Hyppää pääsisältöön

Gregory Peck Suomessa

Helsinki meni sekaisin tammikuussa vuonna 1953, kun amerikkalainen filmitähti saapui visiitille.”Poliisilla oli täysi työ ylläpitää järjestystä”, filmiraportti kertoo vierailusta.

Gregory Peckin katse sai ”naisten sydämet kiivaaseen sykintään ja hymy heidän polvensa tutisemaan”. Tukholmassa hän oli saanut naispuoliset kansalaiset pyörtyilemään, meillä siltä sentään vältyttiin.

Suomessa Peck tutustui mm. Yhdysvaltain tiedotustoimistoon, USA:n suurlähetystöön, Senaatintoriin, Olympiastadioniin, Lastenlinnan sairaalaan ja Sokoksen tavarataloon.

Elokuvateatteri Metropolissa hänet kukitti Ansa Ikonen, joka pääsi myös tanssimaan vieraan kanssa. Hotelli Kämpissä Peck sai Annikki Arnilta lahjaksi puukkovalikoiman ja Valma Kivitieltä Elokuva-aitta-lehden kunniaplaketin.

Teksti: Jukka Lindfors

Tietolaatikko

Gregory Peck (1916-2003) oli 1950-luvulla maailman suosituimpia miesnäyttelijöitä.

Peck teki läpimurtonsa vuonna 1945 elokuvassa ”Taivasten valtakunnan avaimet”

Vuonna 1953 hänen tuorein filminsä oli ”Kilimandzharon lumet”

Suomen-vierailua seuranneena vuonna "suomalaisten vävypoika" otti eron Greta-vaimoastaan


  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto