Hyppää pääsisältöön

Rahat vai henki – Mitä tapahtui Joroisten terveyskeskuksessa?: käsikirjoitus

Rahat vai henki – Mitä tapahtui Joroisten terveyskeskuksessa ?

Pieni savolaiskunta Joroinen pääsi Suomen terveydenhuoltoa koskevan priorisointikeskustelun keskiöön. Ylilääkäri Pekka Lanton omaperäiset hoitolinjaukset saivat monet kuntalaisista kauhun valtaan. Näytti siltä, kuin iäkkäät potilaat eivät olisi enää saaneet hoitoa.

Mutta Pekka Lanton puheille parantumattomasti sairaiden vanhusten oikeudesta lempeään kuolemaan on osoitettu myös ymmärtämystä..

Lantto: ”Minä olen saanut melkein sata kirjettä, joissa kaikissa sanotaan, että olet oikeassa, jaksa, yritä kestää”.

MOT kävi ottamassa selvää, millaisista tapauksista Joroisten kohussa oikein oli kysymys. Oliko kyse sänkyyn sidotuista toivottomasti sairaista vanhuksista, joiden kohdalla tuli vetää rajaa siihen, missä sammumassa olevaa elämää ei enää pidä keinotekoisesti pitkittää. Vai oliko päämääränä vain rahan säästäminen ?

Kotkanhovin kartano Joroisissa on ollut ilman isäntää syyskuusta lähtien. Vuosikausia jatkuneiden vatsakipujen jälkeen Arto Taskinen kuoli kotonaan 69-vuotiaana, vaimonsa hoidossa.

Maija Taskinen: (valokuvien katselua) ”kyl se tuntu, niinku olis toinen puoli repästy itestä pois” … ”Siinä ollaan kälyn huvilalla kahvilla … siinä ollaan niinku täysin, vois sanoo 150-prosenttisen onnellisia ja tyytyväisiä elämään … sillon ei vielä ollu huolia, huolia taivaalla minkäänlaisia, tai jos oli, ne oli niin pieniä, ne ei heijastunu mihinkään”.

Kaksi vuotta sitten Joroisten terveyskeskuksen ylilääkäriksi tullut Pekka Lantto tuli pian tunnetuksi haluttomuudestaan teettää potilailleen tutkimuksia tai lähettää heitä erikoissairaanhoitoon alue- tai keskussairaaloihin. Enemmän kuin laboratoriokokeisiin tai röntgenkuviin, Lantto luotti omaan käytännön kokemukseensa.

Maija Taskinen: ”…hoitopöydälle pitkälleen ja tota kokeili, käsin tästä rinnan alta ja sano, että ei täällä ainakaan mitään leikattavaa ole”.

Mot: No eikö hän sitten tehnyt mitään tällaisia laboratoriotutkimuksia tai kuvauksia, tai sen tapaisia ?

Taskinen: Ei, ei minkäänlaisia, ei kerrassaan mitään ”.

Mot: Ja minkälaiseen diagnoosiin hän sitten päätyi miehenne vaivoista ?

Taskinen: No ei siinä oikeestaan … ihmisiin vain koskee, joskus vain koskee eikä löydy mitään syytä … ei, ei oo muuta ku vaan kärsittävä kipujen kanssa”.

Lantto: ”Lääkärin tehtävä on päättää, arvioida ja päättää , mitä tutkimuksia ihmiselle kannattaa tehdä, milloin ne pitää jättää tekemättä hyödyttöminä, jopa potilaalle haitallisina. Se on se tärkein asia, mikä tässä kuuluu lääkärille. Ja minä tiedän, että tänä päivänä suurin osa lääkäreistä, valitettavasti, ei uskalla ottaa tätä vastuuta itselleen, vaan toteutetaan potilaiden esittämät toiveet.”

Syksyllä 2002 Arto Taskinen pyysi kovien, selittämättömien vatsavaivojen vuoksi Lantolta lisätutkimuksia.

Maija Taskinen: ”Hän sanoi, että ei mitään tutkimuksia enää”.

Taskiset hakeutuivat hädässään Kuopion yliopistollisen keskussairaalan professorin yksityisvastaanotolle. Professori kehotti heitä pyytämään terveyskeskuksesta lähetettä keskussairaalan tutkimuksiin. Ja mitä Lantto vastasi ?

Maija Taskinen: ”Menkää vaan, menkää Kuopioon , menkää Helsinkiin, rahanne vain hävitätte, mitään ei löydy ! On vain kärsittävä, ihmisen on kärsittävä, niin monet ihmiset kärsii”.

Mot: Mitä ajattelitte tästä hänen reaktiostaan?

Taskinen: ”No minä sanoin, että me etsimme apua. Se oli masentava vastaus kaikin puolin lääkäriltä”.

Avun löytämiseksi oli käytettävä pientä oveluuttakin.

Taskinen: ”Miehelleni tuli kovat kivut ja hänet täyty saada nopeasti hoitoon, koska en voinut enää kuunnella niitä valituksia, kipulääkkeet ei auttanu, mitä hänellä oli, hän voihki ja valitti ja tuota soitin terveyskeskukseen. No Lantto päivysti siellä, sinne oli ihan turha lähtee, täyty odottaa niin kauan aikaa, että toinen lääkäri vaihtu terveyskeskuksessa ja hän sitten anto ilman muuta heti lähetteen Savonlinnaan ja näin päästiin sitten sinne”.

Savonlinnan sairaalasta Arto Taskinen lähetettiin edelleen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Taskinen: ”Sieltä löytyi maksasyöpä”.

Aikaa siitä kun Taskiset pyysivät Lantolta lisätutkimuksia oli kulunut kymmenen kuukautta. Mitä viivyttely maksoi ArtoTaskiselle ?

Taskinen: ”No kyllä se varmasti kipuja ainakin, kivut olivat kovat koko ajan ja niin kauan kuin on elämää, on toivoo ja kyllä sitä, jos olis ollu vielä joku mahdollisuus tässä syövän hoidossa. Se vaan tuntuu siltä, että se jäi niin kuin auki.”

Vajaan kuukauden kuluttua syöpädiagnoosista ArtoTaskinen nukkui pois kotonaan.

Maija Taskinen: ”Lantto soitti kello 8 aikaan, että hän tulee toteamaan tämän kuoleman, jolloin kielsin häntä tulemasta. Sanoin, että tämän talon ovea et aukase, et antanu lähetettä, et lähettäny jatkohoitoon, kielsit kaikki ja hän totesi siihen vaan, että lopputuloshan olisi ollut aivan sama..

Jokaisen elämän lopputulos on kuolema. Mutta oliko Arto Taskinen luokiteltavissa siihen toivottomien vanhuspotilaiden joukkoon, joiden elämän ja kärsimysten keinotekoista pitkittämistä lääkäri Lantto niin vastusti ?

Taskinen: ”Ei oikein, koska tätä ei tiedetty, että hän oli parantumattomasti sairas, ennen kuin vasta kuukautta ennen kuolemaa tää tiedettiin, että minun käsityksen mukaan tässä olis pitäny tehdä kaikki mahdollinen hoito ja tutkimus, ensin tutkimus ja hoitotoimenpiteet, että oltais saatu selville tämä mahdollisimman nopeasti, että hän ei, syöpä ei ollu mihinkään muualle levinny, että se oli vaan tää pelkkä maksa”.

Maija Taskinen kanteli miehensä kohtelusta lääkintäviranomaisille. Siihen ei ole vielä tullut ratkaisua. Kymmenkunta muuta Lanton potilastapausta on kuitenkin jo tutkittu ja niiden perusteella hänen lääkärioikeuksiaan rajoitettiin joulukuussa.

Kanteluihin antamissaan vastauksissa ylilääkäri Lantto puolustautui silmiinpistävästi talousseikoilla. Hän ennusti, että hänen lääkärinoikeuksiensa rajoittaminen johtaisi Joroisten kunnan talouden romahtamiseen muutamassa vuodessa. Lantto muistutti, että hänen aikanaan kunnan erikoissairaanhoidon kustannusarvio riitti ensimmäisen kerran pitkään aikaan.

Nyt Lantto asettaa sanansa varovaisemmin. Raha ei ole sanellut hänen nuukuuttaan tutkimuksiin lähettämisessä.

Lantto: ”Tässä maassa on hoidettavia potilaita ja hoidosta hyötyviä potilaita ihan tarpeeksi, niin meidän ei pidä tuhlata varoja sellaiseen tutkimukseen ja hoitoon, josta potilaat vaan kärsii. Siitähän tässä on kysymys. Pelkästään siitä”.

Entä saiko uusi ylilääkäri kunnanisiltä vaatimuksia säästöjen löytämiseksi ?

Lantto: ”Ei ole päättäjiltä tullut mitään paineita sen takia, sen takia, että minä päättäjille sanoin jo ennen tänne tuloani, että millä linjauksilla me voimme tässä asiassa selvitä, eli meidän pitää lopettaa tuhlaaminen, pyrkiä järkevään työhön, tuottavaan työhön ja siihen me päästään ainoastaan sillä, että me pidämme yllä omaa ammattitaitoamme niin, että meidän potilaita menee vähemmän erikoissairaanhoitoon”.

Terttu Huotarin 83-vuotias täti oli ennen keuhkokuumeeseen sairastumistaan virkeässä kunnossa.

Terttu Huotari: ”Hän ulkoili paljon ja liikkui mm. talvisin potkukelkalla ja kesällä kävellen ihan kilometrin, monta kilometriä päivässä”.

Mutta keuhkokuume on vakava sairaus teräsmuorillekin, etenkin jos se on niin kova kuin oli Helena-tädillä. Lämpö nousi yli 40 asteen ja tulehdusarvot olivat huipussaan. Täti ei pysynyt enää pystyssä.

Terveyskeskuksen sairaanhoitajana Vantaalla työskentelevä Terttu Huotari tyrmistyi kuultuaan, että Helena-tätiä lääkittiin terveyskeskuksen vuodeosastolla vain V-pen mega kapseleilla ilman suonen kautta annettavaa nesteytystä.

Huotari: Olen 20 vuotta tehny työtä ja koskaan ennen ei ole näin tapahtunu”.

Huotari sai kuulla kollegoiltaan Joroisissa, että täti ei pysty kuumeessaan juomaan eikä syömään juuri mitään. Kuivumisen vaara oli ilmeinen. Siksi hän pyysi ylilääkäri Lanttoa aloittamaan tädille heti suonensisäisen lääkityksen ja nesteytyksen.

Huotari: ”Hän vastasi, että tabletti on ihan hyvä, että vain epävarmat lääkärit aloittavat suonensisäisen lääkkeen”.

Lantto: ”Hän sai nesteytystä suun kautta ihan tarpeeksi, hän siis kykeni syömään ja juomaan ja hän parani suun kautta annetulla antibiootilla, siksi.

Terttu Huotari yllättyi myös kuullessaan, että tädin huiman korkeiden tulehdusarvojen kehittymistä ei seurattu verikokeilla. Myöskään keuhkokuvaa ei otettu.

Huotari: ”Hän sanoi, että laboratoriokokeet eivät tätiänne paranna, en otata.

Mot: Mitä ajattelitte tästä vastauksesta ?

Huotari: ”No ajattelin, heti ensimmäisenä tuli mieleen, että miksi sitten laboratoriokokeita on olemassa”.

Mot: Mitä haittaa olisi siitä ollut, jos olisitte antanut hänelle nesteytystä suonen sisäisesti ?

Lantto: ”No iv-antibiootista on aina haittaa, vaarallisin riski on hengenmeno, ei se siis ole vaaraton hoito. Ja toinen asia sitten, että se on, se on potilaalle kivuliaampi, henkilökunnalle hankalampi. Kaiken kaikkiaan se on turha kustannus.”

Duodecimin julkaisema yleislääkärin käsikirjan ohje keuhkokuumeen hoidosta on kuitenkin yksiselitteinen:

Lukija: ”Suonensisäinen lääkitys aloitetaan potilaille, joiden yleistila on huonontunut. Otetaan keuhkokuva ja laboratoriokokeita, kuten nestetasapaino- ja tulehdusarvot”.

Helena-täti ei toipunut koskaan ennalleen. Kuumeen laskettua hänessä havaittiin aivoveritulpasta johtuva halvaus. Aivohalvauspotilaiden kuntoutuksen parissa työskentelevä Terttu Huotari uskoo halvauksen olleen seurausta hoidon laiminlyönneistä. Pitkään jatkunut korkea kuume ja elimistön kuivuminen aiheuttivat veren hyytymisen.

Huotari: ”Hän on täysin autettava, lähes vuodepotilas. Istuu joskus pieniä aikoja tuolissa”.

Anna Purasen 64-vuotias Eila-äiti tuli vuosi sitten Joroisten terveyskeskukseen voimakkaan olkapääkivun sekä hengenahdistuksen vuoksi. Nuori, työharjoittelussa ollut lääkäri tutki Eila Purasen asianmukaisesti ja konsultoi sitten ylilääkäri Lanttoa, jonka johdon ja valvonnan alaisena työskenteli. Oireet ja tutkimustulokset viittasivat sydäninfarktiin.

Lantto totesi potilasta näkemättä, että kysymyksessä oli 3-4 päivää vanha sydänveritulppa. Lanton ohjeiden mukaisesti määrättiin lääkkeiksi aspiriini sekä kolesterolilääke ja tarvittaessa nitrosuihke. Näine hyvineen Eila Puranen lähetettiin kotiinsa.

Anna Puranen: ”Jotenkin tuntu, että äiti oli sillä tavalla hyväkuntoinen ja iältään 64-vuotias, että aika niinkun kovalta ratkaisulta tuntu, että jos ajatellaan näin, että olis arvioitu, että hän on jo sen kuntoinen ja sen vaivainen, että ei kannata niinkun mitään enää tehdä”.

Mutta Eila Purasen tyttäret eivät tyytyneet tähän ratkaisuun, vaan he toimittivat äitinsä vielä samana päivänä ensiapuun Varkauden sairaalaan.

Anna Puranen: ”Ja siellä sitten tuota päivystävä lääkäri katto tämän tilanteen ja otti hänet sitten sinne sydänvalvontaan seurattavaksi ja sitten hän sai jo ensiavussa, tulovaiheessa kipulääkitystä ja otettiin verikokeita ja uudestaan sydänfilmiä ja hän pääsi sitten sydänvalvontaan, semmoseen tiiviimpään seurantaan, että laitettiin laskimoon nitroa menemään ja annettiin kipulääkitystä ja kytkettiin näihin seurantalaitteisiin”.

Varkauden sairaalasta äiti siirrettiin vielä samalla viikolla Kuopion yliopistollisen keskussairaalan tutkimuksiin.

Anna Puranen: ”Niissä sitten tuli esille, että hän sairasti tämmöstä niin sanottua kolmen suonen tautia, elikkä hänellä oli ahtaumia, tukkeumia kolmessa suonessa siellä ja tuota tiukin oli tässä tämmösessä vasemman sepelvaltimon tämmösessä lad-suonessa, jossa oli sitten tämmönen ihan 90 prosentin tukkeuma”.

Kuopion sairaalassa Eila Puraselle tehtiin pallolaajennusleikkaus ja hänen tilansa parani. Siitä huolimatta hän kuoli neljän kuukauden kuluttua uuteen infarktiin. Lisäaika ei kuitenkaan ollut merkityksetön.

Puranen: ”Näin jälkeenpäin tarkasteltuna niin se oli semmosta hyvin tärkeetä aikaa, että siinä oli meillä tämmösiä perhejuhlia, oli näitten lastenlasten syntymäpäiviä ja kaikenlaista tämmöstä. Hän sai niinkun puuhastella siellä kotona, kun kuitenkin se tukkeuma siellä Kuopiossa avattiin.”

Anna Puranen toimii itse sairaanhoitajana sydänpotilaiden valvontaosastolla. Kokemuksensa perusteella hän ei voi keksiä mitään hyväksyttävää syytä sille, että hänen sydänkohtauksen saanutta äitiään ei otettu Joroisten sairaalaan asianmukaiseen seurantaan.

Puranen: ”Jotenkin tulee tässä tämmönen säästöasiat kysymykseen, että oikeastaan mitään muuta ei sillä tavalla tule mieleen”.

Joroinen tunnetaan perinteisesti vauraana pitäjänä. Vanhan hokeman mukaan ”Joroisista ollaan, ja rahhoo on evväänä”. Onko eväät nyt syöty, eikö kunnalla ole enää varaa suurempiin sairaanhoitokuluihin?

Lantto: Ei, ei. (Miksi ei ?) No rahat, kassa on tyhjä. On ollut varakas ei tarkoita, että on edelleen varakas. Siis kassa on tyhjä, käytännössä”.

Jo ennen Pekka Lanton tuloa terveyskeskuksen johtoon oli Joroisten maksamat erikoissairaanhoidon kulut painettu alhaisimmiksi koko Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella.

84-vuotiaan Irja Suhosen murtunut nilkka leikattiin ja korjattiin ruuveilla sekä tukilevyllä Varkauden sairaalassa. Hänet siirrettiin Joroisten terveyskeskukseen toipumaan ja odottamaan jalan luutumista. Leikkaushaava ei kuitenkaan umpeutunut, vaan tulehtui pahasti.

Irja Suhosen tytär Pirkko Kekäläinen pyysi ylilääkäri Lantolta lähetettä Varkauden tai Savonlinnan sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin ja erikoishoitoon.

Kekäläinen: ”No ylilääkäri sanoi mulle, että tuota enkö minä muka ymmärrä, että nyt on kysymyksessä vanha ihminen, jollekka tulee aina lisää vaivoja ja että kuollahan täällä pitää jokaisen, että ei tässä oo mitään mahdollisuutta lähtee mihinkään”.

Äidin jalan tulehdus paheni pahenemistaan. Leikannut lääkäri kehotti potilasta hakeutumaan välittömästi Savonlinnan sairaalaan plastiikkakirurgin hoitoon. Tässä tarkoituksessa Pirkko Kekäläinen meni hakemaan äitiään Joroisten terveyskeskuksesta ambulanssilla.

Kekäläinen: ”Tämä lähtö minulta suorastaan evättiin”.

Mot: Missä kunnossa äitinne jalka oli tuolloin ?

Kekäläinen: ”No sillon kun ensimmäisen kerran minä sen jalan haavan näin, niin se oli semmonen liki 5 senttiä levvee ja 18 senttiä pitkä, puoltoista senttiä syvä. Sieltä näky kaikki niitit ja ruuvit ja luut, suorastaan törrötti kaikki”.

Lantto: ”Hänellä oli tietynlainen, hengenvaarallinen katastrofi siinä, minkä takia sitä siinä vaiheessa ei vielä lähetetty kun näytti, että potilas kuolee kohta. Siis kokonaisterveydentila näytti niin huonolta, mutta hän siitä toipui ja sitten lähetettiin eteenpäin”.

Lääninlääkärille antamassaan selvityksessä Lantto piti siirron esteenä potilaan astmaa ja viittasipa hän vielä potilaan terveyskeskuksessa saamaan sydäninfarktiinkin. Tytär ei näihin selityksiin usko.

Kekäläinen: ”Nämä ei voinu olla todellinen este, koska nämä on tutkimattomia sairauksia, näitä ei oo lääketieteellisesti kumpaakaan tutkittu”.

Lopulta Irja Suhonen saatiin Savonlinnaan plastiikkakirurgiseen erityishoitoon, niitit ja ruuvit poistettiin ja jalka tervehtyi vähitellen.

Kekäläinen: ”No minun käsitykseni on se, että koska Lantto oli sanonu, että kysymyksessä on vanha ihminen, ettei sitä enää hoijettais, että odotettiin vaan, että milloinka se loppupäivä tulis”.

Mot: Ja mikä on ollut sitten peruste tällaisella ajattelulla ?

Kekäläinen: ”No minä luulisin, että tässä voi olla perusteena kunnan säästötavoitteet”.

Tyytymättömiä ylilääkäri Lanton toimintaan eivät ole vain iäkkäät potilaat. Valituksia on tehty kaiken ikäisten kohtelusta aina lapsipotilaisiin asti. Tässä eräs keski-ikäinen:

Hannu Vuorimaa: ”Mä olin aika huonossa kunnossa, mul oli semmosia rintakipuja ja olin aika vetämättömässä kunnossa muutenkin, ja minä menin sinne ambulanssilla, koska olin saanut semmoset ohjeet aikaisemmin tuolta Varkauden sairaalasta”.

Maratoonari Hannu Vuorimaan kunto romahti äkillisesti viime syksynä ja kaikki oireet viittasivat sydämeen, sepelvaltimotautiin.

Vuorimaa: ”Hän määräsi minut siihen tutkimuspöydälle ja väänsi vähän polvea ja nilkkaa ja sitten käski uudestaan pukeutumaan ja sitten hän lopuksi sanoi, että tätä asiaa nyt ei voi hoitaa terveyskeskuksessa ja sitten se oikeastaan siihen jäikin, että ei mitään jatkotoimenpiteitä hän ei siitä määrännyt”.

Ei sairaslomaa, ei lisätutkimuksia, ei lääkkeitä, ei mitään. Vuorimaa kuitenkin jaksoi hankkiutua seuraavalla viikolla Varkauden sairaalan kautta Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Siellä viikon kestäneissä perusteellisissa tutkimuksissa todettiin, että hänen vaivansa ei ollut sydänperäistä, sieltä ei löytynyt rakenteellista vikaa. Nyt Vuorimaata hoidetaan työuupumuspotilaana ja sairasloma on kestänyt jo kaksi kuukautta.

Vuorimaa: ”Jos tämmönen keski-ikäinen mies menee valittamaan sydän- tai rintakipuja, en mä nyt osannu sanoo, onko ne sydämestä vai mistä, mut joka tapauksessa rintakipuja, minun mielestäni siinä kyllä pitäis tehdä jotakin, koska sen verran minä tästä tiedän, että nää sydän- ja verisuonitaudit on meidän ikäisten miesten suurin kuolinsyy, että minusta semmoseen pitäis suhtautua vakavasti”.

Kahden maratonin juoksijan askel ei vieläkään nouse kuin verkkaiseen kävelyyn.

Vuorimaa: ”Siinä tuli semmonen loukatuksi tulemisen tunne. Sellanen tunne, että mä menen sinne mankumaan sairaslomaa. Tää on ensimmäinen kerta kun mä olen sairaslomalla, koko elämäni aikana”.

Pekka Lantto otti ylilääkärin tehtävät vastaan Joroisissa vuoden 2002 alussa, vakaasti päättäneenä panna terveyskeskuksen kulut kuriin. Jo ennen valintaansa hän markkinoi itseään Joroisten lehden haastattelussa seuraavin sanoin:

Lukija: ”Hyvä ja motivoitunut lääkäri kunnan palveluksessa säästää merkittävästi kokonaiskustannuksia kun tarve lähettää eteenpäin vähenee.”

Ja tuloksia alkoi syntyä. Lanton ensimmäisen vuoden jälkeen Joroisten terveyskeskuksen erikoissairaanhoidon kulut eivät olleet alhaisimmat ainoastaan Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella, vaan ne olivat pudonneet pienimmiksi per asukas kaikista Savon maakunnan 51 kunnasta.

Myös terveyskeskuksen omien tutkimusten määrät romahtivat. Tehdyt röntgentutkimukset putosivat puoleen ja laboratoriotutkimuksia tehtiin 43 prosenttia vähemmän kuin ennen Lanttoa. Mutta nyt Lantto kiistää epäilyn, että tutkimuksia olisi karsittu säästösyistä:

Lantto: ”Sinä puhut koko ajan väärin sanoin. Minä en ole koskaan perustellut niitä säästöillä, enkä vieläkään perustele, vaan ainoastaan järkeviä tutkimuksia pitää tehdä, jotta meidän rahamme riittävät”.

71-vuotias Osmo Huumonen tuli keväällä 2002 järkyttyneenä kotiin ylilääkäri Lanton vastaanootolta.

Raija Huumonen: ”Hän sanoi, että nyt minut on tuomittu kuolemaan”.

Mot: Mitä hän sillä tarkoitti ?

Huumonen: ”Hän tarkoitti sitä, että hänellä oli erittäin vaikea se hengenahdistus ja siihen ei tullut mitään apua. Lantto kieltäytyi antamasta mitään apua, sanoi et hän ei voi tehdä mitään teidän hyväksenne”.

Osmo Huumonen oli sairastanut jo pitkään eturauhassyöpää, ja Lantto selittikin hengenahdistuksen johtuvan syöpäkasvuston ahtauttamasta alaonttolaskimosta.

Osmo Huumonen ei kuitenkaan uskonut tätä, vaan hän hankkiutui seuraavana aamuna tutkimuksiin Varkauden sairaalaan.

Huumonen: ”No siellä todettiin, että hänellä oli tukos molemmassa keuhkossa, että hänellä oli kaksi keuhkoemboliaa”.

Mot:Kuinka vaarallinen tämä tilanne oli ?

