Hyppää pääsisältöön

Aref kaappasi vallan Irakissa 1963

Abdul Salem Aref kaappasi marraskuussa 1963 vallan levottomuuksiin tottuneessa maassa.

Abdel Karim Kassemin johtamassa upseerikaappauksessa vuonna 1958 Irakin kuningas Feisal II kukistettiin ja teloitettiin, ja maasta tuli tasavalta.

Kassem suhtautui pidättyvästi ajatukseen Irakin, Egyptin ja Syyrian valtioliitosta, jolla kuitenkin oli maassa laaja kannatus.

Kukistaessaan tämän panarabialaisen liiton kannattajien kapinan vuonna 1959 hän joutui nojautumaan kommunisteihin, jotka sittemmin puhdisti avainpaikoilta. Hän säilytti silti hyvät suhteet Neuvostoliittoon.

Lännen silmissä Kassemin epäilyttävyyttä lisäsivät hänen uhkauksensa öljyn kansallistamisesta ja vaatimuksensa Kuwaitin liittämisestä Irakiin.

Kassemin kurdeille antamat lupaukset itsemääräämisoikeuden lisäämisestä eivät näitä tyydyttäneet, ja vuonna 1961 alkoi sota kurdien ja hallituksen joukkojen välillä.

Kassem kukistui vuonna 1963 Abdul Salem Arefin johtamassa kaappauksessa. Puolen vuoden kuluttua Aref vangitutti entiset kumppaninsa, baathpuolueen johtajat.

Jaakko Nousiaisen ohjelma on lähetetty marraskuussa 1963 muutamia päiviä presidentti Arefin yksinvaltaisen kaappauksen jälkeen.

Tietolaatikko

Abdul Salem Aref joutui itse vuonna 1966 edeltäjiensä tapaan murhatuksi

Abdel Rahman Aref, joka nimitettiin veljensä seuraajaksi, kukistui puolestaan Ahmed Hassan al-Bakrin arabisosialistisen baath-puolueen vallankaappauksessa vuonna 1968

Al-Bakr vuorostaan erosi vuonna 1979, ja hänen tilalleen nimitettiin Saddam Hussein

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

  • Lasse Lehtisen kolumni: Varttituntini kommunistina

    Lasse Lehtinen kirjoittaa Kekkosen ajan alkuvuosista.

    Kirjailija Lasse Lehtisen lapsuus- ja nuoruusvuosien suuria merkkipaaluja ovat olleet yleislakko ja Urho Kekkosen valinta tasavallan presidentiksi vuonna 1956. Lehtisen ensimmäinen poliittinen herääminen tapahtui juuri yleislakon aikaan, mutta myös Urho Kekkosen valinta presidentiksi osaltaan ravisteli nuorukaisen yhteiskunnallisia vaistoja esiin.

  • Elävä arkisto tammikuussa

    Tammikuisia aiheita Elävän arkiston tarjonnassa.

    Juhlat on juhlittu ja lahjakirjat luettu, härkäviikot edessä. Päivä sentään alkaa pidetä. Kun kinkkua on sulateltu raikkaassa talvisäässä, on hyvästi aikaa syventyä Elävän arkiston runsaaseen tarjontaan, josta tammikuussakin löytyy paljon tietoa ja viihdykettä. Draamaa Tammikuu tarjoaa tuhdin paketin toivottua klassikkodraamaa, kun 14.1.