Hyppää pääsisältöön

Eeva-Liisa Mannerin haastattelu

Runoilija puhuu teatterille kirjoittamisen vaikeudesta, Espanjan marttyyriudesta ja teknistyneen maailman kadottamasta ilosta.

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) aloitti perinteisellä runolla 1940-luvulla, mutta nousi sitten suomalaisen modernismin kärkihahmojen joukkoon.

Vuonna 1968 häneltä ilmestyi kaksi keskeistä työtä, Andalusian maisemiin liittyvä runokokoelma "Fahrenheit 121" ja psykoanalyyttinen näytelmä "Poltettu oranssi".

Manner kirjoitti itselleen tai "kirjoitukselle". Yleisöä hän ei ajatellut työskennellessään, vaikka pitkin tekstiään selväkielisenä, suorastaan realistisena.

Andalusiassa se ymmärrettäisiin heti, hän sanoo.

Kuva ja ääni ovat säilyneessä filmi-insertissä epätahdissa, mutta haastattelun dokumenttiarvo korvannee puutteen.

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto