Hyppää pääsisältöön

Estoniasta eloonjääneitä vain pelastuslautoilla

Estonian turmasta eloonjääneet löytyivät pelastuslautoilta. Pelkän liivin varaan veteen jääneet hukkuivat tai kuolivat kylmyyteen.

Iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa Turun meripelastuskeskus kertoi, että iltapäivän aikana oli lautoilta ja merestä oli löydetty ainoastaan ruumiita.

Helikopterit lopettivat toimintansa illan pimetessä, mutta osa laivoista jatkoi työtä yölläkin. Koptereihin onnistuttiin pelastamaan yhteensä 104 ihmistä.

Pelastustöitä vaikeutti koko päivän kova tuuli ja sateinen sää.

Teksti: Paavo Rytsä

Lue lisää:

Estonia upposi alle tunnissa ja vei mukanaan yli 800 ihmistä

Autolautta Estonia upposi syyskuun 28. päivä vuonna 1994 matkallaan Tallinnasta Tukholmaan. Estonialta lähetettiin noin klo 1.20 ensimmäinen hätäkutsu. Heti hätäsanoman jälkeen Turun meripelastuskeskus aloitti pelastusoperaation. Aluksi oli tarkoitus pelastaa ihmisiä laivasta, mutta laiva upposi alle puolessa tunnissa hätäkutsun jälkeen. Aluksen 989 matkustajasta ja miehistöstä menehtyi 852. Heistä suurin osa oli Ruotsin ja Viron kansalaisia. Menehtyneiden joukossa oli myös suomalaisia.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto