Vihtiläinen rättäriharrastaja Juhani Höylä haluaa ajaa huoletta talvikeleilläkin. Auton ruostesuojana hän käyttää hiukan yllättäviä aineita: pellavaöljyä tilkalla tervaa terästettynä. - Aineita on kokeiltu toistakymmentä vuotta. Reikiä ei ole tullut autoihin, kommentoi Höylä.
Pellavaöljyn ruosteelta suojaava vaikutus on tunnettu pitkään. Pellavaöljyn hyvänä puolena pidetään muun muassa sitä, että aine tunkeutuu hyvin pieniinkin rakoihin. Plussana voi pitää sitäkin, että pellavaöljy ei vaaranna ympäristöä.
Juhani Höylän reseptissä pellavaöljyyn sekoitettaan myös tilkka tervaa, jotta suojauksesta tulisi luja.
- Noin kaksikymmentä prosenttia on hyvä arvio, mutta ei tässä mittaa tarvitse käyttää.
Kauppojen hyllyiltä löytyisi yleisestikin käytettyjä ruostesuoja-aineita. Ne eivät kuitenkaan rättärimiehelle kelpaa.
- Mielestäni tämä pysyy paremmin. Sen jälkeen kun ostaa vanhan auton, hitsaa se ja käsittelee tällä aineelle, ei sitä sen jälkeen tarvitse hitsata.
Pellavaöljyn ja tervan seos on estänyt reikien syntymistä Höylän autoissa jopa toistakymmentä vuotta. Tosin tänä aikana suojakerrosta on kuitenkin pitänyt uudistaa niissä auton paikoissa, joissa kulutus on kovinta. Näin ainakin silloin, jos autolla on ajettu paljon.
Ei ainoa pellavaöljyn käyttäjä
Muitakin pellavaöljyllä autoa suojaavia harrastajia löytyy Suomesta. Tutkittua tietoa pellavaöljystä juuri tällaisessa käytössä ei löytynyt mistään tätä juttua varten, vaikka sellaista kysyttiin monesta suunnasta. Jotkut autoilijat epäilevät kovastikin menetelmän pätevyyttä.
- Toiset ovat kovasti vastaankin. Siinä on just se, että ainetta ei saa laittaa vanhan ruosteen päälle. Irtonaiset ensin pois, sanoo Höylä.
Pellavaöljyn ja tervan seoksen hän levittää paineilmaruiskulla alustaan ja koteloihin. Työssä on syytä käyttää hengityssuojainta, koska terva ei ole terveydelle harmitonta. Ensin pohjia toki puhdistetaan paineilmalla. Käsittelyyn kuluu aikaa tunti – pari.
Aineet suojan tekemiseen pellavaöljyn ja tervan seoksella maksoivat noin parikymppiä. Vastaavanlaajuinen suojaus ammattiliikkeessä olisi ollut usean satasen arvoinen. Aina voi tietenkin keskustella siitä, ovatko työn tulokset verrattavissa.
Lauri Miettinen / TV1 Kuningaskuluttaja