Hyppää pääsisältöön

Isä, poika ja paha henki Osa II - "Ei meillä ole katumista": käsikirjoitus

Kesäkuussa 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Saksaan sitoutuneena Suomi liittyi sotaan kolme päivää myöhemmin.

Saksan avulla piti korjata talvisodan pakkorauha ja siirtää raja pitkälle itään.

Saksan sotamenestys oli häikäissyt professori Eelis Gulinin. Kun Saksa valloitti Ranskan, hän kirjoitti veljelleen: Lukija: "Alan optimistisesti nähdä sellaisia näkyjä, että uuden paremman olotilan kajastus tulee sittenkin Saksasta. Se riisuu kaikki Europa-paran valtiot aseista ja suostuu itse pitämään sotajoukon, jolla kaikkia Europan muita maita rajoitetussa vapaudessa suojellaan.” Viitteet 1

Sota hämärsi käsityksiä oikeasta ja väärästä. Kenttäpappi Arvi Pärssinen kirjoitti Karjalan armeijan sotilaspastorille, jääkärikapteeni Kalervo Kurkialalle syyskuussa 1941:

Lukija: "Ehdotan, että Ilomantsin suojeluskuntapiirin paikallispäällikön käytettäväksi lähetetään kaksi ryhmää ryssiä, mieluummin ryhmä O:n alueella vangittuja. [---] Suomalaiset miehet eivät jouda kuolemaan sankarivainajain keräämisessä.” Viitteet 2

Professori Heinrich Missalla, Essen: Ehdotus oli vastoin kansainvälistä lakia

Kirkko sanoi sotaa ristiretkeksi idän pakanoita vastaan.

Se oli sotapropagandaa, mutta moni kirkonmies otti sen kirjaimellisesti. Joukkojen mukana edenneet papit alkoivat käännyttää valloitetulla alueella asuneita ortodokseja luterilaisiksi. Ortodoksista kirkkoa halveksittiin "ryssän kirkoksi”.

Luterilaistamista johti sotilaspastori Kalervo Kurkiala.

Asiat eivät edenneet hänen toivomallaan tavalla. Luterilaistaminen määrättiin keskeytettäväksi.

Piispa Osmo Alaja, Mikkelin piispa 1959-78: "Marski sanoi että stop.”

Suomen kansainvälisen maineen pelättiin kärsivän. Kurkiala lomautettiin. Hän lähti Saksaan ja liittyi SS-joukkoihin. Kurkiala kohosi korkeaan asemaan, Himmlerin linkiksi Suomeen. Viitteet 3

* * *
Marienkirche Berliinissä valmistui kansallissosialistien aikana. Saarnastuolissa Kristuksen rinnalla on natsisotilas.

Pastori Stephan Friedlinghaus: Kirkossa on koristeena natsivallan aikaisia symboleja. Eteisessä oli aikoinaan kohokuva Adolf Hitlerin kasvoista. Kirkon urut on alunperin rakennettu Nürnbergin puoluepäiville, jolloin säädettiin kolmannen valtakunnan rotulait.

Välirauhan aikana, kesällä 1940 Hitlerin kirkko oli alkanut osoittaa kiinnostustaan Suomeen. Saksan ulkomaanpiispa Theodor Heckel ehdotti suhteiden tiivistämistä.

Hyväntahdon eleenä Heckel antoi rahaa sodassa vaurioituneiden kirkkojen korjaamiseen. Hän saapui Suomeen ja sai miltei valtiovieraan kohtelun.

Myöhemmin Heckel kutsuttiin ensimmäisenä saksalaisena piispana piispanvihkimykseen.

Professori Jörg Thierfelder Heidelbergin yliopisto: ”In seiner nach meiner Meinung nach ganz problematischen Rede bei seinem Besuch im Mai 1942 in Finnland, der sagte auch Kampf gegen den Bolschewismus, und die Soldaten, die jetzt in Russland sind, sind Soldaten Gottes.”

Suomalaiset olivat innoissaan uskonpuhdistuksen äitikirkon huomionosoituksista. Kuin merkiksi kihlauksesta kirkot perustivat "Luther-Agricola-seuran” toimintakanavaksi välilleen. Sen johtoon kuului koko kirkollinen kerma. Seuran tavoitteet olivat poliittiset – sitoa Suomi Saksaan ja katkaista siteet pohjoismaihin, joiden kirkot suhtautuivat kriittisesti natsi-Saksaan.

Professori (emer.) Eino Murtorinne Helsingin yliopisto: ”Kyllä keskeisin vaikutin epäilemättä oli bolsevistisen Venäjän pelko, joka oli jatkunut Suomen kirkon piirissä kansalaissodasta lähtien. Siihen oli tietenkin vaikuttaneet monet syyt, se loi syvää pelkoa Suomen kirkon piirissä, (...) mutta toisaalta Saksa oli suomalaisille osaltaan Lutherin Saksa. Ei ehkä aina pystytty huomaamaan, että natsi-Saksa oli jotain aivan muuta kuin se Lutherin-Saksa.”

Hitlerin kirkko ei tosiaankaan ollut kiinnostunut Suomesta vain sinisten silmiemme tähden. Sen tehtävänä oli lujittaa Suomen sitoutumista Saksan rinnalle Hitlerin suureen sotaretkeen.

Professori Thierfelder: ”Das Auswärtiges Amt hat es als grossen Gewinn betrachtet, als Heckel mehrfach zu Besuch gekommen ist, um dort in Helsinki auch immer wieder zu werben, nicht nur für die deutsche Kirche, sondern auch für die Politik Deutschlands.”

Kirkon ulkomaansuhteita hoiti Tampereen piispa Aleksi Lehtonen. Toukokuussa 1941 hän johti kirkon valtuuskuntaa vierailulla Saksassa. Saksan tunnustuskirkko pyysi saada tavata Lehtosen matkan aikana. Lehtonen kieltäytyi.

Se oli tärkeä voitto Hitlerin kirkolle, joka näin oli saanut Suomen kirkon puolelleen Saksan kirkkotaistelussa. Mutta paras kiitos oli vielä tulossa. Lehtonen antoi tukensa kolmannen valtakunnan politiikalle:
Matkan jälkeen hän kirjoitti kiitoskirjeen isännilleen. Se oli osoitettu valtiosihteeri von Weizsäckerille.

Lehtosen kirjeen luonnoksen oli laatinut Hitlerin kirkon ulkomaanpiispa Heckel.

Se on tässä. Heckel toivoi Lehtosen kirjoittavan näin: "Suomi ei kuulu mihinkään muuhun kuin uuteen Eurooppaan, jota suuri Saksan johtaja rakentaa.” ("Wir wollen nirgendwo anders hingehören als in das neue Europa, das der grosse Führer Deutschlands aufbaut.”) Viitteet 4

Tässä taas on kopio Lehtosen lähettämästä kirjeestä. Hän kiersi sanan "johtaja”, mutta vahvisti Heckelin keskeisen toiveen ja kirjoitti: "Suomen kansa ei kuulu mihinkään muuhun kuin uuteen Eurooppaan”. (Unser Volk wir nirgendwo ander hingehören als in das neue Europa, das jetzt aufgebaut wird.)Viitteet 4

Uusi Eurooppa tarkoitti kansallissosialistista diktatuuria ja natsi-Saksan maailmanherruutta. Lehtosen vierailuun mennessä Saksa oli vallannut jo Puolan, Tanska, Norjan, Ranskan, Belgian ja Hollannin.

* * *
Professori Murtorinne: ”Tämä vaikutus näkyy kaikkein selvimmin suhteessa Norjan kirkkotaisteluun. Varsinkin 1942 se herätti voimakkaita tunteita ja Suomen kirkko pidättyi kannanotoista ja siihen se sai vihjeitä Saksan ulkomaanpiispa Heckelin käynnistä täällä.”

Norjassa natsit olivat alkaneet terrorisoida kirkkoa, joka oli alkanut arvostella miehittäjiä. Pappeja vangittiin ja Oslon piispa Berggrav pantiin kotiarestiin. Norjan kirkko pyysi hädissään pohjoismaisilta veljeskirkoilta, että nämä tukisivat sitä julkilausumin ja tuomitsisivat natsien sortotoimet. Suomen kirkko torjui kylmästi avunpyynnön ja vaikeni.

Kirkon maine oli saanut pahan kolauksen. -Vähän tämän jälkeen natsijohtaja Quisling erotti vastaanhangoitelleet Norjan piispat ja nimitti tilalle natsipiispat. Piispoille ei kuitenkaan löytynyt Norjasta vihkijää – niin kutsutun apostolisen seuraannon antajaa. -Quislingin kirkkohallitus päätti pyytää Suomen arkkipiispaa Erkki Kailaa vihkimään uudet natsipiispat. Ruotsin kirkko sai kuitenkin vihiä hankkeesta, tuli väliin ja esti sen toteuttamisen. Viitteet 5

Saksalaissuuntaus vaikeutti myöhemmin kirkon suhteiden avaamista länteen. Oslon piispa Berggrav oli yhä loukkaantunut suomalaisille.

Professori Gunnar Heienne Det Teologiske Menighetsfakultet Oslo: ”Muiden norjalaisten kirkonmiesten tavoin hänkin hämmästyi sitä, miten läheiset suhteet Suomen ja Saksan kirkolla oli sodan aikana. Hän otti asian esille sodan jälkeen. Vuonna 1944 Gulin kirjoitti avoimen kirjeen kristityille veljille Norjassa. Hän selvitti kirjeessään Suomen kirkon asennetta. Rauha solmittiin 1945 ja Berggrav kutsuttiin Suomeen piispanvihkimykseen.”

* * *
Saksan varjo tuntui jopa Suomen katolisessa kirkossa. Moni sen papeista oli kotoisin Hollannista, joka oli Saksan miehittämä. – Suomalaispappi Adolf Carling päätteli tilaisuutensa tulleen. Hän ilmiantoi valtiolliselle poliisille hollantilaisten pappisveljiensa poliittisia ja Saksan vastaisia mielipiteitä. Carling halusi kostaa ja saada papit karkotetuksi. Hän kirjoitti muistion, joka päätyi Valpolle:

Lukija: "Meikäläiselle on sietämätön taakka olla omassa vapaassa maassaan hollantilaisten, luvalla sanoen, moukkien komennettavana ja halveksittavana. Kun vielä lisäksi ovat valtakuntamme vihollisia ja sellaisina epäluotettavaksi katsottavia! [---] Siis pois Hollannin ies.” Viitteet 6

Valtiollinen poliisi sai myös toisen ilmiannon. Sen mukaan Helsingin roomalaiskatolisen seurakunnan kirkkoherra Vernooj tuntui olevan harvinaisen hyvin perillä, mitä Saksassa tapahtui. Seuraavassa on ote poliisin raportista:

Lukija: ”Hän koetti kiinnittää keskustelijan huomiota juutalaisvainoihin ja epäterveiden yksilöiden murhaamiseen Saksassa ja siihen, että Saksassa tapetaan sellaiset lapset, joissa on parantumaton tauti j.n.e..”

”Pappi mainitsi tapauksesta, jolloin erään saksalaisen isän ja äidin lapsi oli parantumattomana siirretty erääseen sairaalaan. Eräänä päivänä ilmoitettiin vanhemmille sairaalasta, että lapsi oli kuollut. Asiasta tiedusteltaessa ilmoitettiin lapsen kuolleen äkilliseen umpisuolentulehdukseen. Vanhemmat eivät voineet uskoa korviaan, koska lapselta oli jo ajat sitten leikattu pois umpisuolen lisäke. Myöhemmin selvisi, että lapsi oli yksinkertaisesti tapettu, vain syystä, että hän oli ollut parantumaton."Viitteet 7

Valtiollisen poliisin pahamainen upseeri Kauhanen ehdotti Vernoojn asettamista syytteeseen saksalaisvastaisen kauhupropagandan harjoittamisesta tai ”potkaisemista maasta."

* * *
Kulkurin valssi oli sotavuosien suosittuja elokuvia. Samaan aikaan kun sitä esitettiin kotijoukkojen rovastintoimiston päällikkö, everstiluutnantti Hannes Anttila teki yhdessä sotilaspastori Uskin kanssa ehdotuksen, joka oli kuin kolmannesta valtakunnasta:

Lukija: ”Toivomuksia: Mustalaiset saavat aivan laiskoina vetelehtiä kaduilla ja maanteillä. He ovat kansamme loiseläjiä, jotka täällä elättävät itseään varastamisella, kaikenlaisella huijauksella ja petoksella. He levittävät tautejakin. Eikö olisi parhain ratkaisu perustaa erikoinen mustalaisterritorio. Siihen kuuluisi suoalue, josta saisivat nostaa turvetta. Olisivat nämä hyödyttömät loiseläjät suorittamassa vuosisatojen aikana kerääntynyttä velkaansa, joka on muodostunut heitä täällä ilmaiseksi maanvaivana elätettäessä.”Viitteet 8

1938 Suomeen saapui juutalaisia pakoon natsien vainoja. Osa ehti saada turvapaikan mutta uudet pyrkijät käännytettiin takaisin. -Lähimmäisen rakkautta korostava kirkko ei sanonut mitään.

Piispa Alaja:”Minä en muuta ymmärrä kuin että me pienuutemme tyydyimme että siis jollain lailla tuntui mahdottomalta että tässä kaikkeen mahdolliseen tapahtumiseen maailmassa Suomi ottais kantaa.” ”Ei silloin voitu sanoa mitä tahansa, ei kristalliöistä (...) piti kattoo mistä on hyötyä.”

Saksalainen kristitty pastori Peter Katz tunsi Suomen ja osasi ruotsia. Myös hän oli joutunut vaikeuksiin ja otti siksi yhteyttä tuntemaansa piispa Lehtoseen. Lehtonen epäsi avun; hän kirjoitti tuttavalleen:
"Hän on nyt ei-arjalaisen syntyperänsä takia menettänyt papintoimensa. Miesrukka haluaisi papin virkaan Suomen autiosaarilla Kökariin tai muualle mutta se tuskin käy.” Viitteet 9

* * *
1942 Saksa alkoi järjestelmällisesti murhata juutalaisia, mustalaisia ja muita ihmisiä, joita se piti rodullisesti ala-arvoisina.

Professori Thierfelder: ”Die Kirche war stumm, als sie hätte schreien müssen, weil das Blut der Unschuldigen zum Himmel schrie.”

Mutta tiesivätkö kirkot polttouuneista?

Professori Kurt Nowak Leipzigin yliopisto: ”Es ist klar, dass die kirchliche Elite mehr wusste als manche Leute heute meinen.”

Professori Ingun Montgomery Oslon yliopisto: "Röda Korset visste det, Vatikanen visste det och väldigt många diplomater visste det. Men dom gjorde ingenting.”
Ainola: -Varför?
"Dom vågade inte tro på den.”
”Det var för hemskt. Man ville inte tro det. Och inte heller judarna själva kunde tro att detta skedde i ett kultiverad land i Europas centrum – Goethes, Schillers, Luthers land.”

Piispa Alaja: ”Luulisin voivani vilpittömästi sanoa, että me ei uskottu niihin.”

Mutta myös Suomen kirkossa tiedettiin juutalaisten tuhoamisesta. Kenttäpiispa Björklund sai kuulla siitä Martti Simojoelta, joka oli 1943 vieraillut Saksassa muun muassa erään kirkkoherra de Boohrin luona. -Näin Simojoki kertoo muistelmissaan:.

Lukija: ”Eräällä rautatieasemalla, kun me olimme kahden eikä ketään ollut lähellä kuuntelemassa, isäntäni pyysi minut puistoon kävelemään ja teki minulle selkoa juutalaisvainoista. Hän sanoi, että täällä on kaksi ja puoli miljoonaa juutalaista poltettu uuneissa, ja lisäsi, että Jumalan tuomio tulee olemaan hyvin raskas meidän päällämme ja että Saksa tulee tuhoutumaan kokonaan.” Viitteet 10

* * *
Saksa on sodan jälkeen pyytänyt anteeksi natsien hirmutöitä. Myös Saksan kirkko on katunut tukeaan natseille ja vaikenemistaan juutalaisvainoista.

Piispa Alaja: ”Ei meillä ole katumista.”

Kirkko perustelee kantaansa vedoten yleisiin syihin kuten vaikeaan sotatilanteeseen ja Suomen riippuvuuteen Saksan avusta. Tätä sanotaan relativistiseksi selitykseksi eli että kaikki totuudet ja arvot ovat suhteellisia.

