Hyppää pääsisältöön

Gagarinin sensaatiolento kesti alle 2 tuntia

Maailman ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin lensi Maan kiertoradalla 12. huhtikuuta 1961. Lento kesti vain 108 minuuttia, mutta riitti mullistamaan maailman.

Neuvostoliiton Juri Gagarin ammuttiin ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen 12. huhtikuuta 1961. Historiallinen 108 minuutin lento teki ex-valimotyöläisestä aikansa kuuluisimman henkilön.

Gagarin lensi Vostok 1 -aluksella Maan ympäri maksimissaan 327 km:n korkeudessa.

Gagarin lähti matkaan kello 8.07 Moskovan aikaa. Kello 9.59 uutistoimisto TASS ilmoitti, että tapahtumasta on tulossa tiedotus.

Suurissa kaupungeissa väki säntäsi kaduille juhlimaan saavutusta. Neuvostoliiton johto julisti uuden aikakauden alkaneen ihmiskunnalle ja vetosi aseriisunnan puolesta.

Yleisradion uutislähetyksessä kuvattiin Gagarinin lentoa ja sen herättämiä tunnelmia. Ohjelmassa kuultiin myös lentäjän radioviestejä aluksestaan Maahan.

Lehdistötilaisuudessaan 27-vuotias Gagarin itse toivoi pääsevänsä näkemään myös vieraita planeettoja. Hänestä tuli Neuvostoliiton kansallissankari ja juhlittu hahmo niin sosialistimaissa kuin lännessäkin. Maailmankuululle miehelle oli yllättäen ilmaantunut Yhdysvalloista uusia ruhtinaallisia sukulaisia, jotka hän kuitenkin kohteliaasti torjui.

Urotyönsä jälkeen Gagarin oli Neuvostoliiton ykkösvaltti propagandasodassa kapitalismia vastaan.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto