Hyppää pääsisältöön

Ensimmäinen lapsi nelikymppisenä

Nelikymppinen ensisynnyttäjä on yhä yleisempi näky sairaaloiden synnytysosastoilla. Monet naiset tahtovat vielä kasvattaa lapsimääräänsä, tai ovat vasta tässä iässä valmiita äitiyteen, ensimmäiseen lapseen. Nelikymppisten ensisynnyttäjien määrä onkin kaksinkertaistunut viidessätoista vuodessa.

Neljäkymmentä vuotta täyttänyt nainen on vielä hyvässä vireessä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, myös elämäntilanne on vakiintunut, talous on turvattu. Puitteet lapselle ovat olemassa, mutta tässä vaiheessa biologinen kello voi olla jo toista mieltä. Mitä vanhemmaksi lasten hankkimista siirretään, sitä vaikeampaa raskaaksi tuleminen on. Kun nainen täyttää 35 vuotta, hedelmällisyys laskee rajusti. Kolmivitosten hedelmällisyysluku on 20 prosenttia ja nelikymppisillä sitäkin alempi. Ja jos kyseessä on ensimmäinen lapsi, raskaaksi tuleminen on onnenkauppaa. Synnyttäneiden kohdalla hedelmällisyys voi säilyä pitempään.

Iän myötä kasvavat myös riskit. Synnytys- ja naistentautien erikoislääkäri Kaisa Juntunen Väestöliitosta kertoo, että yli nelikymppisten naisten raskauksista yli 30 prosenttia päätyy keskenmenoon ja yli 48-vuotiailla 84 prosenttia raskauksista päätyy keskenmenoon. Keskenmenojen lisäksi kasvaa raskausmyrkytyksen riski ja kromosomihäiriöt.

- Ne raskaudet, jotka säilyvät, niissä saattaa olla kromosomihäiriöitä. Kun 30-vuotiaalla riski on yksi lapsi tuhannesta, niin 35-vuotiaalla sama riski on jo yksi lapsi 400:sta ja yli 40-vuotiaalla se on yksi lapsi 80:sta, Kaisa Juntunen luettelee.

Kromosomihäiriöiden ja keskenmenoriskin lisäksi useisiin raskauksiin liittyy ennenaikaisuus. Myös selittämättömät sikiökuolemat raskauden loppuvaiheessa lisääntyvät vanhempien synnyttäjien kohdalla. Selittämättömät sikiökuolemat tosin ovat harvinaisia, noin prosentin luokkaa. Kasvaneiden riskien vuoksi yli 40-vuotiaan naisten raskauksia seurataan tarkemmin. Heillä on oikeus muun muassa varhaisraskauden veriseulaan sekä lapsivesinäytetutkimukseen ja istukkanäytetutkimukseen.

OIKEA AIKA?

Usein kuulee kysymyksen, mikä on oikea aika lapselle. Biologisesti ajateltuna paras ikä lapsenteolle olisi siinä 20-29-vuoden iässä, mutta ainahan se ei ole mahdollista. Nykyisin opiskellaan pitkään, tehdään pätkätöitä, jolloin elämäntilanne on epävarma ja lapsia ei uskalleta tehdä. Omat ongelmansa tuovat myös parisuhdeasiat ja uusperheet. Sopiva parisuhde voi löytyä vasta neljänkymmenen vuoden iässä, jolloin myös lapsi tulee ajankohtaiseksi. Ennen mahdollista lapsen saamista, on tehtävä monta ratkaisua ja ratkaisut ovat vaikeita. Erikoislääkäri Kaisa Juntunen toteaakin, että vääriä valintoja voi tehdä, eikä elämässä välttämättä saakaan kaikkea mitä tahtoisi. Juntunen itse on sitä mieltä, että olisi hyvä, jos lapset tehtäisiin nuorempana kuin nelikymppisinä, sillä lapsen kanssa asettautuminen voi vanhemmalla iällä olla yllättävän vaikeaa.

ENSIMMÄINEN LAPSI 41-VUOTIAANA

Maria Kaisa Aula saa esikoisensa joulukuussa, neljänkymmenenyhden vuoden iässä. Hänelle oikea aika oli vasta nyt ja raskaus oli iloinen yllätys, vaikkakin suunniteltu. Maria Kaisa Aula jättäytyi pois kansanedustajan tehtävästä, tahtoi muutosta ja tasapainoa työntäyteiseen elämäänsä. Mutta työ ei ole ainoa vastaus kysymykseen miksi vasta nyt.

- Se on niin monesta asiasta kiinni, se ei ole pelkästään työ, myös se mikä on parisuhteen tilanne, vaikuttaa ja se onko halukkuutta lapsen hankkimiseen. Kun muistelen itseäni ollessani parikymppinen, mulla ei ole mitään ajatusta siitä, että olisin halunnut lapsia 80-luvulla. Silloin tilanne oli vakiintumaton, opiskelin ja tein pätkätöitä. Ja kun tulin valituksi eduskuntaan –91, siitä alkoikin aikamoinen työputki, joka kesti aina tänne 90-luvun lopulle. 90-luvun aikana muuttui myös silloisen parisuhteeni tila. Tuli ero ja olin jo sopeutunutkin ajatukseen että ehkä minusta ei sitten tule äitiä. Elämä on kuitenkin arvaamatonta ja onnekasta, että löytyi uusi parisuhde ja semmoinen tilanne, että tämä oli mahdollista, Maria Kaisa kertoo.

Nyt Maria Kaisa odottaa melkoinen elämänmuutos. Hektinen työelämä politiikassa jää taakse ja tilalle tulee kotielämä ja lapsiperheen arki. Elämänmuutos tulee oikeaan aikaa, oikeassa iässä.

Tuo ikäkysymyksin on sillä tavalla yksilöllinen. Onhan se selvä, että tietyt riskit kasvavat ja sitä ei ole sillä tavalla niin vetreä kuin kaksikymppisenä, mutta se on paljon yksilöllistä, millainen on kunto ja terveys ja mikä on se elämän tilanne, sekä se mitenkä henkisesti suhtautuu. Onhan sitä aikaisemmissakin sukupolvissa saatu lapsia yli 40-vuoden iässä, eikä niistä ole sen tähden mitään ongelmalapsia tullut. Minusta se elämäntilanne on kokonaisuus. Toisaalta voi ajatella, että jos itse olisin tehnyt lapsen silloin kaksi- tai kolmikymppisenä, niin elämäntilanne olisi ollut hyvin paineista. Minulla oli sisäinen paine ja draivi sen uran tekemiseen. Nyt on jotenkin helppo ja levollinen tilanne siinä mielessä, että on päässyt näyttämään mitä osaa ja mihin pystyy. Nyt voi levollisemmin suhtautua tähän asiaan, voi esimerkiksi olla pois töistä ja hoitaa lapsia kotona sen aikaa mikä hyvältä tuntuu.

Toimittaja: MINNA AKIMO

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 30.11.2015