Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Mitä on hyvä tietää kun harkitsee ostosta verkkokaupasta?

Verkkokauppa on etämyyntiä. Tavaraan ei siis pysty tutustumaan etukäteen; sitä ei voi koskettaa, haistaa tai maistaa. Tavara myös luultavasti maksetaan ennen kun sen on voinut tarkistaa. Verkkokaupan ongelmat ovat usein samoja kuin tavallisessa postimyynnissä. Yrityksen luotettavuudesta ei ole varmaa tietoa, kun ei ole paikkaa missä asioida paikan päällä. Lisätietojen saaminen ja yhteydenotto yritykseen voi olla hankalaa. Lisäksi on epävarmuus siitä, miten toimii tavaran huolto- ja takuukorjaus.

Lisäongelmia saattaa tulla jos yritys on ulkomainen. Esimerkiksi ongelmatilanteissa voi olla epävarmaa, minkä maan lakia noudatetaan.

Verkkokaupasta tehdyn tilauksen kulku

 Ostos verkkokaupasta (copyright YLE)

Verkkokaupasta ostaessasi Sinun tulee

Ottaa selvää yrityksestä. Internetsivuilta tulisi löytyä yrityksen nimi, kotipaikka, katuosoite ja puhelinnumero. Kannattaa myös kokeilla, että yhteystiedot toimivat. Yritä saada yrityksestä itsellesi kontaktihenkilö, jolta voit kysellä lisätietoja. Näin varmistat, että yritys on todella olemassa.

Lukea tilauksen ehdot tarkkaan. Selvitä toimitusajan pituus, tilauksen sisältö, kokonaishinta, maksuehdot ja –tapa, takuu, huoltoon liittyvät asiat, viallisen tuotteen hyvitysmenettely ja palautusoikeus. Jos sivuilla ei ole mainittu näistä asioista, mieti kannattaako sinun luottaa yritykseen.

Nainen netin ääressä (copyright YLE/kuva Juha-Pekka Inkinen)Pyytää vahvistus toimitusajan pituudesta, varsinkin ulkomailta. Näin voit seurata sen toteutumista.

Varmistaa tilauksen sisältö. Jos tarvitset lisätietoja, kysy niitä ennen tilaamista.

Selvittää tilauksesi kokonaiskustannukset toimitusmaksuineen yms. kustannuksineen. Tilatessasi ulkomailta, muista mahdolliset verot ja tullimaksut. Toisesta EU-maasta tuotavista tuotteista ei pääsääntöisesti mene veroja eikä tullimaksuja tuonnin yhteydessä.

Selvittää tuotteen huolto- ja varaosien saantimahdollisuus. Jos ostat ulkomaisesta yrityksestä, kysy onko takuu voimassa Suomessa ja kuka siitä täällä vastaa.

Tietää oikeutesi viallisen tuotteen saadessasi. Kuluttajansuojalain mukaan myyjä on velvollinen korjaamaan, vaihtamaan tai muuten hyvittämään viallisen tuotteen. Asioidessasi Suomalaisen yrityksen kanssa, kuntien kuluttajaneuvojat auttavat tarvittaessa sovittelussa. Jos yritys on ulkomainen eikä se ole mainostanut tuotteitaan Suomessa, on asian selvittäminen vaikeampaa. Tarvittaessa Helsingissä toimiva EU-kuluttajaneuvonta auttaa sinua.

Tietää peruutusoikeutesi. Kuluttajansuojalain mukaan sinulla on etämyynnissä, eli myös verkkokaupassa 14 päivän palautusoikeus siitä kun olet saanut tuotteen kotiisi. Riittää, että teet peruuttamisilmoituksen peruuttamisaikana. Sinulla on tänä aikana oikeus tutustua tuotteeseen ja kokeilla sitä, sitä kuitenkaan vahingoittamatta.

Tietää, ettei sinulla ole peruutusoikeutta kaikissa tilanteissa ja tuotteissa, kuten nopeasti pilaantuvissa elintarvikkeissa tai jos olet rikkonut cd-levyn tai tietokoneohjelman sinetin.

Tietää, että yritys on velvollinen palauttamaan kauppasumman ja korvaamaan tavaran palautuskustannukset 30 päivän sisällä.

Tietokone (copyright YLE/kuva Arja Lento)Tietää myös yleisimmät maksutavat, kuten tavaran mukana tuleva lasku, postiennakko, luottokortti ja suoraveloitus pankista. Luottokorttimaksuun sisältyy riskinä se, että antaessasi luottokorttisi numeron tilausta varten, on sillä vaara joutua asiattomien käsiin. Suoraveloitus pankista onnistuu vain Suomessa ja jos pankillasi on sopimus yrityksen kanssa.

Säilyttää kaikki mahdolliset asiakirjat, jotka koskevat yritystä ja tilaamaasi tuotetta ja kaupan ehtoja. Muuten voi olla vaikea todistaa mitään, jos yrityksen lupaamat asiat eivät toteudu. Tärkeimpiä asiakirjoja ovat tilaus, tilausvahvistus ja toimitusehdot.

Muistaa, että tietojasi voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Jos et halua näin tehtävän, muista kieltää se tilausta tehdessäsi.

Sini Ollikainen, Katja Nyholm ja Helen Meier / Laurea AMK

Kirjoittajat opiskelevat Laurea-ammattikorkeakoulussa Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa, suuntautumisenaan Kuluttajapalvelut.

Lisätietoa verkkokaupasta:
Kuluttajavirasto www.kuluttajavirasto.fi
Euroopan kuluttajakeskus www.kuluttajavirasto.fi/ecc

Kuningaskuluttajan juttuja aiheesta:
Verkkokaupassa ei aina saa sitä mitä tilaa
Verkkokaupassa vahinko - saako korvausta?
Nettikirppari haastaa kirpputorit

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.