Filmikonkari Matti Kassila innostui dokumenteista ja uudesta aallosta

Matti Kassila (1924–2018) myönsi, että elokuva muistuttaa musiikkia, sillä siinäkin on kyse monien eri instrumenttien yhteistoiminnasta. Filmiä kuitenkin "sävellettiin" vielä tehdessä: "Improvisointivara on säilytettävä."

Matti Kassila oli 1950-luvun tärkeimpiä uusia elokuvaohjaajia. Hänen esikoispitkänsä Isäntä soittaa hanuria valmistui 1949, ja oheiseen radiohaastatteluun mennessä hän oli ohjannut yli 20 kokoillan filmiä.

Kassilan tuotantoon kuului paljon kirjallisiin teoksiin perustuvia filmejä, vaikka hän katsoikin, että alkuperäiskäsikirjoitukset tarjosivat monipuolisempia tilaisuuksia elokuvan keinojen käyttämiseen. Romaanifilmatisoinneista läheisin oli Sillanpään teokseen pohjaava Elokuu (1956), omista alkuperäisaiheista taas vahvan filmillinen Tulipunainen kyyhkynen (1961).

Italialaiset ohjaajat, kuten Fellini ja Antonioni, kiinnostivat Kassilaa suuresti. Myös ranskalainen elokuva oli kautta aikojen viehättänyt häntä.

Kassila kuului uutta aaltoa edeltävään sukupolveen, mutta tämä elokuvan uudistusliike oli tuonut hänenkin ilmaisuunsa paljon uutta "vaikkei se ehkä niin helposti näykään". Sininen viikko (1954) puolestaan edusti Kassilan Bergman-kautta, jolloin "ihailin hänen tekotapaansa ja ilmaisukeinojaan".

Kaarle Stewen haastatteli Kassilaa pitkän näyttelijälakon aikana, joka oli pakottanut ohjaajan etsiytymään television piiriin. Kassila pitää asiaa hyvänäkin, sillä tv-työ opetti katsomaan kuvallista ilmaisua uudesta näkökulmasta.

Tällä haavaa Kassila oli erityisen kiinnostunut dokumentti-ilmaisusta, josta hän mainitsee esimerkkeinä elokuvansa Kolmen kaupungin kasvot (1964) ja Italianmatka (1964). Parhaillaan työn alla oli tv-elokuva Luoti sydämessä, tositapaukseen perustuva tarina 9-vuotiaasta suomalaispojasta, joka saa pienoiskiväärin ammuksen rintaansa ja leikataan kaksi kuukautta myöhemmin Tukholmassa.

Suomalaisella elokuvalla alkoi olla taiteellisia edellytyksiä menestykseen, Kassila sanoo, mutta teknisten ja taloudellisten mahdollisuuksien laita oli paljon kehnommin. Hän vaatiikin elokuvalle roimasti isompaa ja monipuolisempaa valtiontukea Ruotsin esimerkin mukaisesti.

Vuonna 2007 Kassila oli ollut suomalaisen näytelmäelokuvan keskipisteessä jo yli 60 vuoden ajan. Kari Paljakka ohjasi hänestä henkilökuvan, jossa Kassila käy läpi omaa historiaansa Markku Pölösen haastattelemana.