Hyppää pääsisältöön

Fagerholmin hallitus Neuvostoliiton silmätikkuna

SDP:n Karl-August Fagerholm muodosti hallituksen heinäkuun 1958 eduskuntavaalien jälkeen. Hallitukseen tuli mukaan laaja kirjo puolueita. Vaalien voittaja, kommunistit jätettiin kuitenkin ministerilistan ulkopuolelle.

Hallituksessa oli mukana maalaisliitto, kokoomus, SDP:n enemmistösiipi sekä pienemmistä puolueista ruotsalainen kansanpuolue ja liberaalit.

Maalaisliitolla oli viisi ministeriä, mm. ulkoministerinä Johannes Virolainen, kokoomuksella ja SDP:llä oli neljä ministeriä kummallakin. Pienemmillä puolueilla oli puolestaa yhdet ministerinpestit.

Hallituksen ulkopuolelle oli jätetty kesän vaalien voittaja SKDL sekä SDP:n oppositio eli nk. skogilaiset. Muut puolueet eivät halunneet muodostaa kommunistien kanssa hallitusta.

Fagerholmin III hallitusta pidettiin Neuvostoliitossa liian länsimielisenä, eikä mielipidettä peitelty. Neuvostolehdistössä arvosteltiin voimakkaasti Suomen silloista johtoa. Ministereistä mm. SDP:n Väinö Leskinen ei nauttinut itänaapurin luottamusta.

Syyskuussa Neuvostoliitto ryhtyi konkreettisiin toimiin ja veti lähettiläänsä pois Helsingistä asiaa sen kummemmin selittämättä. Myös tuontia Suomeen leikattiin ja mm. neuvottelut Saimaan kanavan vuokraamisesta pantiin jäihin.

Teksti: Paavo Rytsä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto