Hyppää pääsisältöön

Brecht Brechtin takana

Saksalaisesta kirjailijasta ja teatterimiehestä Bertolt Brechtistä keskustelevat toimittaja Kalevi Haikara, ohjaaja Ralf Långbacka ja kirjailija Jussi Kylätasku.

1900-luvun tärkeimpänä teatteriuudistajana pidetty Bertolt Brecht (1898-1956) kehitti draamateorioitaan poliittisen kuohunnan vuosikymmeninä 1920-30-lukujen Saksassa.

Natsien noustua valtaan vasemmistokirjailija lähti maasta ja eli mm. Suomessa ja Yhdysvalloissa, jossa hän joutui epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean kuulusteltavaksi.

Vuonna 1948 hän muutti DDR:ään ja perusti siellä kuuluisan Berliner Ensemble -teatterinsa.

Brecht oli ensisijaisesti runoilija, vasta sitten yhteiskunnallinen vaikuttaja, totesi toimittaja Kalevi Haikara vuonna 1992 ilmestyneessä kirjassaan Bertolt Brecht, elämä ja teokset.

Haikaran teos nosti esiin myös toisinajattelija-Brechtin, jolla oli 90-luvun alussa sajankohtaisuutta sosialismin virheiden kriitikkona.

Äänite kuullaan lyhennettynä.

Tietolaatikko

Bertolt Brechtin tuotanto:

Suomennokset
Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle : komediakertomus hämäläishumalasta (yhdessä Hella Wuolijoen kanssa). Tammi, 1946.

Teatteriteoria; suom. Irja Hagfors. Arena, 1954.
Käännös kirjoituksista: Kleines Organon für das Theater ja Kurze Beschreibung einer neuen Technik der Schauspielkunst, die einen Verfremdungseffekt hervorbringt

Kerjäläisromaani; suom. Aarno Peromies. Tammi, 1959.
Alkuteos: Drei Groschen Roman

Renkaan vaihto; suom. Brita Turtiainen. Kustannus oy Maa-ja-kuu, 1963.

Runoja 1914-1956; suom. ja valikoinut Brita Polttila. Tammi, 1964.

Aikamme teatterista : epäaristotelelaisesta dramatiikasta; valikoinut Sigfried Unseld ; suom. Max Rand. Tammi, 1965.

Setsuanin hyvä ihminen; suom. Elvi Sinervo. Otava, 1967.
Alkuteos: Der gute Mensch von Sezuan

Runoja 1914-1956; suom. ja valikoinut Brita Polttila ; Tammi, 1964.
4. tark ja lis. p. 1973, 6. korj. p. 1999.

Kolmen pennin ooppera; suom. Max Rand ja Turo Unho. Otava, 1970.
Alkuteos: Die Dreigroschenoper

Äiti Peloton ja hänen lapsensa ; suom. Elvi Sinervo. Otava, 1975.
Alkuteos: Mutter Courage und ihre Kinder

Pakolaiskeskusteluja; [suom. Elvi Sinervo] ; Bertolt Brecht ja epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea : dokumentaatio / [suom. Turo Unho]. Tammi, 1976.
Alkuteokset: Flüchtlingsgespräche. Bertolt Brecht -testimony

Galilein elämä : näytelmä; suom. Ritva Arvelo. Otava, 1982.
Alkuteos: Leben des Galilei

Kirjoituksia teatterista; suom. Anja Kolehmainen, Rauni Paalanen ja Outi Valle
Helsinki : VAPK-kustannus, 1991.
Alkuteos: Schriften über Theater

Me-ti : käänteiden kirja; suom. ja esipuhe Vesa Oittinen. Otava, 1998.
Alkuteos: Buch der Wendungen

Setsuanin hyvä ihminen ja muita näytelmiä. Otava, 1998.
Sisältö: Setsuanin hyvä ihminen / suom. Elvi Sinervo.
Äiti Peloton ja hänen lapsensa / suom. Elvi Sinervo.
Kolmen pennin ooppera / suom. Max Rand ja Turo Unho
Alkuteokset: Der gute Mensch von Sezuan; Mutter Courage und ihre Kinder; Die Dreigroschenoper Myös nimellä: Äiti Peloton ja hänen lapsensa Kolmen pennin ooppera

Elävän arkiston kirjailijahaastattelujen ja -esittelyjen teosluettelot:
Sari Jovero
Johanna Mälkki
Jussi Pylväs

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto