Aurinkosähköjärjestelmiä on ollut markkinoilla jo parikymmentä vuotta. Suomessa on noin 35 000 kesämökkitaloutta, joiden sähkön tarve tyydytetään ainakin osittain aurinkosähköllä.
Pohjoismaissa aurinkomökkitalouksia on noin 250 000. Aurinkoenergia on osoittautunut hinnaltaan kilpailukykyiseksi - varsinkin sellaisilla alueilla, jotka eivät ole valmiiksi verkkosähköalueen ulottuvilla.
Suomessa saadaan vuosittain saman verran auringonsäteilyä kuin esimerkiksi Saksan keskiosissa. Suurin osa paisteesta ajoittuu maaliskuusta - lokakuuhun ja kesällä Suomi on aurinkoisempi kuin esimerkiksi Pohjois-Italia. Etelä-Suomi on luonnollisesti aurinkoisinta aluetta, mutta Lappiinkin valoa riittää kahdeksankymmentä prosenttia etelän seutujen määrästä.
Aurinkosähkö on kaikista energiamuodoista puhtain. Paneelin takuu on 20 vuotta ja käyttöikä on noin 40 vuotta. Teknisille laitteille luvataan vuoden takuu.
Kävimme asentamassa aurinkosähköjärjestelmän "peruspakettimallin" Pernajan kunnan saaristoon. Asentamamme paneeli on teholtaan 50 w ja kustannukset noin 1000 euroa. Laitteisto tuottaa tasavirtaa, ja sen voi asentaa jokainen itse.
Paneelille paras ilmansuunta on aina etelä. Toinen huomioitava perusasia on kallistuskulma. Suomessa se on tyypillisesti 30 asteesta 60 asteeseen. Kaikkien kennojen tulisi olla auringossa.
Pilviselläkin säällä paneeli tuottaa sähköä, mutta vain noin 15 prosenttia sen maksimituotosta.
Paneelia valitessa kannattaa suosia suomalaista. Tuolloin järjestelmää on helppo laajentaa jälkikäteen.
Järjestelmän toinen perusosa on akku. Se varastoi sähkön ja tasaa paneeliston jännitevaihteluja. Akut on sijoitettava lämpimään, kuivaan ja ilmastoituvaan paikkaan, pois lasten ulottuvilta.
Kolmas perusosa on ohjausyksikkö eli säädin. Sen tehtävänä on rajoittaa mm. latausvirtaa akun täyttyessä tai kytkeä paneelisto kokonaan irti akusta.
Suomessa aurinkoenergian käyttö on vielä lapsenkengissään Saksaan verrattuna. Aurinkosähköllä on kuitenkin kasvupotentiaalia muuallakin kuin mökkirintamalla. Seuraavan kymmenen vuoden aikana odotetaan noin 20 000 talouden siirtyvän aurinkosähkön piiriin.
Toimitus / Kuningaskuluttaja (TV1 4.4.2002)