Huumonen: Lääkärin mukaan se oli hengenvaarallinen.

Mot: Mitä arvelette, että olisi voinut tapahtua, jos hän ei olisi lähtenyt jatkotutkimuksiin, vaan olisi lääkäri Lanttoon luottaen jäänyt kotiin ?

Huumonen: ”No kyllä me olimme itsekin siitä ihan varmoja, että hän olisi menehtynyt siihen”.

Osmo Huumonen valitti kohtelustaan kunnan terveyslautakunnalle ja sai vastaukseksi Lantolta kirjeen:

Lukija: ”Pyydän anteeksi sitä, että en ymmärtänyt, että Te halusitte tietää oireen syyn varmasti. Minä en halunnut tietää sitä varmasti, koska oikea hoito oli jo menossa. Tietysti vahvasti epäilin keuhkoemboliaa.

Olen pahoillani siitä, että en tarkemmin selittänyt, kun sanoin, että aina tarkkaan diagnoosiin pyrkiminen ei paranna elämän laatua, vaan vain lisää sairaalapäivien määrää”.

Mot: Mitenkä te tulkitsette tätä kirjettä ?

Huumonen: ”No meistä se vaikuttaa aivan siltä, että hän teki tietoisesti päätöksen olla hoitamatta, sen vuoksi, että hän säästäisi mieheni sitten näiltä pitkiltä sairaalajaksoilta ja lisähoidoilta, jotka hänen perussairautensa olisi aiheuttanut myöhemmin”.

Mot: Että lääkäri olisi katsonut, että miehenne on nyt parempi kuolla tähän keuhkoveritulppaan kuin siihen syöpäsairauteen ?

Huumonen: ”Niin, siltä se meistä tuntui”.

Mot: Kun silloin jo havaitsitte hänessä olevat keuhkoembolian merkit …

Lantto: ”En havainnut, vaan epäilin”.

Mot: Jos epäilitte, niin miksi ette laittanut häntä erityis …

Lantto: Ainahan me epäillään, monia asioita ja siitä huolimatta ei lähetä kaikkia tutkimaan, vaikka epäillään, niin on heti”.

Mot: Miksi ette kertonut hänelle tästä epäilystä ja määrännyt häntä eteenpäin ja jatkotutkimuksiin erikoissairaanhoitoon ?

Lantto: ”Nii, mä sanoin sellaset perustelut, että jos joka hetki pyritään aina mahdollisimman tarkkaan diagnoosiin, niin sellainen ihminen tässä tilanteessa on vain enemmän sairaalassa, vähemmän kotona. Ja lopputulos on kuitenkin elinajan suhteen sama”.

Osmo Huumonen eli keuhkoveritulpasta toivuttuaan vielä kahdeksan kuukautta. Voidaanko hänen kohdallaan puhua parantumattomasti sairaan potilaan keinotekoisesta hengissä pitämisestä ja kärsimysten lisäämisestä ?

Huumonen: ”Minun mielestäni ei millään tavalla tällä hetkellä, hän oli erittäin aktiivinen toimiessaan kunnan yrityskummina sekä myöskin seuratoiminnassa ja me kävimme lenkillä joka päivä ja hän hoiti kuntoaan mahdollisimman hyvin, että ei hän missään tapauksessa ollut missään loppusuoralla”.

Lantto: ”Niin sitten hän kehittää kantelun, että minä toimin väärin, kun en lähetä kuolevia potilaita erikoissairaanhoitoon ja sitten taas tutkittiin paljon. Eli sen takia näitä on paljon minun kohdallani, kun minut halutaan hiljentää tästä minun vakaumuksestani”.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus rajoitti joulukuussa Pekka Lanton lääkärinoikeuksia niin, että hän saa toimia vain julkisessa terveydenhuollossa toisen lääkärin johdossa ja valvonnassa. Lantto on valittanut ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Myös keskusrikospoliisi tutkii lääkäri Lanton toimintaa.

Toimittaja: Martti Backman
Haastatellut:
Pekka Lantto,
lääkäri, Joroisten terveyskeskus

Maija Taskinen,
Joroinen

Terttu Huotari
Vantaa

Anna Puranen,
Varkaus

Pirkko Kekäläinen,
Varkaus

Hannu Vuorimaa,
Joroinen

Raija Huumonen,
Joroinen