Hyppää pääsisältöön

Etelä-Afrikassa vain valkoinen sai olla eri mieltä

Vuonna 1965 Etelä-Afrikassa sai arvostella hallituksen politiikkaa, jos ihonväri oli oikea. Maan todelliselta oppositiolta oli kielletty poliittisen vaikuttamisen mahdollisuus.

Etelä-Afrikassa vierailevalle reportterille todisteltiin mielellään maan vapautta. Valkoisille se olikin vapaa, koska he liikkuivat vain omissa piireissään, Erkki Hatakka toteaa reportaasissaan.

Hallitus väitti monirotuista valtiota mahdottomaksi samaan aikaan kun Yhdysvalloissa pyrittiin takaamaan samat kansalaisoikeudet kaikille. Hatakan haastatteleman buuripäätoimittajan mukaan eri rotujen sekoittaminen ei saisi aikaan kuin riitoja ja yhteenottoja. "Pyrimme helpottamaan rotujen välisiä suhteita pitämällä rodut erillään."

Apartheidia kannattavan nationalistipuolueen kannatus oli kasvussa. Vain pieni vähemmistö valkoisista puolsi täydellistä tasa-arvoa.

Suurin virallinen oppositiopuolue, Yhdistynyt puolue, oli rotuerottelun jatkamisen kannalla, vaikka vastustikin tiukkoja apartheidlakeja. Pienen edistyspuolueen mielestä rotuerottelu oli lopetettava, mutta sekin oli valmis takaamaan äänioikeuden mustille ja värillisille takaamiseen vain valikoiden, tulotason ja koulutuksen mukaan.

Afrikan kansalliskongressista eli ANC;sta oli 1950-luvun kuluessa kehittynyt todellinen hallituksen vastapooli. ANC oli osa roturajat ylittävää kongressiliikettä, joka syntyi apartheidin kiristyessä.

Liikkeeseen kuuluivat ANC:n lisäksi värillisen väestön kongressi, intialaisten kongressi, radikaalin valkoisen väestön demokraattinen kongressi ja ammattiyhdistysten kongressi. Luthuli sai vuonna 1960 Nobelin rauhanpalkinnon väkivallattomasta kamppailusta apartheidia vastaan.

Teksti: Jukka Lindfors