Hyppää pääsisältöön

Kuppausta ilman suoneniskentää

On olemassa kuppausta, jossa ei isketä suonta eikä valuteta verta, siis kuivakuppausta. Siitä käytetään myös nimitystä imukuppihieronta. Sen kehutaan olevan niin tehokasta, että jo 15 minuutin hoito vastaa tunnin kestävää perinteistä hierontaa. Kempeleläinen koulutettu hieroja Kaisu Luukkonen on vakuuttunut kuivakuppauksen terveysvaikutuksista:

– Tämä on vanha kiinalainen hoitomuoto, jota käytetään hyvin monenlaisiin vaivoihin kuten lihashuoltoon, niska-hartiaseudun kireyteen, kipeytyneeseen selkään ja iskiasvaivoihin.

Ikivanha ja monipuolinen hoito

Kuppausta on harjoitettu meillä jo keskiajalta lähtien, mutta ikivanhaa kuivakuppausta vasta 2000-luvulla uusien luontais- ja vaihtoehtohoitojen myötä. Oululainen perheenäiti Minna Kuusisto työskentelee lastenhoitoalalla ja kärsii usein niska- ja hartiakivuista. Hän arvelee, että nopea, mutta tehokas hoito voisi sopia juuri hänelle, koska aikaa itsensä hoitamiseen on usein vaikea löytää.

Hoito tehdään imukupeilla, joita liu'utetaan rasvatulla iholla. Kupin alle muodostuu alipaine, joka imaisee ihon pehmytkudoksen kupin sisään. Hoito on eräänlainen kuppauksen, sidekudoshieronnan ja lymfahieronnan yhdistelmä.

Luukkonen on mieltynyt luonnonkumisiin kuppeihin, koska niillä on helppo säädellä iholle syntyvää alipainetta. Niitä löytyy häneltä neljää eri kokoa. Hoidossa voidaan käyttää myös lasi- tai bambukuppeja.

– Imukuppien teho perustuu nimenomaan alipaineeseen. Kun kuppia liu'utetaan iholla, samalla vähän nostetaan, se vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa, Luukkonen kertoo.

Vaikutus näkyy iholla heti: siihen syntyy punainen jälki jokaisen imaisun myötä. Kuppia voidaan pitää myös paikoillaan kipupisteen päällä. Erilaisten lihaskipujen ja jännitystilojen lisäksi kuivakuppausta on käytetty hyvin tuloksin myös päänsäryn, reuman, astman ja turvotuksen hoitoon sekä kosmeettiseen selluliittiin.

– Tieteellisesti ei ole todistettu, että tällä olisi vaikutusta kosmeettiseen selluliittiin, mutta käytännössä on todettu, että hoidolla on hyvät vaikutukset ensimmäisen ja toisen asteen selluliittiin, Luukkonen sanoo.

Kuivakuppaus ei laihduta, vaan ainoastaan kiinteyttää ja poistaa ylimääräistä nestettä. Niinpä kosmeettisen selluliitin poistamisessa tuloksia saadaan vasta toistamalla hoito päivittäin 3-4 viikon ajan.

Hoidon esteet ja vaikutukset

– Eihän ole liian kova imu? Luukkonen kysyy.

– Ei ole. Tuntuu tosi jännältä ja tehokkaalta. Voin uskoa, ettei tätä tarvitse tehdä tuntia, Kuusisto vastaa.

Niskan ja hartiaseudun iho punottaa jo niin voimakkaasti, että Luukkonen päättää laskea imukupin käsistään ja pyyhkiä rasvan pois.

– Otetaan sievästi näin ensimmäisellä kerralla, niin nähdään, miten keho lähtee reagoimaan, hän sanoo.

Ensikertalaiselle hierontaa annetaan korkeintaan 15 minuuttia. Seuraavalla kerralla hoitoa voidaan hieman pidentää.

Kuivakuppaus ei sovellu alle 3-vuotiaille lapsille eikä raskaana oleville. Sille on olemassa myös muita esteitä, jotka selvitetään ennen sen aloittamista. Niitä ovat:

  • Kumiallergia
  • Ihosairaudet, luomet ja ihorikkoumat
  • Syöpä
  • Suonikohjut (myös leikatut)
  • Sydänsairaus tai sydämen vajaatoiminta
  • Veritaudit, anemia tai verenvuototauti
  • Verenohennuslääkkeet (myös aspiriini ja disperiini)
  • Kortisonilääkkeet
  • Venähdykset tai tuoreet vammat
  • Vaikea diabetes
  • Kuume ja tulehdussairaudet

Kuusistolla on hoidon jälkeen rentoutunut olo ja niska-hartiaseutu tuntuu lämpimältä vilkastuneen verenkierron ansiosta. Sitten vessahätä yllättää.

– Sekin voi olla näitä vaikutuksia. Täytyy kuitenkin muistaa juoda paljon, koska tämä on valtavan tehokas hoito, vaikka tämä on näin lyhyt, Luukkonen sanoo.

Hän ojentaa lasillisen vettä Kuusistolle, joka tunnustaa olevansa janoinen.

– Voi olla että joudut juoksemaan vessassa montakin kertaa tälle päivälle.

– Ei se mitään. Tosi kiva, jos tämä vaikuttaa, koska tämä oli niin lyhyt aika, Kuusisto nauraa.

Kuivakuppaus voi väsyttää niin, että unentarve lisääntyy muutamana päivänä hoidon jälkeen. Joskus esiintyy myös huimausta. Tehostuneen aineenvaihdunnan vuoksi kannattaa nauttia runsaasti nesteitä. Hoidon aiheuttama ihon punotus sekä mahdolliset mustelmat ja verenpurkaumat häviävät lähivuorokausien kuluessa.

Asiantuntija: KAISU LUUKKONEN, koulutettu hieroja, Fysiotime, Kempele.

Toimittaja: KIRSI SCHALI