Hyppää pääsisältöön

Sortavalan synnytyssairaala

Karjalan väkiluku on laskussa, kun vaikea taloudellinen tilanne koskettaa erityisesti lapsiperheitä. Syntyvyys on laskenut selkeästi viime vuosina. Kotitalouden keskikoko oli vielä vuonna -94 vain 2,7 henkeä.

Sortavalan synnytyssairaalassa syntyi viime vuonna noin 300 lasta. Sairaala toimii entisissä koulun tiloissa. Alakerrassa on gynekologinen osasto ja yläkerrassa synnytysosasto. Sairaalaan mahtuu 30 potilasta.

Natashan kolmelapsinen perhe on poikkeus tämän päivän karjalassa, jossa naiset synnyttävät keskimäärin 1,1 lasta. Yleisin ikä synnyttää on 20-24 -vuotiaana.

Kymmenen vuotta sitten lapsia syntyi n. 10 000, ja vuonna 1999 enää 6000.
Sama kehitys on tapahtunut Sortavalassa. Sairaalassa tilanteen uskotaan kohentuvan.
Kaupungin väkiluku on syöksynyt jyrkkään laskuun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kehitys on kääntynyt päälaelleen nykyisin syntyy vähemmän kuin kuolee.

Alkeelliset olot ja perheiden vaikea taloudellinen tilanne ovat nostaneet imeväiskuolleisuuden kymmenessä vuodessa moninkertaiseksi.

Heikko taloudellinen tilanne näkyy aborttien yleisyydessä, sillä useimmille ehkäisyvälineet ovat liian kalliita. Abortti on ehkäisykeino. Eniten keskeytyksiä tehtiin 20-34 -vuotiaille naisille. Vuonna 1999 Karjalassa tehtiin abortteja 13 000, kun lapsia syntyi 6000.

Suomalaisten avulla Karjalaan on tuotu kierukoita ja Vaaka ry:n Kortsuja Karjalaan- keräys tulee tarpeeseen. Sairaalassa on panostettu erityisesti ennaltaehkäisevään työhön. Sairaalassa uskotaan valoisampaan tulevaisuuteen.

Vauvakassiyhdistys Vaaka ry kiittää toimintaamme osallistuneita yksityisiä ihmisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä! Yhdistyksen toimintaan voi tutustua kotisivuilla osoitteessa www.sunpoint.net/~vauva.

Puhelimitse tiedusteluihin vastaavat:

0400 936 674/ Mari Viitakangas (Kakarakassi) 0400 427 111/ Sanna Rytkönen (Vaaka ry).

Katso myös: Akuutti 25.12.2001: Kakarakasseja karjalaan

Toimittaja
RAIJA KANTOMAA

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 7.1.2016