Hyppää pääsisältöön

Villiminkki on haitallinen tulokaslaji

Luonnossa minkki on sopeutuvainen pienpeto. Kuva: Ville Välimäki/Yle

Minkki tuotiin Suomen 1920-luvulla. Laji oli tarkoitus pitää turkistarhoilla häkkieläimenä, mutta se ei onnistunut. Minkkejä karkasi tuon tuosta ja ne levittäytyivät tehokkaasti Suomen luontoon.

Minkki (Mustela vison)

  • Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva
  • vesistöjen läheisyydessä elävä näätäeläin
  • Minkkiä saa metsästää Suomessa koko metsästysvuoden ajan
  • 1.5.-31.7. ei kuitenkaan naarasta, jolla on pentue

Minkki sopeutuu melkein millaisiin oloihin tahansa, eikä se ole nirso ravinnon suhteen. Minkki on myös tehokas lisääntymään, sillä poikueet ovat isoja.

Minkki vähentää luonnon monimuotoisuutta

Suomen alkuperäislajistolle minkistä ei valitettavasti ole muuta kuin haittaa. Sen on katsottu syrjäyttäneen aiemmin lajistoomme kuuluvan lähes saman näköisen vesikon. Voimaakkaampana lajina minkki estää vesikon palautumisen takaisin Suomen luontoon.

Minkki on tehokas saalistaja, joka syö niin kaloja, pikkunisäkkäitä, lintuja, sammakkoeläimiä, kuin selkärangattomiakin eläimiä.

Minkki hakeutuu usein järvien rannoille, purojen varsille ja saariin, missä ravintoa riittää ympäri vuoden. Minkit tuhoavat lintujen pesiä ja vaikuttavat paikallisesti lintumääriin, jopa linnuston lajirunsauteen. Koska kanta lisääntyy nopeasti, voi alueelle pesiytynyt minkki tehdä nopeasti selvää alueen lintupoikueista. Varsinkin meren saariston luodoilla minkki voi aiheuttaa vesilintujen pesinnälle täydellisen tuhon.

Myös myöhemmin turkistarhoilta edesvastuuttomasti tahallaan vapautetut minkit ovat vain pahentamassa minkkiongelmaa. Minkin metsästys onkin riistanhoidollisesti ja luonnonsuojelun kannalta tärkeää työtä. 

Valkoinen minkki häkissä turkistarhassa. Kuva: Martti Juntunen/Yle.

Valkoinen minkki häkissä turkistarhassa. Kuva: Martti Juntunen/Yle.Valkoinen minkki häkissä turkistarhassa. Kuva: Martti Juntunen/Yle.

Perustuu ohjelmaan: Ekolokero

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Kun avaruuden sivilisaatio soittaa, älä vastaa

    Kiinan suosituin scifikirjailija Cixin Liu Worldcon75:ssa

    Kiinalainen tieteiskirjallisuus tekee samaan aikaan näyttävää esiinmarssia kuin Kiinan suurvalta-asema vahvistuu. Insinööri-kirjailija Cixin Liu voitti vuonna 2015 Hugon, yhden maailman suurista scifi-kirjallisuuspalkinnoista teoksellaan Three-Body Problem. Cixin Liun kekseliäs ja megalomaaninen scifi-eepos varoittaa avaruuden sivilisaatioista.

  • Pitkä sähkökatko saisi yhteiskunnan polvilleen 48 tunnissa - tiedätkö miten varautua?

    48 tunnissa sähkökatkos lamaannuttaisi arkielämän.

    Suomi toimii nykyään täysin sähkön varassa. Lyhyetkin sähkökatkot hankaloittavat elämää, mutta jo 48 tunnissa hankaluudet muuttuvat vakaviksi ongelmiksi: veden tulo lakkaa, ruoat pilaantuvat, pakkasella kotien lämpötila laskee. Nykyisten suositusten mukaan ihmisten kannattaisi varautua ns. kotivaralla selviytymään 72 tunnin ajan.

  • Tiesitkö tämän mustikasta?

    Säännöllinen mustikan syöminen voi lieventää tulehdustilaa.

    Mustikka on metsien kultakimpale. Jo muutama desi mustikoita päivässä auttaa kattamaan hyvän osan esimerkiksi päivän kuitumäärästä ja E-vitamiinitarpeesta. Säännöllinen mustikoiden syöminen voi myös lieventää esimerkiksi diabetekseen ja sepelvaltimotautiin liittyvää matala-asteista tulehdustilaa.

  • Mikko “Peltsi” Peltola haastaa itsensä äärirajoille extreme-lajeissa

    Luvassa on vauhtia, hikeä, tuskaa ja euforisia hetkiä.

    Uudessa sarjassa Mikko “Peltsi” Peltola haastaa itsensä äärirajoille jokamiehen extreme-lajeissa. Ensimmäiset, syksyllä 2017 suoritettavat lajit ovat 150 kilometrin merimelonta ja 130 kilometrin polkujuoksu. Luvassa on vauhtia, hikeä, tuskaa ja – toivottavasti – itsensä ylittämisen euforisia hetkiä.

Opettajalle

  • Hae oppimateriaalia

    Yle oppimisen sisällöt on jaoteltu aihekokonaisuuksiksi kouluaineittain. Opettaja löytää nyt oman oppiaineensa sisällöt helposti.

  • Digitreenit - Testaa digitaitosi ja hanki uusia

    Yle Oppimisen Digitreenit opettavat arjen digitaitoja

    Digitaalisuus on kaikkialla: kouluissa, työpaikoilla ja kotona. Älylaitteet yleistyvät ja myös palvelut siirtyvät sähköisiksi, joten 2000-luvulla ei enää pärjää ilman digitaitoja. Yle Oppimisen Digitreenit auttaa: tee digitaitotesti, treenaa taitojasi ja helpota elämääsi.

  • Ihminen

    Ihmiset hahmottavatmaailmaa aistien välityksellä.

    Ihmiset hahmottavat ja ymmärtävät maailmaa aistien välityksellä. Jos jokin aisteista ei toimi, muut aistit pyrkivät korvaamaan sen. Ihmisen perusaistit ovat näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaisti. Miten ne toimivat? Entä miten sydän toimii? Millainen on keuhkojen rakenne? Ja kuinka mahalaukku mahtaa toimia?

  • Luontoa harrastamaan

    Suomen luonnosta voi nauttia monin tavoin.

    Suomessa edellytykset luonnon havainnointiin ja harrastamiseen ovat hyvät. Meillä on esimerkiksi laajat jokamiehenoikeudet, joista monissa maissa voi vain haaveilla.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.

  • Solubiologia

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista. Pienimmät eliöt koostuvat vain yhdestä solusta. Ihmisen keho sisältää miljardeja soluja, jotka ovat erilaistuneet kudoksiksi. Solun toimintaa ohjaa sen tumasta löytyvät DNA-molekyylit. Geenit ovat DNA:n osia joiden perusteella solun työkalut ja rakennusaineet, proteiinit, valmistetaan.

  • Avaruus

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Elinympäristöt

    Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä? Näillä sivuilla voit katsella ja kuunnella ohjelmia suomalaisista metsä- ja suotyypeistä. Tutustu myös keväiseen saaristoon ja kaupunkiin elinympäristönä.

  • Hyönteiset ja muita selkärangattomia

    Tiesitkö, että muurahaiset pitävät kirvoja kotieläiminään? Entä montako jalkaa tuhatjalkaisella todellisuudessa on? Tutustu näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin pikku ötököihin.

  • Kalat, matelijat ja sammakkoeläimet

    Suomessa elää kolme sammakkolajia

    Melkein kaikki suomalaiset tunnistavat ahvenen, mutta tiedätkö miltä näyttää nieriä tai kuha? Vakituisesti vesissämme uiskentelee noin 70 kalalajia, joista 20 lajia on kalastajan melko helppo saada pyydettyä. Suomessa elää vakinaisesti kolme sammakkolajia rupikonna, sammakko ja viitasammakko. Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä ja ne tulevat toimeen sekä maalla että vedessä.

  • Kasvit ja sienet

    Kasvit mahdollistavat nykyisen kaltaisen elämän maapallolla tuottamalla fotosynteesissa happea. Ne ovat monesti myös koko ravintoketjun perusta. Sienet ovat tärkeitä hajoittajia, joista monet muut kasvit ovat riippuvaisia.

  • Linnut

    Mikä se oli, vilahti niin nopeasti? Millainen nokka, minkämuotoiset siivet, entä väritys? Lintuja on kaikkialla, tarkkaile niitä. Aina ei edes tarvitse tunnistaa lajia, kun voi päätellä paljon niiden elämästä ja elintavoista.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Luontoa harrastamaan

    Suomen luonnosta voi nauttia monin tavoin.

    Suomessa edellytykset luonnon havainnointiin ja harrastamiseen ovat hyvät. Meillä on esimerkiksi laajat jokamiehenoikeudet, joista monissa maissa voi vain haaveilla.

  • Nisäkkäät

    Tiesitkö että, hirvi oli vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia? Tai piisamin olevan kotoisin Pohjois-Amerikasta. Oppimisen sivustolla tutustut näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin nisäkkäisiin.

  • Solubiologia

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista. Pienimmät eliöt koostuvat vain yhdestä solusta. Ihmisen keho sisältää miljardeja soluja, jotka ovat erilaistuneet kudoksiksi. Solun toimintaa ohjaa sen tumasta löytyvät DNA-molekyylit. Geenit ovat DNA:n osia joiden perusteella solun työkalut ja rakennusaineet, proteiinit, valmistetaan.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.

  • Yhteinen ympäristö

    Yhä useampi ympäristöön liittyvä kysymys on maailmanlaajuinen. Myös vastuu maapallon tulevaisuudesta on kannettava yhdessä. Kuormitus tarkoittaa luonnonvarojen kuluttamista ja jätteen tuottamista. Kestävän kehityksen tavoitteleminen vaatii näiden molempien vähentämistä.