Hyppää pääsisältöön

Etykin pitkä tie Helsinkiin

Idea Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin järjestämisestä tuli alun perin sosialistisilta mailta. Länsimaat vastustivat vielä 1960-luvulla ajatusta, sillä se tuki niiden mielestä vain itäblokin tavoitteita.

ETYK

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK, Etyk) ensimmäinen vaihe oli ulkoministerien kokous Helsingissä vuonna 1973, toinen Genevessä pidetyt neuvottelut 1973–1975 ja kolmas Helsingissä pidetty huippukokous 1975.

Finlandia-talossa heinä- ja elokuun vaihteessa 1975 pidetyssä huippukokouksessa olivat mukana 35 maan valtionpäämiehet: kaikki Euroopan valtiot (Albaniaa ja Andorraa lukuun ottamatta) sekä Yhdysvallat ja Kanada.

Neuvostoliitto oli esittänyt konferenssin järjestämistä jo aiemmin 1960-luvulla. Tavoitteena sillä oli silloisten rajojen tunnustaminen.

Suomi tarjoutui aloittamaan tunnustelut konferenssin järjestämiseksi jo vuonna 1969. Tämän jälkeen Suomi nimitti lähettilään tunnustelemaan Euroopan maiden halukkuutta koollekutsumiseen.

Jaakko Iloniemi aloitti Etyk-lähettiläänä Genevessä 1973 ja jatkoi tehtävässä aina Helsingin 1975 kokoukseen asti.

Suomi ehdotti Neuvostoliiton esityksestä poiketen, että myös Kanada ja Yhdysvallat osallistuisivat konferenssiin. Nato-maat hyväksyivät Suomen ETYK-isännyyden vuonna 1972.

Helsingissä pidetty kokous oli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen kolmas ja viimeinen vaihe. Sitä edelsivät Suomessa vuonna 1973 järjestetty ulkoministerien kokous ja Genevessä pidetty diplomaattitasoinen kokous.

Teksti: Paavo Rytsä

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto