Hyppää pääsisältöön

Arvo Viitanen hiihtokuninkaana

Voitettuaan Salpausselän kisojen pikamatkan kolmasti Arvo Viitanen sivakoi itsensä vuonna 1955 ykköseksi myös 50 kilometrillä - tämän yhden ja ainoan kerran.

Tietolaatikko

10 km: 1) Mirja Hietamies, 2) Ljubov Kozyreva (NL).
18 km: 1) Pentti Myyrä, 2) Kalevi Hämäläinen, 3) Pavel Koltšin (NL).
50 km: 1) Arvo Viitanen, 2) Martti Lautala, 3) Väinö Karkia.
Mäkihyppy: 1) Eino Kirjonen, 2) Veikko Heinonen, 3) Ossi Laaksonen.
Yhdistetty: 1) Gunder Gundersen (Norja).

Arvo Viitanen kuului 1950-luvun puolivälissä maailman hiihtoeliittiin. Cortinan olympialaisissa 1956 hän hankki viestihopeaa.

MM-tasolla Viitanen ylsi viestikultaan ja –pronssiin sekä henkilökohtaiseen hopeaan ja kahteen pronssiin.

Oslon olympialaisten hopeamitalisti ja Cortinassa viestikultaa hiihtänyt Mirja Hietamies otti toisen perättäisen voittonsa naisten kympillä.

Mäenlaskussa Seppo Pelli kaatui menettäen tajuntansa. Hän selvisi kuitenkin aivotärähdyksellä.

Suomalaishyppääjien uusi etukenotyyli toi mäenlaskussa kultaa. Suomen mestari Eino Kirjonen sai uudessa 70 metrin mäessä tänä vuonna ainoan Salpausselän voittonsa.

Pujottelun ykkössijan jakoivat Eino Kalpala ja Pentti Alonen.

Tällä kertaa ainoa ulkomaalaisvoitto oli norjalaisten kultamitali yhdistetyssä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto