Hyppää pääsisältöön

Apartheidia perusteltiin Jumalan tahdolla

Rotuerottelun puolestapuhujien mukaan Etelä-Afrikan passilait perustuivat raamattuun. Eriarvoisen koulutuksen taas oli määrä turvata etnisten ryhmien kulttuurinen omaleimaisuus.

1960-luvulla kansainvälinen mielipide ei enää vakuuttunut näistä väitteistä. Erkki Hatakan ohjelmassa suomalainen pastori Esko Rintala ruotii pääministeri Vorsterin käsitystä, jonka mukaan Jumala on tahtonut kansojen monimuotoisuutta ja määrännyt kullekin oman asuma-alueensa.

Rintalan mukaan jää käsittämättömäksi, miksi ihmisen ihon pigmentti määrää, ettei hänelle voida antaa poliittisia oikeuksia, että hänet voidaan passilakien nojalla erottaa perheestään tai että hänen koulutukseensa uhrataan murto-osa siitä millä valkoisia opetetaan. Ja mitä asuma-alueisiin, Vorsterin teorian nojalla buurien esi-isien olisi pitänyt pysyä Euroopassa.’

Erkki Hatakan reportaasi käsittelee Etelä-Afrikan historiaa ja 1960-luvun tilannetta. Vanhan Yleisradion puolueetonta linjaa noudatetaan tässäkin ohjelmassa. Kaikki osapuolet saavat äänensä kuuluviin, eikä toimittaja itse aio ryhtyä erittelemään apartheid-käsitettä tai sen edustamaa poliittista järjestelmää.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto