomalaista syntyperää olevalle henkilölle. Kolmen vuoden kuluttua eduskunta saatettiin samaan tilanteeseen uudemman kerran. Vuonna -96 lakiin kirjoitettiin vihdoin oma inkeriläispykälä, joka laillisti noudatetun käytännön. Jos laillisuutta oli vähemmän, oli intoa sitäkin enemmän. Jo parin kuukauden kuluttua presidentin lausahduksesta oli Suomeen myönnetty satoja oleskelulupia. Suomen konsulaatit Neuvostoliitossa kirjoittivat luvan lähes kelle tahansa, joka väitti olevansa suomalaista sukujuurta. Väärillä papereilla livahti Suomeen kenties satoja ns. valeinkeriläisiä. Ainoa suomalaisuuden määrittävä peruste on veri. Aluksi riitti, että yksi paluumuuttajan neljästä isovanhemmasta oli merkitty Neuvostoliiton asiapapereihin kansallisuudeltaan suomalaiseksi. Tällä hetkellä vaaditaan vähintään kaksi suomalaisperäistä isovanhempaa. Suomalaistaustaisen lisäksi muuttoluvan saa hänen venäläinen puolisonsa ja alaikäiset lapsensa. Kielitaidolle tai suomalaiselle identiteetille ei aseteta vaatimuksia. Saksassa menetellään toisin. Saksa ottaa paluumuuttajina vastaan ns. Volgan saksalaisia, mutta vain niitä, jotka osaavat saksaa ja ovat säilyttäneet saksalaiset tavat. Ulkomaalaisviraston tarkastaja Marianne Laine-Nurmi tekee Pietarin konsulaatissa Suomeen pyrkiville paluumuuttohaastattelun ja tarkistaa heidän paperiensa aitouden.

Virkailija: - Puhutteko Suomea?
Suomeen pyrkivä: - En
Virkailija: - Puhumme siis venäjää
Spiikki:
Radioasentaja Viktor Nemeläinen on inkeriläinen ja hänen vaimonsa Tatjana venäläinen.
Virkailija: - Eikö teitä häiritse se, että voitte joutua olemaan Suomessa kauankin työttömänä.
Tatjana Nemeläinen: - Tiedän sen ... Toivomme kuitenkin parempaa, veli kotiutui kolmessa vuodessa niin, että löysi töitä. Toivomme myös löytävämme jotain.

Laine-Nurmi: "No mulla on kyllä ihan vahva käsitys siitä, että suurin osa paluumuuttajista on kyllä identiteetiltään täysin venäläisiä. Et on hyvin harvoja, joista voi sanoa, että on todella suomalainen ... No tällä Pietarin alueelta sanotaan vajaa 20 % puhuu siten Suomea, että he tulevat tässä haastattelutilanteessa toimeen suomenkielellä"
K: Kuinka tämä suomenkielisten osuus tässä vuosien varrella on kehittynyt?
Laine-Nurmi: "No kehittynyt. Oikeastaan laskenut, et tuntuu siltä, et vähemmän ja vähemmän tulee näitä suomenkielen taitoisia.".
K: Onko paluulla suomalaisille juurilleen mitään osuutta tässä motivaatiossa muuttaa?
Laine-Nurmi: "Erittäin pieni, pieni osuus"
K: Kuinka hyvin nämä paluumuuttajat tuntevat Suomen olot? Onko heillä realistisia käsityksiä esim. toimeentulomahdollisuuksista?
Laine-Nurmi: "Minun käsitykseni mukaan ei ole mitään realistista käsitystä. Ainoastaan se mitä he ovat kuulleet ystäviltä, tuttavilta, sukulaisilta, jotka asuvat Suomessa, että Suomessa on erittäin hyvä sosiaaliturva, joka on niin hyvä, että sillä elää verrattuna näihin Venäjän oloihin erittäin hyvin Suomessa".

Spiikki:
Sodan aikana 60 000 inkeriläistä siirrettiin Saksan miehittämiltä alueilta turvaan Suomeen. Sodan jälkeen Suomen oli palautettava heidät Neuvostoliittoon, jossa Stalin rankaisi heitä karkottamalla inkeriläiset Sisä-Venäjälle ja aina Siperiaan asti. On katsottu, että Suomelle syntyi tästä kunniavelka, joka on nyt hyvitettävä ottamalla monia kokeneet inkeriläiset Suomeen. Mutta kantavatko inkeriläiset Suomelle kaunaa siitä, että heidät annettiin Stalinin kynsiin?

Wladimir Kokko: "Ei, ei, ei, koska ihmiset tulivat kotimaahansa innolla, laulaen ja uskoen tulevaisuuteen, mutta kauhea pettymys oli kotimaa".

Spiikki: Petroskoin taiteellisen teatterin ohjaaja Teppo Kotsalainenkin osallistui toiseen maailmansotaan. Hän taisteli suomalaisia vastaan tuhoojapataljoonassa ja vieläpä niin tehokkaasti, että Puna-armeijan kenraali ylisti hänen urhoollisuuttaan Punalippu-lehdessä vielä 1978. Kotsalainen kaatui 1943. Häneltä jäi venäläinen vaimo ja kaksi tytärtä. Tyttäret menivät naimisiin Valko-Venäjälle ja saivat aika liudan lapsia ja lapsenlapsia. Vuonna -94 seitsemäntoista Kotsalaisen jälkeläistä sai luvan tulla paluumuuttajina Suomeen. Näin maksettiin kunniavelka Teppo Kotsalaiselle. Vainojen vuoksi Inkerin suomalaiset usein peittivät taustansa ja tekeytyivät venäläisiksi. Nyt kun suomalaisuus on muuttunut eduksi, ilmaantuu heitä joka puolelta. Onpa Suomeen otettu mustaihoinen inkeriläisperhe Sambiastakin. Inkeriläisten lukumääräksi arvioidaan 100 000 henkeä ja kun siihen lisätään heidän puolisonsa ja lapsensa, nousee paluumuutto-oikeutettujen määrä jo lähelle 200 000:aa. Heistä Suomi avaa ovensa vuosittain 2000 onnekkaalle. Pietarissa paluumuuttojonoa pitää inkeriläisten oma yhdistys, Inkerin liitto. Paluumuuttojonossa jo pari vuotta ollut Erkki Rättäli on tullut kiirehtimään asiaansa. Hänellä ei ole työtä, perheen asuntoon ei tule lämpöä ja talvi on tulossa.
Helvi Pärssinen selvittää, kuinka pitkä odotusaika Rättälillä vielä on Suomeen pääsyyn. Yli kymmenen vuotta

Spiikki:
Venäjän talousromahdus kesän lopulla aiheutti paniikinomaisen ryntäyksen jonoon. Pahimpana päivänä 50 ihmistä ilmoittautui muuttajaksi. Paine jatkuu yhä. Nämä inkeriläiset ovat jo voiton puolella. He ovat läpäisseet suomenkielen kurssin ja heille muutto häämöttää jo parin kuukauden päässä. He ovat saapuneet Suomen konsulaattiin lähtöneuvontatilaisuuteen.

Pietiläinen: "Ymmärrättekö minun puheeni?"
Hämmentynyttä nyökkäilyä.
Mies: "Olen ymmärtää, puhun Suomea vähän"
Spiikki:
Lähtijöitä evästää työministeriön edustajana konsuli Rauno Pietiläinen. Hän on seurannut paluumuuttoa aitiopaikalta kahden vuoden ajan.

Pietiläinen: "Kun odotin, että täällä on oikein virkeitä, suomea puhuvia suomalaisia, jotka haluavat opiskella Suomen kulttuuria ja kieltä, niin se oli yllätys, et nämä ovat venäläisen kulttuurin sisäistäneitä ihmisiä suurin osa. Ihan 10 prosenttia tämmöisiä inkeriläismummoja.
K: Ja loput ovat?
Pietiläinen: "Loput ovat venäläisiä käytännössä, mut virallisestihan niillä on tämä suomalaista syntyperää oleva status".
K: Ovatko he työvoimaa Suomelle?
Pietiläinen: "No tuo on hyvin monimutkainen kysymys. Jotkut heistä, siis jotkut heistä kyllä työllistyy suhteellisen pian, jos heillä on erityistaitoja ja tietoja. Mutta enemmistö heistä on pitkän ajan kuluttua vasta sanotaan kilpailukykyisiä Suomen työmarkkinoilla.
K: Mistä tässä paluumuutossa on oikein kysymys?
Pietiläinen: "No minusta tässä on kysymys siitä, että suomalaiset viranomaiset haluuvat osoittaa tämmöistä eurokelpoisuuttaan ja tämmöistä liberaalista maahanmuuttopolitiikkaa, et Suomesta tulis multikulttuurinen, monikulttuurinen maa, jossa sitten mm. olisi täältä tulevia ihmisiä. Et minusta periaatteessa tästä on kysymys."
K: Mitä pahaa siinä sitten olisi, että Suomesta tulisi tätä kautta monikulttuurinen maa?
Pietiläinen: "No ei minulla henkilökohtaisesti sitä vastaan olekaan. Mut jos täältä tulijoita on potentiaalisesti 100 no yli 100 000 varmasti ja nyt Suomeen on muuttanut jo 20 000 ja sit ku otetaan huomioon lisäk ne vähän yli 5 000, jotka ovat avioitumisen kautta tulleet Suomeen, niin näistä täältä tulevista ihmisistä ehkä noin puolet on integroitunut suomalaiseen kulttuuriin, opiskellut, oppinut suomalaisen kielen hyvin. Muut niistä on tullut jo tällainen venäläinen vähemmistö Suomeen. Ja tämä venäläisen, ja venäläinen kieli, sen osuus on kasvamassa, ja minusta tää on semmoinen kysymys, että haluammeko me tätä, halutaanko me tällaista kasvavaa venäläistä vähemmistöä Suomeen"
Spiikki: Myös Suomen ulkoministeriössä ollaan huolestuneita merkittävän venäläisvähemmistön synnystä Suomeen. UM:ssä on havahduttu siihen, että Suomen ja Venäjän välinen ns. ystävyyssopimus antaa Venäjälle oikeuden puolustaa Suomessa asuvien venäläisten etuja. Pelätään, että jossakin tilanteessa Venäjä voisi käyttää venäläisvähemmistöä samanlaiseen painostukseen, kuin mitä se harjoittaa Baltian maissa. Pelkoa ei suinkaan lievennä se, että Tshirinovskin Suomen edustaja Georg Paile värvää menestyksellä joukkojaan juuri paluumuuttajien keskuudesta.

Suomen Pietarin pääkonsuli Osmo Lipponen on myös tietoinen riskistä:

Lipponen: "No kyllä sen vähemmistön pitää olla melko mittava. Mutta moni tätä asiaa käsitellyt on muistanut sitä, että venäläisillä on tapa seurata, miten venäläisten vähemmistöjen asema kehittyy ja siinä mielessä, niin vaikka kyse ei ole uhkasta tai jostain tällaisesta niin joka tapauksessa niin Venäjä aina seuraa venäläistä asemaa ulkomailla ja jossakin tapauksessa myös puuttuu siihen. Meillähän on, on tämä sopimusmekanismi, joka myös mahdollistaa kulttuurietujen puolustamisen".
Spiikki:
Eve Kyntäjä valmistelee väitöskirjaansa inkeriläisten paluumuuttajien sopeutumisesta Suomeen:

Kyntäjä: "Joskus kuulee sellaisia ajatuksia, että inkerinsuomalaiset, inkerinsuomalaiset paluumuuttajat olisivat ikäänkuin todella hyvin sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta omissa haastatteluissa olen kyllä huomannut, että heillä on aikamoiset ongelmat. Ja ensimmäinen heti on työttömyys. Virallisten tilastojen mukaan noin puolet inkerinsuomalaisista ovat työttömiä, mutta todellinen luku on huomattavasti suurempi."
Spiikki: Työministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö Mervi Virtanen on eri mieltä:

Virtanen: "Musta sopeutuneet varsin hyvin. Tietysti kaikkien maahanmuuttajien työttömyysaste on korkea, niin myös heidän, ja se on tällä hetkellä noin 45 prosenttia työvoimaan kuuluvista"
Spiikki: Avoimilta työmarkkinoilta inkeriläisistä on löytänyt työpaikan noin 20 prosenttia. Todellisena työttömyytenä voidaan näin pitää 80 prosenttia.

Kyntäjä: "...voi sanoa, että näillä keski-ikäisillä paluumuuttajilla, joilla ei ole kielitaitoa, työtä, ystäviä, heillä tulee olemaan aika vahvoja psykologisia ongelmia, ja siitä voi tulla jopa eräänlainen aikapommi ... Kyllä haastatteluissa lähes kaikki sanovat, tottakai suomenkielen opiskelu on tärkeää, ja kyllä maassa pitäisi elää maan tavalla. Mutta sitten kun katsoo niitä tosiasioita, niin kyllä he elää erittäin eristäytynyttä elämää, että he pyörii omissa verkostoissaan ja he puhuu keskenään venäjää".

Virtanen: "Heillä on todella kova halu ja ... sopeutua tähän yhteiskuntaan ja opetella kieli, löytää se työpaikka. Ja suhteellisen hyvin koulutettuja, ja pienillä alkupanostuksilla niin heidän tulis ainakin jatkossa ymmärtääkseni sopeutua ihan hyvinkin tähän yhteiskuntaan".

Kyntäjä: "Jo nyt voi puhua eräänlaisesta alakulttuurista, joka on täysin eristäytynyttä omaan maailmaansa ja mikä on minusta erittäin vaarallista, että tämä kehitys jatkuu ja nämä seuraavat sukupolvet joiden sosialisaatio tapahtuu niissä lähiöissä, ongelmalähiöissä, joiden vanhemmilla on vakavia ongelmia, että heidän lapsistaan tulee myöskin syrjäytyneitä".
Spiikki: Inkeriläisnuorten vaikeudet ovat jo todellisuutta. Syrjäytyneet, suurta huonommuutta tuntevat venäläiset nuoret hakevat turvaa toisistaan, jengiytyvät, sortuvat vahvoihin huumeisiin ja rahoittavat niiden käytön rikoksilla. Huolestuttava on, että toimintaa näytetään ohjattavan Pietarista.

Lilja: "Poliisina en voi lähteä kritisoimaan maahanmuuttopolitiikkaa, mutta jotain sanomista mulla on myös siihen, että miten sen jälkeen, kun nämä nuoret tänne Suomeen tulivat, miten yhteskunta on toiminut ja ottanut heitä vastaan. Jollain tavalla tuntuu, että alusta pitäen maahanmuuttoporukka on jäänyt kaikkien suomalaisen yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle, ja lopputulos on nyt tällä hetkellä meidän käsissämme. Itse asiassa pelkään, että tällä hetkellä on maahan tulossa nuoria, joita voi pahimmassa tapauksessa odottaa samankaltainen kohtalo".

Spiikki: Kuinka kalliiksi paluumuutto tulee suomalaiselle yhteiskunnalle?

Virtanen: "Tää on must tuntuu kaikkein yleisimpiä julkisuudessa kysyttyjä kysymyksiä; mitä pakolainen maksaa, mitä paluumuuttaja maksaa, mitä se ja tä ja tää maksa. Ihan ku me oltais menettämässä hirveesti siinä ku Suomeen tulee ihmisiä. Mut se lähtötilanne on se, et maahanmuuttomaa aina voittaa verrattuna maastamuuttomaahan".

Spiikki: Selviää, että laskelmaa paluumuuton aiheuttamista kokonaiskustannuksista ei ole edes yritetty tehdä. Kun suurin osa paluumuttajista kuitenkin elää sosiaaliturvan varassa, voidaan karkeasti arvioida, että he maksavat veronmaksajille ainakin puoli miljardia markkaa vuodessa. Kaikissa virallisissa Inkeri-selvityksissä korostetaan sitä kuinka inkeriläisen kulttuurin tukeminen Inkerin maalla on kaikkein tärkeintä ja paluumuutto on vasta toissijaista. Mutta onko Suomelta herunut mitään Inkerin kulttuurille ?

Kokko: "No mitäs mä sanoisin. Rehellisesti sanoisin ei. 90-luvun alussa Suomen opetusministeriön voimin Pietarissa järjestettiin Suomen opettajien täydennyskursseja. Mutta sitten laman vuoksi ne katkes ja ei mitään konkreettista tukea sen jälkeen ole ollutkaan".

Spiikki: Opetusministeriön ainoita panostuksia viime vuosilta on 60 000 markan avustus tälle Inkerin lapsille tarkoitetulle aapiselle, joka on käyttökelvoton. Sen avulla ei voi opetella lukemaan eikä oppia suomenkieltä.

Kokko: "Siis me tarvitsemme tänne suomalaisuuden tukikohtia. Elikkä suomalaisia kulttuurikeskuksia, niitä voi sanoa monitoimikeskuksiksi, jossa, joiden katon alla olisi kielikursseja, kulttuurikerhoja, koulutustoimintaa ja niin pois päin".

Kokolla on voimakas usko siihen, että inkeriläisyys voi säilyä elinvoimaisena Inkerinmaalla ja vain siellä, jos sitä edes hiukan tuettaisiin. Uskoa vahvistavat suomalaisen vaapehtoisjärjestön Villa Inkerin aikaansaannokset. Järjestön töissä oleva arkkitehti Pentti Kärki on jo työllistänyt 130 inkeriläistä nuorta projekteihinsa. Yhden tarkoituksena on kunnostaa yksin jääneiden mummojen mökkejä, jotta heidän ei tarvitsisi muuttaa sukulaistensa perässä Suomeen. Mummot saavat korjauksen lahjaksi sitouduttuaan siihen, että eivät muuta Suomeen.

Kärki esittelee mökin korjausta, "Tässä mökissä on hella palanut, ja me uusitaan se ...

