Helsingin ETYK-huippukokouksen aikana heinäkuussa 1975 Neuvostoliiton kommunistipuolueen pääsihteeri Leonid Brežnev ja Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford tapasivat toisensa Neuvostoliiton suurlähetystössä. Molemmat osapuolet tähtäsivät strategisten aseiden käytön rajoittamiseen.
Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat allekirjoittaneet ensimmäisen SALT-sopimuksen 1972.
SALT tähtäsi strategisten aseiden käytön rajoitukseen, ja ensimmäisessä vaiheessa allekirjoitettiin ohjustentorjuntajärjestelmiä ja strategisia hyökkäysaseita rajoittava sopimus. Näitä yhdessä kutsutaan SALT I -sopimukseksi.
Vuonna 1975 sopimuksen jatkoneuvottelut olivat jäissä, ja suurjohtajien tapaamiselta Helsingissä odotettiin paljon. Läpimurtoa ei kuitenkaan tullut pitkistä neuvotteluista huolimatta. Ford ja Brežnev kuitenkin korostivat, että neuvottelujen henki oli ystävällinen ja rakentava.
SALT II:sta päästiin sopuun vasta neljä vuotta myöhemmin vuonna 1979. Se ei tosin astunut virallisesti koskaan voimaan. SALTia seurasivat START-aseneuvottelut, jotka saatiin päätökseen vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Helsingin hengestä saatiin esimerkki Puolan ja Saksan liittotasavallan välillä käydyissä neuvotteluissa. Puola lupasi sen saksalaissyntyisten asukkaiden muuttaa kotimaahansa. Vastineeksi Länsi-Saksa lupasi rahaa ja lainoja.
Lue lisää:
Gerald Ford 1913–2006