Hyppää pääsisältöön

Maitohappobakteerit ehkäisevät allergiaa

Maitohappobakteeritko pelastavat meidän allergioilta? Siinä mielenkiintoinen kysymys, johon on haettu vastauksia monissa Turun yliopiston tutkimuksissa. Monen vuoden uurastuksen ja tutkimusten jälkeen tutkijat voivat jo nyt kertoa, että allergioita voidaan todellakin ehkäistä. Terveellinen ravitsemus sekä raskauden ajan ja alkuvuosien aikainen maitohappobakteeri-valmisteiden käyttö ehkäisevät allergiaa.

Selviä ja merkittäviä tuloksia julkistettiin tutkimuksesta, jossa loppuraskauden vaiheessa oleville äideille annettiin Laktobacillus maitohappobakteereja muutaman viikon ajan ennen synnytystä sekä kaksi kuukautta syntymän jälkeen. Joka toinen lapsi vältti allergian maitohappobakteerien ansiosta.

- Se miksi käytimme maitohappobakteereja on se, että ne tasapainottavat suoliston bakteeritilaa. Probiooteiksi kutsutut maitohappobakteerit toimivat mm. sen vuoksi, että ne hillitsevät tulehdukseen vastaavien välittäjäaineiden tuotantoa ja vahvistavat suoliston puolustautumista. Näin kertoo tutkimuksen johtaja professori Erika Isolauri TYKS:stä.

Isolaurin johtama NAMI niminen tutkimusryhmä pyrkii löytämään yhä lisää todisteita sille, että allergioita voidaan todellakin ehkäistä. Monien tutkimusten kohteina ovat mm. äidinmaidonkorviketta käyttävät vastasyntyneet ja raskaana olevat äidit.

- On muistettava, että pelkästään tällaisten tuotteiden käyttö tai maitohappobakteeripillereiden nauttiminen eivät auta. Ainoastaan terveellinen ja monipuolinen ravinto yhdistettynä maitohappobakteeria sisältäviin tuotteisiin tuo tuloksia, toteaa Isolauri.

Elina Matilainen tuli mukaan tutkimukseen lehti-ilmoituksen houkuttelemana. Siinä etsittiin raskauden loppuvaiheessa olevia allergiaa sairastavia äitejä. Matilaisen perheessä äiti, isä sekä kaksi vanhempaa lasta kärsivät erilaisista allergioista.

- Halusimme tulla tähän tutkimukseen mukaan, jotta meidän kolmannella lapsella olisi mahdollisuus välttää allergia. Nyt Oskari on jo kolme kuukautta eikä hänellä ole vielä mitään allergisia oireita. Muilla lapsillamme oli jo tässä vaiheessa selviä merkkejä allergiasta. Söin muutaman viikon ajan ennen synnytystä ja kaksi kuukautta Oskarin syntymän jälkeen maitohappobakteerivalmistetta. Nyt noudatan terveellistä ja monipuolista ruokavaliota ja uskon Oskarin selviytyvän allergioista.

Äitejä ja lapsia seurataan kontrollikäynneillä usean vuoden ajan. Tulokset ovat hämmästyttäviä. Länsimaista hyvinvointielämää vaivanneet allergiat ovat saamassa yhä uusia vastavoimia. Allergiaa voidaan todellakin ehkäistä!

Toimittaja
OSKU LAUKKANEN

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 8.12.2015