Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Kannattaako öljylämmitys vaihtaa pellettiin

mittari (copyright YLE/videokuvaa)Vaajakoskelaisen Risto Kauppisen omakotitalo lämpenee sekä öljyllä että klapipuulla. Pannuhuoneessa komeilee alkuperäinen kaksoispesäkattila vuosimallia kuusikymmentäkahdeksan. Kauppisen mukaan lämmitysöljyä kuluu 2500 litraa ja puuta noin 6-8 mottia vuodessa. Vanha öljylämmitysjärjestelmä pitää uusia viimeistään ensi kevään aikana. Uusiminen voisi hieman myös vähentää öljynkulutusta. Kauppinen kuitenkin haaveilee halvemmasta ja uusiutuvasta polttoaineesta - pelletistä.

- Kyllä ympäristötekijät vaikuttaa ja sitten öljyn tilanne on musta huolestuttavaa maailman markkinoilla kun ei koskaan tiedä kuinka kauan öljyhanat on auki, Kauppinen perustelee miksi vaihtaisi pellettiin.

Lämmitysöljyn kuluttajahinta on noussut viimeisen vuoden aikana jopa kolmekymmentäseitsemän prosenttia. Tämän vuoden rahaan suhteutettuna lämmitysöljy ei ollut edes öljykriisien aikana näin kallista.

Investointikustannukset

Selvitimme Kauppisen talon öljylämmityksen saneerauksen ja uuden pellettilämmityksen hintaeron. Pyysimme kokonaistarjoukset kokeneelta asentajalta. Öljylämmityksessä pitäisi uusia esimerkiksi öljykattila, poltin sekä öljysäiliö. Investoinnin hinta olisi tarjouksen mukaan seitsemäntuhatta sataviisikymmentä euroa. Puupellettijärjestelmä käyttäisi samoja vesikiertopattereita ja putkistoja kuin öljykin. Lisäksi tarvitaan esimerkiksi pellettikattila, poltin ja pellettisiilo, joka rakennettaisiin varastoon. Pelletti-investointi maksaisi asentajan arvion mukaan yhdeksäntuhatta kuusisataaviisikymmentä euroa. Öljylämmityksen uusiminen tulisi noin kaksi ja puoli tuhatta euroa halvemmaksi. Arviolukuihin sisältyisi kaikki muu paitsi sähkötyö ja vanhojen öljylaitteiden hävityskustannukset, jotka olisivat luonnollisesti samat kummassakin vaihtoehdossa. Tärkeä on muistaa, että saneerauskohteissa hinnat vaihtelevat paljon ja eri asentajillakin voi olla eri hinnat.

Talo Kauppisen investoinnit

hinta
Öljylämmitys 7 150 €
Pellettilämmitys 9 650 €

Puupellettiä kuivasta jämäpuusta

pelletti (copyright YLE/videokuvaa)Puupelletti tehdään kuivasta sahanpurusta ja höylänlastusta puristamalla pieneksi nappulaksi. Yksi pelletillä tuotettu kilowattitunti maksaa kolme senttiä, kun öljyllä samasta saa pulittaa jopa yli kuusi senttiä.

lämmityskustannukset

hinta
öljy 6,60 snt/kWh
pelletti 3,15 snt/kWh

Suomalainen Vapo Oy on Euroopan suurin pelletin tuottaja, jonka tuotanto menee suurimmaksi osaksi vientiin.
- Öljyn hintaennusteesta varmaan voidaan jokainen antaa omamme ja varmaan on yhtä tarkka, mutta kun me käytetään paikallisia polttoaineita niin ne kustannustekijät on täällä meillä kotona ja niiden kehitys on ainakin historiassa ollut maltillisempaa kuin näiden tuontipolttoaineiden, toteaa Vapon toimitusjohtaja Matti Hilli polttoaineiden hintakehityksestä.

Lämmityskustannukset

Mutta kuinka paljon Kauppisen polttoainekustannukset maksaisivat uudistetussa öljyjärjestelmässä verrattuna uuteen pellettijärjestelmään. Pirkanmaan metsäkeskuksen energianeuvoja laski meille nykyisellä öljyn ja pelletin hinnalla kumpi investointi tulisi lämmityskuluiltaan halvemmaksi.

Talon kokonaiskulutukseksi arvioitiin keskimääräinen 31 000 kWh vuodessa. Tämä kulutus on arvio siitä, että mitä tuon kokoinen talo normaalisti kuluttaisi pelkkää öljyä. Mitä suurempi talo ja enemmän kulutusta, sitä enemmän pellettilämmittäjä säästää. Laskelmamme on teoreettinen, sillä kummankin polttoaineen hintaa on vaikea ennustaa. Kulutukseen vaikuttaa myös laitteiden tekninen laatu ja hinta. Eli mitä parempi laite, sen alhaisempi kulutus eli sen parempi hyöty polttoaineesta saadaan.

polttoainekulut vuodessa

kulutus hinta
pelletti 7,7 tonnia 1169 €
öljy 3 427 litraa 2 323 €

Öljyjärjestelmän uusiminen oli Kauppiselle alussa halvempi vaihtoehto. Koska pelletti on polttoaineena halvempaa, laskelmiemme mukaan, se kuittaa reilussa kahdessa vuodessa investointien välisen eron. Sen jälkeen pelletti tulee koko ajan halvemmaksi, jos polttoainehinnat pysyvät tällä tasolla.

Öljyalan mielestä hinta ei ratkaise vaan järjestelmän luotettavuus ja helppous.

posti (copyright YLE/videokuvaa)-Pelletti pelkän polttoaineen hintakysymyksenä on huomattavasti halvempi. Mutta minusta tämä ei hintakysymys laisinkaan koska öljylämmittäjälle siirtyminen kokonaan toiseen järjestelmään tai siirtyminen nimenomaan pellettiin olisi takaisin päin menoa, koska öljylämmittäjälle on käytettävissä tänä päivänä standardoidut laitteet täysin toimiva järjestelmä ei mitään siis myös kehittyvä järjestelmä mutta nimenomaan toimiva, huoltovapaa huoleton, perustelee Öljyalan keskusliiton varatoimitusjohtaja Pekka Huttula

Ympäristöystävällistä vai ei

pellettilaite (copyright YLE/videokuvaa)Kaikki pellettilaitteet eivät ole yhtä huoltovapaita kuin öljylaitteet, elleivät ole kuten tämä kallis laite, joka nuohoaa itse itsensä. Useimmat kattilat nuohotaan käsin pari kertaa kuukaudessa. Myös huolto- ja myyntiverkko on varsin kehittynyt Suomessa. Myös pelletin ja öljyn päästöistä on varsin erilaisia tulkintoja. Öljyalan mielestä pelletti ei olekaan niin ympäristöystävällinen tapa lämmittää kuin yleisesti luullaan, eikä siksi suosittele sitä Kauppiselle.

- Pellettiin siirtyessään hän siirtyy huonompaan järjestelmään jonka päästöt on huomattavasti suuremmat. Terveydelle vaaralliset hiukkaspäästöt ovat kaksisataakertaiset puun poltossa verrattuna lämmitysöljyyn, Huttula lisää.

Tutkimuksen mukaan pelletin poltossa syntyy paljon pienhiukkaspäästöjä, tuhkaa, jonka terveyshaitoista ei tiedetä. Öljynpoltosta taasen syntyy nokea ja hiilidioksidipäästöjä. Vapon mielestä kuluttaja valitsee päästöttömän uusiutuvan energiamuodon, jos päätyy pellettiin vaikka sen käyttöön ei saakaan tukea.

Pelletti on tietysti päästötön polttoaine. Koska valtio ei ole linjannut sitä että fossiilisista polttoaineista siirryttäisiin puupellettiin, niin päästökaupan ulkopuolisena sektorina se ei pääse myöskään nauttimaan niitä etuja. Kyllä meidän asiakkaiden ja kuluttajien on nautittava vaan siitä, että tietää lämmittävänsä päästöttömästi, Hilli toteaa.

Ruotsissa, Saksassa ja Itävallassa valtio tukee pelletti-investointeja, mikä on lisännyt pellettilämmittäjiä mutta samalla myös nostanut laitteiden ja pelletin hintaa. Suomessa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja ehdotti valtion tukea öljystä pellettiin siirtyjille. Tukipäätöstä odotellessa harva kuluttaja uskaltaa investoida uuteen lämmitysjärjestelmään.

Myös Kauppisen uudet hankinnat saavat odottaa kunnes tukiasiat ovat selvillä.
Itsekin olen odottamassa tätä päätöksen tuloa että milloinka se valmistuu ja periaatteessa tämä tilanne on pysähdyksissä ennen kuin tiedän ratkaisun, Kauppinen toteaa.

- se että kuinka mittavia ne tuet tulee olemaan niin se tietenkin valtiovallan päätös mutta en usko että ne kovin isoja on. Ne loppujen lopuksi ovat tämmöinen kynnyksen ylitysraha siinä investoinnissa, Hilli arvio

Öljyalan Huttula ei kuitenkaan usko, että uusiutuvista polttoaineista vain pelletti tulisi saamaan tukea.
- Me odotamme mitä asiasta tullaan sanomaan tässä valmisteilla olevan energiastrategian yhteydessä. Minun tietojen mukaan siellä ei ole yksipuolisia tukikaavailuja mutta asiahan on täysin auki.

Kauppisen valinta ei ole helppo, sillä öljyn ja pelletin taistelu asiakkaista käy kuumana ja puolueetonta tietoa vaihtoehdoista on vaikea saada.

lähteet:
Laskelmat on tehty perjantain 7.10.2005 Neste Oilin lämmitysöljyn kuluttajahinnalla sekä samaisen päivän Vapon puupelletin kuluttajahinnalla. Laskelmissa on otettu huomioon Neste Oilin ja Vapon antamat hyötysuhteet, jolla kumpaisestakin polttoaineesta saadaan energiaa. Asennustöiden ja tarvikkeiden hinta-arvion niin pelletti- kuin öljylaitteiden osalta teki Lämpö & Vesi Kankeri Oy

Maarit Åström-Kupsanen / TV1 Kuningaskuluttaja

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.