Brandenburgin piispa Wolfgang Huber: ”Ja eine Historisierung, die meint, es lässt sich doch alles erklären, und dann lässt es sich auch einordnen in den Fluss der Geschichte, dem treten in unserer Kirche aus ganz guten Gründen Widerstände entgegen. Die kulminieren in der Aussage, was da geschehen ist, insbesondere im Mord am europäische Judentum, im sogenannten Holocaust, in der Shoa, ist so einmalig, dass man es nicht historisieren und relativieren darf.”

Professori Heinonen Joensuun yliopisto: ”Se on ydinkysymys kirkon ja hengellisen elämän piirissä, että ymmärretään asiat syvemmin – ei vain kuitata sitä sillä, että Suomen valtio ei luovuttanut kuin niin ja niin monta... Siis me olemme juuri siinä hyvässä asemassa, että me voimme katua henkisiä asioita. Meitä ei paina joku jurdinen (vastuu)... me voimme syyttää itseämme siitä, että me kuljimme sokeana ajan virrassa.”

* * *
Pastori Kalervo Kurkiala jatkoi Saksassa sodan loppuun edeten korkeaan upseeriasemaan SS-joukoissa. Ylennysperusteissa sanottiin, että Kurkiala oli vankkumaton natsi. –Palattuaan Suomeen Kurkiala pelkäsi joutuvansa sotarikosoikeuteen. Viitteet 3

Kirkon tärkeä taustavaikuttaja PaavoVirkkunen pelasti Kurkialan ja auttoi hänet maanpakoon Ruotsiin. Viitteet 11

Kaikkia ei autettu.

Tässä on Paavo Virkkusen allekirjoittama kirje niin kutsutulle punaiselle Valpolle – kommunistien salaiselle poliisille. Viitteet 12
Kirjeessään Virkkunen ilmoittaa seurakunnassaan olleet inkeriläiset miehet, jotka oli siirretty Suomeen sodan aikana. Neuvostoliitto vaati heitä palautettavaksi. Inkeriläisiä odottivat vankileirit, pakkotyö – jopa kuolema.

Tässä on lisää pappien ilmoituksia punaiselle Valpolle.

Määräys inkeriläisten ilmiantamisesta oli tullut kirkkohallitukselta ja Turun arkkihiippakunnasta.

Sitä johti uusi arkkipiispa: Aleksi Lehtonen

Lehtonen ei kuitenkaan hylännyt lähimmäistään. Vuonna 1949 hän pyysi piispa Eelis Gulinia ja Paavo Virkkusta järjestämään viran natsipastori Kurkialalle. Viitteet 12

Piispa Huber: ”Evangelische Kirche kann man ja insgesamt verstehen als eine Kirche, zu deren Wesen gehört, dass die Selbstkritik ein Bestandteil dieser Kirche ist. Und insofern gibt es auch keine Zukunft der evangelischen Kirche, ohne eine kritische Auseinandersetzung mit ihrer eigenen Vergangenheit.”

Professori Heinonen:”Moraali ei ole koskaan abstraktia. Sillä on aina seurauksia, sillä on aina vaikutuksia. Luulisin että kirkon uudistumisen edellytyksenä on se, että se näkee ne harhaanmenon paikat. Missä on toimittu oikein, missä on uudistumisen tarvetta, jota tarvitsemme.”

- - -
Rakasta lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi.
Luuk. 10:27

Toimittaja: Olli Ainola
Taustatutkija: Boris Salomon
MOT 04.10.1999

Ohjelmassa haastatellut:

Osmo Alaja
Mikkelin piispa 1959-78

Gunnar Heiene
professori, Det teologiske menighetsfakultet Oslo

Reijo Heinonen
professori, Joensuun yliopisto

Wolfgang Huber
Brandenburgin piispa

Anders Jarlert
professori, Lundin yliopisto

Heinrich Missalla
professori (emer.), Essen

Ingun Montgomery
professori, Oslon yliopisto

Eino Murtorinne
professori (emer.), Helsingin yliopisto

Jörg Thierfelder
professori, Heidelbergin yliopisto