Hyppää pääsisältöön

Lääkärit tuomareina: käsikirjoitus

Lääkärit tuomareina

MOT kertoi kaksi vuotta sitten kolmesta miehestä, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin heitä vastaan esitettyjen perättömien insestiväitteiden vuoksi. Ketään heistä ei ole tuomittu, eikä edes syytteitä ole nostettu. Silti heitä on rangaistu muun muassa pitkään kestäneillä lasten tapaamisrajoituksilla.

Yksi miehistä oli espoolainen ”Teemu”. Kaksi vuotta on kulunut, ja hän on saanut mutkikkaiden vaiheiden jälkeen Espoon käräjäoikeudesta normaalit viikonloppuisän oikeudet. Hän tapaa tytärtään ilman valvontaa joka toinen viikonloppu. Hänellä on myös tiedonsaantioikeus lapsensa asioista.

Teemu: ”Nyt on viimeisen reilun puolen vuoden aikana totuus alkanut pikku hiljaa tulla ilmi. Onneksi asiat ovat kääntyneet omalta ja lapsen kannalta oikeaan suuntaan.”

Käräjäoikeuden päätöksestä käy ilmi, että insestisyytökset olivat mitä ilmeisimmin tekaistuja. Rikosprosessi Teemua vastaan kulkee kuitenkin omia latujaan. Syyteharkinnassa on myös Teemun tekemä rikosilmoitus, jossa hän epäilee ex-vaimoaan ja tämän sukulaisia kunnianloukkauksesta.

Teemu nauhoitti kotielämäänsä tietokoneella kaiken varalta keväällä 2001, kun ero ja huoltajuusriidan käynnistyminen vaikuttivat väistämättömiltä. Vaimo oli esittänyt vihjauksen.

Teemu: ”Aloin pelätä insestikortin käyttöä huoltajuuskiistassa.”

Eräänä päivänä nauhoitus jäi vahingossa päälle Teemun lähdettyä lapsen kanssa ulos. Hän syyllistyi mahdollisesti salanauhoitukseen. Vaimo otti yksin jäätyään puhelun ystävättärelleen ja kertoi huolestuneena, että lapsi jäisi avioerossa todennäköisesti isälle. Hän puhui neuvottelusta sosiaalityöntekijöiden kanssa:

Lainaus vaimon puhelusta, lukijan ääni: ”Jos olis ollut insestiepäilystä kysymys, ja olis ollu jotain todisteita, niin se olis otettu välittömästi käsittelyyn. Ja ois ollu ehkä huostaaanotto tai joku tämmönen. Mutta kun siitä ei ole kysymys, enkä mä voi sellaista väittää kun siitä EI ole kysymys, niin silloin tää ei etene.”

Pari viikkoa tämän jälkeen Teemun vaimo karkasi lapsen kanssa turvakotiin. Samoihin aikoihin sosiaaliviranomaisten papereihin ilmestyi sana ”insesti” – vaikka äiti oli myös sosiaalityöntekijöille sanonut, ettei siitä ollut kysymys.

Teemun tytär lähetettiin Jorvin sairaalaan lastenpsykiatrian osastolle tutkimuksiin. Niitä johti apulaisylilääkäri, traumaterapeutti Anne Vartiovaara.

Kun Teemun tytär ei puhunut hyväksikäytöstä mitään, hänen käyttäytymisestään etsittiin ns. dissosiaatioita ja traumatakaumia, jotka sitten tulkittiin merkeiksi insestistä. Jossakin vaiheessa Teemun tytär pyllisti psykiatreille.

Kysymys Teemulle: ”Mikä voisi olla syy tällaiselle pyllistämiselle?

Teemu: - No, paha sanoa sitä, paha sanoa sitä mut käsittäisin, että se on ollu nimenomaan se, että hän on kokenut että lastenpsykiatriassa ollaan oltu tavattoman kiinnostuneita näistä pyllyasioista ja siinäpä sitten nähtävästi syy.”

Elokuussa 2001 Teemu vei tuolloin 5-vuotiaan tyttärensä kotieläintilalle, jonka pihamaalla tepasteli kukkoja. Pari viikkoa myöhemmin tyttö sanoi Jorvin tutkimuksissa haistaneensa kukon pyllyä. Tästä psykiatrit kehittivät ”haisteluteeman”. Kun tyttö sanoi psykiatrille, että tämä haisee, sillekin annettiin seksuaalinen tulkinta.

Teemu sai suuren osan lastaan koskevista Jorvin asiakirjoista vasta sen jälkeen kun hän oli tehnyt kantelun hallinto-oikeuteen. Hän on kannellut myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle Teolle. Asian käsittely on kestänyt lähes vuoden. Selvityksen aikana Jorvista on lähetetty Teolle tietoa traumaterapiasta ja sen takana olevista teorioista.

Psykologi Katarina Finnilä on perehtynyt lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksiin. Hän on tutustunut myös Teemun tapauksesta kertyneeseen aineistoon ja kirjoittanut siitä lausunnon. Hän ei voi kommentoida tapauksen yksityiskohtia, koska jutun käsittely viranomaisissa on kesken. Mutta yleisellä tasolla – miten traumaterapia soveltuu insestitutkimuksiin?

Finnilä: ”Tämähän on terapeuttinen menetelmä, ja tarkkailemalla lasta voi saada selville, että lapsi ilmeisesti ei voi hyvin, tai että hänellä on jonkinlaisia käytöshäiriöitä. Mutta se syy, mikä se on, niin sitä ei voi siitä käyttäytymisestä koskaan suoraan lukea selkeästi, että olisi joku tietty trauma, joka on aiheuttanut tätä käyttäytymistä. - - Ongelmahan siinä on se, että ne on niin subjektiivisia tulkintoja ja siinä on niin paljon semmoista vaaraa, että tämä joka sitä lasta tutkii niin itse tulkitsee sitä omien ajatustensa ja kokemustensa avulla, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä on oikeasti tapahtunut.”

Stakes antoi vuosi sitten uudet ohjeet lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyjen tutkimisesta. Ohjeiden mukaan tutkimuksissa ei saisi käyttää terapiamenetelmiä vaan haastattelujen pitäisi perustua oikeuspsykologiaan. Tutkimuksissa pitäisi myös lähteä syyttömyysolettamasta, eli tutkijat eivät saisi kerätä pelkästään epäillyn syyllisyyteen viittaavia seikkoja. Erilaisia hypoteeseja pitäisi testata.

Oikeustieteen lisensiaatti Anja Hannuniemi tekee väitöskirjaa lasten kohtelusta erotilanteissa. Hän on toiminut myös oikeudessa sekä avustajana että syyttäjänä.

Hannuniemi: ”Vaihtoehtoisena hypoteesina voi ajatella esimerkiksi katkeran huoltajuuskiistan aiheuttamaa tarvetta lähivanhemmalle sabotoida toisen vanhemman huoltajuutta, vanhemmuutta. Lapsen oireet saattavat johtua esimerkiksi lähivanhemman pahasta katkeroituneisuudesta ja ahdistuneisuudesta ja turhista insestitutkimuksista ja näistä oikeudenkäynneistä.”

Finnilä: ”Ei välttämättä ole kysymys siitä, että joku olisi tietoisesti manipuloinut, vaan että lapsi on ehkä vihainen toiselle vanhemmalle, joka on muuttanut pois kotoa ja hän voi kertoa asioita, jotka viittaa siihen, että tämä vanhempi olisi paha, vaikka tämä ei olisi totta. Tämmöiset asiat pitäisi ottaa huomioon tietysti, jos on kyseessä huoltajuusriita.”

Jorvin lastenpsykiatrit ovat saaneet Teolta ainakin kaksi kertaa moitteita epäasiallisesti tehdyistä insestitutkimuksista. Vuonna 2000 Teo kiinnitti Jorvissa toimineen lastenpsykiatri Erja Tuompo-Johanssonin huomiota siihen, että hänen tekemissään lasten haastatteluissa oli johdattelua ja painostusta. Lisäksi Teo kiinnitti huomiota siihen, että loppulausunnossa ei riittävän selvästi punnittu vanhempien eron jälkeisten riitojen merkitystä epäilyjen synnyssä.

Ratkaisussaan Teo linjasi terveydenhuoltohenkilöstön roolia:

Lainaus Teon ratkaisusta, lukijan ääni: ”Huomattavaa on, että terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole tuomitsevia viranomaisia, vaan heidän tehtävänsä on esittää tutkimukseensa nojautuen seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavat ja sen poissulkevat asiat.”

Jorvin lastenpsykiatrian yksikkö korostaa, että se noudattaa Stakesin ohjeita. Sairaalan johtava lääkäri Gustav Wägar vetoaa siihen, että Stakesin uudet ohjeet ovat olleet voimassa vasta vuoden, ja näissä kiistanalaisissa tapauksissa tutkimukset oli tehty sitä ennen.

Wägar: ”Mä en ota tähän muuta kantaa, kuin että aikoinaan sotien jälkeen myöskin yritettiin lainsäädännöllä saada ihmiset katsomaan näitä asioita uudelleen tuoreemman lainsäädännön mukaan. Minusta se on paha asia. Pitää tutkia niillä edellytyksillä joita on kullakin hetkellä.”

Syyttömyysolettamaa korostettiin kuitenkin myös Stakesin vanhoissa, kymmenen vuoden takaisissa tutkintaohjeissa. Tutkimusohjeita ovat antaneet myös psykologiliitto ja lääkäriseura Duodecim, molemmat vuonna 2000. Myös niissä korostetaan erilaisten vaihtoehtoisten selitysten tutkimisen tärkeyttä.

Finnilä: ”Ei se tieto ole yhtäkkiä tullut vuonna 2003, vaan kyllä se on ollut tiedossa ja koulutuksia on järjestetty ja kirjallisuutta on julkaistu myös Suomessa aiemmin, vaikka ei suoranaisia ohjeita ole ollut olemassa niin tieto on kyllä ollut olemassa.”

Teemun tytärtä tutkittiin Jorvissa vuosina 2001-2003.

Teemu: ”Täytyy nyt sanoa, että mitä on tullut ilmi, niin tämä on ollut tavattoman yksipuolista tämä tutkimustiedon keruusysteemi, että kaikki vähänkään hyväksikäyttöväittämää tukeva tieto on toimitettu eteenpäin, mutta poissulkevaa tietoa ei.”

Toisen kerran Teo puuttui Jorvin lastenpsykiatrian toimintaan tämän vuoden tammikuussa. Lastenpsykiatri Lotta Lassenius-Panula sai huomautuksen insestitutkimuksissa esiintyneistä puutteista. Perustelut olivat suunnilleen samat kuin edellisessä tapauksessa: vaihtoehtoisia selityksiä lapsen puheille ei otettu riittävästi huomioon.

Wägar: ”Periaatteessa on tietenkin niin, että selostetaan sellaisia asioita, jotka puhuu tämän insestin puolesta ja myös sellaisia asioita jotka eivät puhu sen puolesta. Tämä on ainakin periaate.”

Jorvin toimintaa on moittinut myös eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Hän antoi maaliskuussa päätöksen, jonka mukaan Jorvin sairaalan johtaja, ylilääkäri Wägar oli toiminut lainvastaisesti, kun hän ei ollut edes vastannut lapsensa potilastietoja vaatineen huoltajan kirjeeseen. Myös tässä tapauksessa oli taustalla kyseenalainen insestiepäily ja siihen liittyvä asiakirjojen panttaaminen.

Teemu: ”Kuvastaa varmasti sitä, että tämä on yleisempää toimintaa Jorvissa – että en ole ainoa isä tai ainoa vanhempi, joka epäonnisesti yrittää saada dokumentteja heiltä.”

Teemu ei ole vieläkään saanut nähdä kaikkia tyttärensä tutkimuksissa tehtyjä videonauhoja. Hänelle on kolmen vuoden aikana muodostunut se käsitys, ettei Jorvissa osata tehdä eroa hoidon tarvetta kartoittavien tutkimusten, terapian ja rikostutkinnan välillä.

Teemu: ”Ei sitä oo mun mielestä eroteltu mitenkään, mun mielestä se on ollut yhtä suurta mössöä se kokonaisuus mitä siellä on tutkimusta tehty.”

Teemun tytärtä tutkittiin Jorvissa yli 20 kertaa, minkä lisäksi tytön äiti tenttasi Jorvin kehotuksesta lastaan kotona. Ohjeiden mukaan kaksi tai kolme haastattelukertaa pitäisi riittää.

Psykologi Pekka Santtila toimii erikoistutkijana poliisiammattikorkeakoulussa. Hänen erikoisalaansa on todistajanpsykologia, erityisesti lasten lausuntojen luotettavuus. Santtila oli asiantuntijana tutkimusohjeita laatineessa Stakesin työryhmässä. Mitä vikaa haastattelujen toistamisessa voi olla?

Santtila: ”Lapset kyllä älykkäästi osaavat poimia sen viestin, että mikä tarkoitus näillä haastattelujen toistamisella on, eli että ne eivät lopu, kunnes hän kertoo – että sehän se viesti on. Kun kuulee ja joskus tutustuu sellaisiin asiakirjoihin, joissa haastattelut ovat jatkuneet näinkin monta kertaa, niin tulee mieleen, että vaarantuuko siinä tämän lapsen mielenterveys.”

Teemu ei vieläkään tiedä, mitä hänen tyttärelleen Jorvissa tehdään - annetaanko hänelle jonkinlaista terapiaa ja jos niin minkälaista, ja kuka on terapeutti.

Teemu: ”Nyt on tilanne sikäli muuttunut, että tällä hetkellä on oikeuden päätös, jonka nojalla minulla on tiedonsaantioikeus, mutta esimerkiksi Jorvin lastenpsykiatria on hangoitellut jatkuvasti vastaan, jopa tätä käräjäoikeuden päätöstäkin vastaan.”

Jorvissa julkisuusperiaatteiden edelle on nostettu lääkäreiden määrittelemä lapsen etu.

Kysymys Wägarille: ”Mistä johtuu, että te ette ole luovuttanut asiakirjoja asianosaisille silloin kun he ovat niitä pyytäneet?

Wägar: - ”No tässä puhutaan siitä mikä on lapsen etu ja mikä ei ja niin poispäin. Oikeastaan mä en lähde kommentoimaan näitä asioita yhtään enempää tässä yhteydessä.”

Teemu on jo yli vuoden odotellut syyttäjän päätöstä. Mitään takeita ei ole siitä, että hän välttäisi oikeudenkäynnin ja tuomion.

Kysymys Teemulle: ”Voithan sinäkin vielä joutua vankilaan?

Teemu: - Se pitää paikkansa, myönnetään - - Jos minulla niitä todisteita heidän valehtelustaan ei olisi, niin se on ihan totta, siinä vaiheessa mulla olisi ihan aidosti syytä olla huolissani.”

Teemu: ”Toivon ja uskon, että mun lapseni on välttynyt kovin pahoilta vaurioilta, mutta kaikille ei välttämättä käy yhtä hyvin. Joissain tapauksissa ne valheet saattavat toimia vielä paremmin kuin tässä tapauksessa.”

Juha on 55-vuotias helsinkiläinen autonkuljettaja. Tavallinen suomalainen heteromies; ei rikostaustaa, ei mielenterveysongelmia. Neljään vuoteen hän ei ole saanut tavata kahta poikaansa, jotka ovat nyt 15- ja 13-vuotiaita.

Juha tuomittiin syksyllä 2002 Helsingin käräjäoikeudessa vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen omien poikiensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hovioikeudessa tuomio koveni viime vuonna ehdottomaksi.

Anja Hannuniemi on Juhan juridinen avustaja, ja hän on perehtynyt salaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Hannuniemi: ”Tähän tapaukseen nähden niin saattaa olla mahdollista, että käräjäoikeudessa ei ole kunnolla uskottu tähän insestiasiaan ja on varmuuden vuoksi tuomittu vähän vain jotain pientä, mikä ei ole kyllä juridiikassa lainkaan hyväksyttyä.”