Kärki: "erityisesti tämä korjausprojekti, tää on oikein taivaanlahja siihen hätään, että inkeriläisille ruvetaan täällä kunnostamaan koteja, ne saa asua täällä, koska eihän siinä oo mitään järkeä, että toiseen kulttuuriin lähtee nuoret ja keski-ikäiset, koska mä ymmärrän ihan hyvin sen, että heillä kielitaidottomana uudessa kulttuurissa, uudessa ympäristössä on aika heikot mahdollisuudet pärjätä".
K: Onko sinun ollut helppo löytää työvoimaa?
Kärki: "Oikein vaikea on löytää työvoimaa, sanotaan että poikia tulee, mutta ei ne osaa mitään valitettavasti. Meidän tulee kouluttaa ne tekemään... Siin on sellainen asia, että oikein paljon inkeriläisnuoria on mennyt Suomeen, jotka vois täällä tehdä itse."
Pentti Kärki joukkoineen on käynnistänyt Kikkerin kylässä myös maatalousprojektin. Sovhoosilta vuokratuilla pelloilla kasvatetaan porkkanaa, jota tässä nostetaan. Viljelys työllistää 50 inkeriläistä ja sato myydään hyvällä voitolla Pietariin.

Näillä rahoilla Villa Inkeri kustantaa mm. kotiapua inkeriläisvanhuksille.

Spiikki: Villa Inkerin auttajat löytävät yhä uusia ja uusia mummoja kylmistä tölleistään. 73-vuotiaan Elli-mummon tytär, veli ja bunukat ovat jo lähteneet Suomeen, ja yksin jäänyt Ellikin on liittynyt vastentahtoisesti jonoon.

Elli Barankova: "Niin, itse tiedätte millaiset on nyt olot Venäjällä. Mutta kyllä minä lähtisin, kaikki on siellä".
Elli esittelee vuohiaan "Siin on minun koko perheeni, on aivan kovin kylmä mökki, jne.
Elli näyttää valokuvasta, "Antti-poikani, käy Suomessa koulua".

Kärki selittää, että nyt meidän tytöt rupee käymään, tulet meille saunaan, tytöt tuo lääkettä, ruokaa, mitä vaan tarvitset jne....

Spiikki:
Elli pääsi Villa Inkerin kotiavun piiriin, vuotava katto korjataan ja Elli harkitsee nyt toisenkin kerran, ennekuin jättää kotimökkinsä ja kilipukkinsa.
K: Mitä sana paluumuutto merkitsee inkeriläisessä sanastossa?

Kokko: "Voi, voi, ainakin minä olen kasvanut siinä tiedossa, että inkerinsuomalaisella on vain yksi kotimaa, se on koti Inkeri. Meillä on esi-isät aina kaipasivat tänne kotimaalle ja lähtivät pois kotoa vain pakon edestä. Mä en näe syytä toimia toisin".
K: Joten paluumuuttoa on siis se, kun inkeriläiset palaavat pitkin Venjän maata...?
Kokko: "Kyllä, kyllä, esim Siperiasta karkotuspaikoista, tänne takaisin Inkerinmaalle. Ja käytännössä Inkerinliitto kilpailee tässä asiassa Suomen valtion kanssa, Inkerinliiton tappioksi"
K: Joten paluumuutto Suomeen onkin itseasiassa poismuuttoa"
Kokko: "Se on maastamuutto".
K: Onko inkeriläispaluumuuttoa vielä mahdollista lopettaa?

Lipponen: "Se on tietysti, tietysti poliittinen päätös. Paluumuuttojonot ovat melkoiset ja, ja tämä ongelma säilyy nykymuotoisena ilman, että asialle mitään tehdään niin säilyy kymmeniä vuosia. Ja, ja ihmisten odostusajat on täysin suhteettomia, tällä hetkellä taitaa olla kymmenen vuotta. Eli jo senkin takia niin tässä pitäis jotain tehdä, jotain radikaalia tehdä ja nopeasti".

Pietiläinen: "siinä ei oo mitään järkeä, ja siksi se pitää lopettaa.

Toimittaja: Martti Backman
MOT 28.09.1998

Ohjelmassa haastatellut henkilöt

Eve Kyntäjä
tutkija, Aleksanteri-instituutti

Osmo Lipponen
pääkonsuli,Pietari

Marianne Laine-Nurmi
tarkastaja, Ulkomaalaisvirasto

Wladimir Kokko
varapuheenjohtaja, Inkerin liitto

Helvi Pärssinen
Inkerin liitto

Rauno Pietiläinen
konsuli, Pietari

Mervi Virtanen
Maahanmuutto- osaston päällikkö, Työministeriö

Vesa Lilja
ylikonstaapeli, Helsingin poliisilaitos

Pentti Kärki
arkkitehti, Villa Inkeri ry

Elli Barankova
Kikkeri