Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Lyhyt oppimäärä digi-tv:n maailmaan

Suomessa siirrytään kokonaan digitaaliseen televisioon 31.8.2007. Uuteen järjestelmään siirtyminen vaatii koko television lähetysverkon digitalisoimisen.

Maanpäällinen verkko kattaa vuoden 2005 alussa noin 94 prosenttia Suomen väestöstä. Tavoitteena on, että vuoden 2005 loppuun mennessä digi-tv näkyy koko maassa. Kaapelitelevisioverkot on jo digitalisoitu koko Suomessa.

Digilähetyksiä voi katsoa tavallisella televisiolla, johon liitetään lisälaite. Sitä kutsutaan digisovittimeksi eli tuttavallisemmin digiboksiksi.

Jokaiseen vanhan analogisen tekniikan televisioon tarvitaan digisovitin. Jos omistaa monta televisiota tarvitaan jokaiseen erillinen sovitin. Toinen tapa katsella lähetyksiä on hankkia kokonaan uusi televisio jossa digitekniikka on valmiiksi sisäänrakennettuna. Tietokonekin voidaan varustaa siten että sillä voi vastaanottaa digi-tv lähetyksiä.

Kaapelivastaanottoon tarkoitetuissa digisovittimissa on merkintä DVB-C (cable). Antennivastaanottoa varten laitteesta pitää löytyä merkintä DVB-T (terrestrial).

Digisovittimen eli DVB-vastaanottimen (Digital Video Broadcasting) perusmalli tarjoaa hyvän kuvan ja äänen sekä uudet kanavat, mutta ei esimerkiksi vuorovaikutteisia palveluita eikä laajaa ohjelmaopasta.

Maksutelevision ja joidenkin kaapelitelevision lisäkanavien katsominen edellyttää että digisovittimessa on paikka ohjelmakortille ja Conax-salauksenpurkujärjestelmälle.
Osassa nyt myytävistä sovitinmalleista on jo valmius ohjelmakortin käyttöön, osaan korttipaikka voidaan liittää jälkikäteen.

Uusia lisäpalveluita varten tarvitaan MHP- yhteensopiva vastaanotin (Multimedia Home Platform).


Muistilista

Tarkista kotona:
• asutko digi-tv -verkon peittoalueella.
• onko televisio sellainen, että siihen voi liittää digisovittimen. On hyvä jos Tv:n takaa löytyy
scart-liitin. On myös digisovittimia, joissa on kanavamodulaattori jolloin jokaisessa televisiossa oleva antenniliitin riittää.
• asutko antenni- vai kaapelitaloudessa. Isännöitsijä tietää asian ja myös sen, onko taloyhtiön antennijärjestelmä sellainen, että digikatselu onnistuu.

Tarkista kaupassa:
• onko digisovittimessa ohjelmakorttipaikka. Vain digisovittimilla joissa on ohjelmakorttipaikka ja Conax -salauksenpurkujärjestelmä voi katsoa maksutelevisiota
• haluatko digisovittimen perusmallin vai kaksisuuntaisuuden mahdollistavan MHP:n. Vain MHP vastaanottimilla pystytään hyödyntämään uusia digitaalisia palveluita
• miten tekstitys toimii eri kanavilla
• miten digisovitin päivitetään.


Uusia kanavia

Digikanavien tarjonta vaihtelee alueittain ja vastaanottotavan mukaan.

Kanavanippu A:
TV1, TV2, YLE FST, YLE24, YLE Teema
Radiokanavat Ylen Klassinen, YLE Radio Peili, YleQ, Yle Radio Vega+

Kanavanippu B:
MTV3, MTV3+ (osittain maksullinen), Subtv, Nelonen, Nelonen Plus

Kanavanippu C:
CANAL+ Finland (m), CANAL+FILM1 (m), CANAL+FILM2 (m), CANAL+Sport (m), Urheilukanava, The Voice, Estradi, SEXTV.fi, Kanavalle nimi,
Radiokanavat KissFM ja Iskelmä
Alue-tv-kanavat Turku TV Turun näkyvyysalueella, TVT Lahti Lahden alueella ja Kuopion Alue-TV Kuopion alueella.


Apua saatavissa!

DigiTV Info vastaa digitaalista televisiota koskeviin kysymyksiin. Puhelinnumero on 0306344488 (klo 9-21). Puhelusta peritään paikallisverkkomaksu. Palvelua saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sähköpostitse kysymykset lähetetään osoitteeseen info@digitv.fi

Nettisivuille digitv.fi on koottu tietoa digiverkon etenemisestä, tekniikan kehityksestä, kanavista ja laitteista

Tietoa digi-tv:stä löytyy YLEn, MTV3:n ja Nelosen tekstitelevisiossa sivuilla 615 - 619.


Toimitus / Kuningaskuluttaja


Lisätietoa:
Digitv Infon sivut
http://www.digitv.fi

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.