Hovioikeus perusteli ehdotonta vankeutta yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisellä. Tuomion perusteet ovat kuitenkin salaisia, joten oikeuden antama viesti ei kovin täsmällisesti välity suurelle yleisölle.

MOT on perehtynyt tuomioon. Siinä on merkillepantavaa, ettei teonkuvaukseen sisälly toimintaa, jonka aikuinen voisi ymmärtää seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen hakemiseksi.

Harvinainen syyte vaatii yleensä harvinaisen hyvät perusteet. Juha kiisti syytteet jyrkästi ja kiistää yhä. Hänellä on oma aavistus siitä, miten epäily lähti liikkeelle:

Juha: ”Sen nuoremman pojan kohdalla oli semmonen tapahtuma vuonna 99, et se poika itse pyytää mua kutittaan sitä poikaa rinnasta, ja siitä se todennäköisesti on koko juoni lähdetty rakentamaan eteenpäin. - Millä tavalla kutittamaan? - Et mä parralla kutitan sitä poikaa rinnasta, et se poika itse pyytää sitä, ettei sitä edes tehdä mun tahdosta, vaan sen pyynnöstä. - Kuinka monta kertaa tämä tapahtui? - Pikkusen vaikee täsmällistä aikaa sanoa mutta ehkä 3-4 kertaa, ettei sen enempää.”

Juhan ja Teemun tapauksissa on paljon yhteistä. Molemmissa tapauksissa epäilyt nosti esiin entinen puoliso huoltajuuskiistan ollessa kesken. Molempien lapsia tutkittiin tai hoidettiin Jorvin lastenpsykiatrian osastolla, ja siellä koottua aineistoa toimitettiin poliisille todisteeksi hyväksikäytön puolesta.

Juhan poikia kuultiin poliisissa ensimmäisen kerran 8. helmikuuta 2000. Tuolloin oli kulunut viikko tai kaksi siitä kun lasten äiti oli oman kertomuksensa mukaan ensi kerran kuullut hyväksikäytöstä.

Poliisi aloitti molempien poikien kuulustelut muistuttamalla heitä siitä, että äiti on jo kertonut asiasta. Juhan tuomio perustui poikien lausuntoihin.

Hannuniemi: ”Kyllä lasten lausunnot voi olla suhteellisen luotettavia silloin kun he saavat vapaasti tuottaa sitä kertomusta eikä heitä painosteta. Mutta mikäli on vakava huoltajuuskiista meneillään, niin siinä on erittäin suuret intressit saattaa olla vanhemmilla painostaa sitä lasta, manipuloida kertomaan näitä asioita ihan lähivanhemman suulla. On täysin mahdollista, että lapsi pannaan kertomaan ihan paikkansapitämättömiä asioita ilman että lapsi itse kokee edes valehtelevansa siinä tilanteessa. Sen vuoksi tämäntyyppisille lasten lausunnoille ei pitäisi antaa minkäänlaista painoarvoa, vaan kiinnittää huomiota aivan muihin, objektiivisiin tosiseikkoihin ja muiden, ulkopuolisten henkilöiden kertomuksiin.”

Juhan tapauksen tutkinta ja oikeusprosessi herättävät useita kysymyksiä. Ongelmat alkavat rikosilmoituksesta, jonka lasten äiti teki 2. helmikuuta 2000. Siinä sanotaan, että lapset olisivat alkaneet kertoa hyväksikäytöstä 22.-23. tammikuuta 2000. Myöhemmin tämä merkintä kuitenkin poistettiin rikosilmoituksen jäljennöksistä. Oikeudessa lasten kertomusten sanottiinkin alkaneen viikkoa myöhemmin, kolme päivää ennen rikosilmoituksen jättöä, 29.-30. tammikuuta.

Miksi muutos? Ilmoituksen vastaanottanut poliisimies ei pystynyt vastaamaan tähän kysymykseen. Juhalla sen sijaan on asiaan selitys.

Juha: ”No se logiikka löytyy siitä lähinnä, että mä oon vieny tätä nuorempaa poikaa 24. päivä ja 27. tammikuuta vielä tänne perheneuvolaan, niin ehkä se syy on siinä minkä takia se muutettiin se päivämäärä. - - Se olis ollu siinäkin tapauksessa hyvin erikoista, koska tää äiti olis antanu nää pojat mulle vielä tai tän pojan mun vietäväks sinne perheneuvolaan, vaikka se on syyttäny mua niitten, sen pojan hyväkskäytöstä. - - mä oon sataprosenttisen varma, että ei olis antanu enää poikaa mun kuljetettavaks sen jälkeen.”

Juhan oikeusavustaja yritti kysellä päivämääräsekaannuksen syytä oikeudessa, mutta mitään vastausta ei saatu.

Toinen eriskummallisuus oli se, ettei väitetyllä rikospaikalla tehty tutkintaa. Oikeudessa isän ja lasten nukkumista samassa sängyssä viikonlopputapaamisten aikana pidettiin epäilyttävänä. Tuomari kysyi, että eivätkö lapset yleensä nuku omassa sängyssä. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, että Juhan makuuhuoneessa oli ja on kaksi sänkyä rinnakkain. Niiden leveys on yhteensä 180 senttiä.

Juha: ”Ei poliisi ole edes nähnyt koko sänkyä, eikä kukaan joka on tutkinut sitä asiaa.”

Juhan äiti, poikien mummo asui naapurihuoneessa. Hän todisti poliisin kuulustelussa, ettei koskaan havainnut Juhan tekevän lapsille mitään sopimatonta. Osan hyväksikäytöistä väitettiin tapahtuneen olohuoneessa, johon on suora näköyhteys mummon huoneesta.

Oikeudessa lasten äiti kertoi tehneensä poikien puheista tuoreeltaan muistiinpanoja. Näitä muistiinpanoja Juha ei saanut koskaan nähdä.

Entä poikien kertomuksen synty? Äiti kertoi kuulleensa asiasta ensin nuoremmalta pojalta. Tuomion perusteluissa todetaan, että äidin uusi avomies olisi ollut paikalla todistamassa tästä. Mutta oikeudenkäyntien nauhoitukset todistavat, ettei miesystävä missään vaiheessa sanonut itse kuulleensa asiaa ensiksi pojalta, vaan nimenomaan äidiltä.

Oikeudessa tuotiin esiin sellainenkin seikka, että vanhempi pojista olisi kertonut kokemastaan hyväksikäytöstä kaverilleen. Kuka tämä kaveri oli? Mitä, missä ja milloin poika olisi hänelle jotain kertonut? Kaikki tämä jäi selvittämättä.

Länsimaiseen oikeuden kulmakiviä ovat syyttömyysolettama ja in dubio pro reo –periaate. Antiikin Roomassa ymmärrettiin, että näytön horjuessa epäilty on vapautettava. Miten hyvin näitä periaatteita on noudatettu Juhan jutussa?

Hannuniemi: ”Niistä ei ole pidetty lainkaan kiinni. Siinähän on nämä epäilyt heränneet siinä vaiheessa kun lapset ovat olleet vuosikausia erilaisissa hoidoissa muista syistä. Ja silloin ei ole mitään vaihtoehtoisia hypoteeseja ajateltukaan, eikä niitä ole käsitelty eikä tutkittu.”

Juhan oikeudenkäynnissä syyttäjän todistajina olivat Leppävaaran perheneuvolan lastenpsykiatri Marja-Liisa Hurskainen sekä Jorvin sairaalan lastenpsykiatri Taina Keinänen. He käyttävät samoja traumaterapeuttisia menetelmiä kuin apulaisylilääkäri Vartiovaara.

Juha: ”Syyttäjä hehkutti kovasti oikeudenkäynnissä, että ne oli asiantuntijalääkäreitä, mutta mulla on kyllä aivan erilainen käsitys niitten asiantuntemuksesta tän asian suhteen ainakin.”

Hovioikeudessa lastenpsykiatri Keinänen muisti kuulleensa eräältä hoitajalta asian, josta ei aiemmin ollut lainkaan puhetta, ja jota ei koskaan kirjattu mihinkään potilasasiakirjaan.

Juha: ”Tää poika olis tehny jonkun muovailu, savesta jonkun muovailutyön Jorvissa ollessaan, ja siitäkin oli sillon jo kulunu yli 4 vuotta reilusti, ja yks kaks tämmönen asia muistuukin mieleen tälle lääkärille ja tälle hoitajalle joka oli tätä poikaa hoitanu, poika oli tehny jonkun savityön ni sitä oli alettu vertaamaan et se viittaa johonkin seksuaaliseen hyväksikäyttöön se savityö.”

Oikeudessa jäi täysin selvittämättä, mitä pojan savityö oli esittänyt. Mutta entä jos se olisikin tuotu oikeuteen nähtäväksi – mitä mieltä asiantuntijat ovat lasten taideteosten käytöstä todistusaineistona?

Santtila: ”Ei niistä voida päätellä mitään. On pyritty selvittämään, että eroavatko lasten piirustukset, jos lapsi on hyväksikäytetty tai jos hän ei ole hyväksikäytetty ja joissakin tutkimuksissa joitakin pieniä eroja löytyy, joissakin niitä ei löydy, mutta ne erot ovat joka tapauksessa niin pieniä, että niistä ei voida yhden lapsen kohdalla sanoa mitään selkeää.”

Juha kävi epäillyksi jouduttuaan poikia hoitaneiden lääkäreiden puheilla. Kaikki eivät pitäneet hyväksikäyttöä todennäköisenä. Vanhemman pojan yksilöterapeutti ei halunnut antaa oikeutta varten mitään lausuntoa. Hänen terapiassaan poika ei ollut koskaan puhunut hyväksikäytöstä.

Juha: ”Kaikkien suurinta ymmärrystä mä sain tältä Hyksin lääkäriltä jonka kanssa mä kävin puhumassa tästä pojasta ja hän myös mainitsi mulle hyvin selvästi ettei hän tulis koskaan semmosta lääkärinlausuntoo kirjottamaan että tän pojan ongelmat johtuis seksuaalisesta hyväksikäytöstä - - mutta täällä oikeudessa tää sama lausunto muunnettiin, kun häneltä kysyttiin sitä samaa asiaa oikeudenkäynnin aikana niin hän vetos siihen että ei hän muista kertoneensa semmoista, ja myös samaan hengenvetoon sitten sanoi että ei hän tullut tänne arvostelemaan kollegan työtä. Hän tarkoitti tätä Espoon Jorvin lääkäriä. - - Se on hyvin surullista siinä mielessä, että se ei auta näitten poikien tilannetta, päinvastoin se vielä pahentaa sitä entisestään.”

Juha käytti oikeudessa avustajanaan juristia, jonka kokemus vastaavanlaisista rikosjutuista oli vähäinen. Avustaja oli muun muassa sitä mieltä, ettei puolustuksen kannata kutsua oikeuteen todistajia. Hän luotti siihen, että Juhan alaikäiset pojat saataisiin oikeuteen ristikuulusteltavaksi. Tätä ei tietenkään sallittu. Juhan äiti ehti kuolla vähän ennen oikeudenkäynnin alkua.

Hannuniemi: ”Tämä on ollut huonoa asianajoa koko ajan. Ja yleisellä tasolla täytyy todeta, että pitäisi kutsua aina monia asiantuntijoita, ensinnäkin syytetyn tuntevia henkilöitä kertomaan olosuhteista, ja sitten asiantuntijoita selittämään ne heikkoudet, jotka näissä insestitutkimuksissa on tehty. Muuten on hyvin suuri riski, että ne menee läpi nää väärätkin syytökset.”

Juhan vanhemman pojan tutkimuksiin osallistui Jorvissa sama lääkäri, joka oli mukana myös Teemun tytärtä tutkineessa työryhmässä. Työryhmä on laatinut Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle selvityksen, jossa vedotaan kalifornialaisen sosiaalityöntekijän Babette Rothschildin traumaterapeuttisiin oppeihin. Mitä mieltä johtava lääkäri on näistä opeista?

Wägar: ”En ole asiantuntija, eikä minun tarvitse ollakaan. Tiedän vain, että meidän yksikössä tehdään hyvää työtä. Siinä mielessä on hyvä, että on erityyppistä osaamista eri yksiköissä.”

Lääkäreiden pitäisi lääkärinvalan mukaan noudattaa ensisijaisesti lääketieteellisen tutkimustiedon hyväksi osoittamia hoito- ja tutkimusmenetelmiä. Mutta myös epätieteelliset menetelmät ovat sallittuja.

Kysymys Wägarille: ”Arvostaisitteko te sellaista oppia, jonka esittäjä ei ole itse lääketieteellisesti kouluttautunut, niin lääketieteen asiantuntijana?

Wägar: – No ei hän välttämättä ole lääketieteen asiantuntija, mutta jos on jotain – mä kunnioittaisin ihmisiä niin paljon, että jos on jotain sanottavaa, kannattaa kuulla, mutta ei kannata mennä samaan kelkkaan jos ei ole aihetta. - - Sanon vaan, että nöyrin mielin pitää näitä asioita miettiä.”

Entä mitä mieltä Rothschild itse on traumaterapiansa käytöstä seksuaalirikosten selvittelyssä? Vastaus sähköpostiin tulee Kaliforniasta nopeasti. Hän torjuu toki tiukasti epäilyt siitä, etteikö hänen terapiansa olisi tieteellistä. Mutta itse pääasiasta hän kirjoittaa näin:

Lainaus Rothschildin viestistä, lukijan ääni: ”En ole missään kirjoissani, koulutuksessa, luennoissani enkä missään muuallakaan koskaan sanonut enkä edes vihjaissut, että menetelmiäni voitaisiin käyttää sen selvittämiseen, onko lapsen hyväksikäyttöä tapahtunut, tai onko aikuinen joutunut hyväksikäytön uhriksi lapsena. Olen samaa mieltä niiden tohtoreiden ja psykologien kanssa, jotka sanovat ettei minun teorioitani saa käyttää todistamaan seksuaalisen hyväksikäytön tapahtumista. - - Menetelmiäni ei voi käyttää myöskään sen todistamiseen, että hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut. - - Ja mikä tärkeintä, mielestäni on vaarallista sekoittaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkinta ja hyväksikäyttöä kokeneen lapsen hoito.”

Korkein oikeus hylkäsi Juhan valituslupa-anomuksen tammikuussa, joten hän ei voi enää välttää tuomiotaan. Hänen on mentävä vankilaan Vapun jälkeen.

Jorvin sairaalaa laajennetaan. Lastenpsykiatria on viime vuosina saanut lisää rahaa; tähän nousee uusi sairaalakoulu. Mutta seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksista Jorvi haluaa päästä kokonaan eroon.

Wägar: ”Kun on todettu, että ne ensinnäkin on hankalia, toiseksi välillä jos tulee ruuhkaa näistä jutuista niin ne on erittäin aikaa vieviä, tulee ylitöitä, niin me on jo vuosi sitten ehdotettu HUSin johdolle, ja tämä asia on selvittelyssäkin, että pitäisi olla erillisiä yksikköjä, jotka tutkii näitä asioita. Täytyy muistaa, että yksikkömme on lastenpsykiatrian osasto, se ei ole mikään oikeus-lastenpsykiatrian osasto. Pitäisi olla erilliset oikeuspsykiatrian yksiköt, jotka tutkii näitä, se on sen verran hankalia. Tämä olisi sen lapsen kannalta, mutta myös sen syytetyn, tai sanotaan epäillyn kannalta erittäin hyvä asia.”

Toimittaja: Matti Virtanen
Haastatellut:
"Teemu"
Viikonloppuisä
Espoo

Juha
Autonkuljettaja
Helsinki

Katarina Finnilä
Psykologian maisteri, tutkija
Turun yliopisto

Pekka Santtila
Oikeuspsykologi, FT
Poliisiammattikorkeakoulu

Anja Hannuniemi
Oikeustieteen lisensiaatti

Gustav Wägar
johtava lääkäri, dosentti
Jorvin sairaala