Hyppää pääsisältöön

F. E. Sillanpää kiittää kansaa ja sen hienoimpia virkamiehiä

Kirjailija Frans Emil Sillanpää oli 1940-luvulla muuttunut jo kansalliseksi ikoniksi. Nobel-voittaja oli kiitollinen vaistotessaan, että "minut on jollakin tavoin noteerattu, ei koskaan pyritty hiljaisesti hirttämään".

Frans Emil Sillanpään (1888—1964) menestys Pohjoismaissa alkoi ”Hurskaan kurjuuden” (1919) ruotsinnoksesta.

Etenkin ”Nuorena nukkunut” (1931) herätti huomiota niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Sillanpää sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1939.

1940-luvun alun henkisen romahdusvaiheen jälkeen hän palasi julkisuuteen kunnianarvoisana, kalottipäisenä Taatana, joka piti radiossa joulusaarnoja viimeisiin vuosiinsa saakka.

Tietolaatikko

Haastattelun tiivistelmä: Frans Emil Sillanpää, Suomen nykykirjallisuuden Nestor on täyttänyt 60 vuotta. Kirjailijamestarille on varattu aikaa kertoa omista tunnelmistaan ja ajatuksistaan 60-vuotispäivän vaiheilla. Mikä on mieluisin muisto 60-vuotispäivänne vaiheilla? Olen aina vaistonnut että minut on jollakin tavoin noteerattu, ei koskaan pyritty hiljaisesti hirttämään. Kiitollisuus maata, kansaa ja hienoimpia virkamiehiä kohtaan. Minua ei ole koskaan sorrettu. Valtiovalta ja korkein kulttuuri ovat tukeneet ja arvokkaasti muistaneet. Jos käytöksessäsi ilmenee jotain, mitä kansakunta ei katso voivansa sietää, annettakoon suora ja siekailematon ojennus. - Läheisin ja rakkain teos ja henkilöhahmo? Läheisin on Enkelten suojatit, aihepiirinsä vuoksi. - Tulevat suunnitelmanne? Siihen voi vain vastata heh-heh! Vasta Mamma Sigridin hoivissa siellä jossakin voin toteuttaa ajatukseni. Haluaisin sanella elämäni kalunkirjoituksen, mutta asiassa on suhdanteitten määräämiä muttia. Saa nähdä! - Opastuksenne ja evästyksenne nykyisille ja tuleville kirjailijasukupolville, yleensä meille nuoremmille? Tehtävä ei ole helppo. Aloittelevien kirjailijatovereiden pahin kompastus on tekeytyä kirjailijaksi. Unohtakaa nimenne ja tittelinne, tuijottakaa nöyrästi sisuksiinne. Elämä luo teidät ja muovaa, mutta tekin luotte elämää ja muovaatte sitä. Oppikaa löytämään oma suhtautumistapanne niin sanottuun elämään. Älkää soittako sitä heti torvella. Antakaa sen virittää sielujenne kielet semmoiseen perusvireeseen, jonka te koska hyvänsä voitte antaa soida kenen tahansa kuultavaksi.

Frans Emil Sillanpään tuotanto:
Elämä ja aurinko. Kirja, 1916.
Ihmislapsia elämän saatossa. Kirja, 1917.
Hurskas kurjuus: päättynyt suomalainen elämäkerta. WSOY, 1919.
Rakas isänmaani: kosketuksia raskaitten vuosien varrelta. WSOY, 1919.
Enkelten suojatit: lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan. WSOY, 1923.
Hiltu ja Ragnar: kertomus kahdesta ihmislapsesta. WSOY, 1923.
Maan tasalta: vaatimattomia tarinoita. WSOY, 1924.
Omistani ja omilleni. WSOY, 1924.
Töllinmäki. WSOY, 1925.
Rippi. WSOY, 1928.
Kiitos hetkistä, Herra… Erään minän nykyaikaista elämää. Otava, 1930.
Nuorena nukkunut eli vanhan sukupuun viimeinen vihanta. Otava, 1931.
Miehen tie: Ahrolan talon oloista Paavon isännyyden vakiintuessa. Otava, 1932.
Virran pohjalta: pakinoita ja novellintapaisia. Otava, 1932.
Ihmiset suviyössä: eepillinen sarja. Otava, 1934.
Viidestoista: muistoja, kertomuksia, kuvauksia. Otava, 1936.
Elokuu: romaani. Otava, 1941.
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus. Otava, 1945.
Poika eli elämäänsä: muistelua. Otava, 1953.
Kerron ja kuvailen. Otava, 1954.
Päivä korkeimmillaan: suhteita ihmisiin ja ihmisryhmiin. Otava, 1956

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto