Hyppää pääsisältöön

Halonen ja kansainväliset suhteet

Halonen suhtautuu kriittisesti presidentin vallan karsimiseen EU-asioissa. Hän on mm. syyttänyt joitakin tahoja siitä, että ne käyttävät EU:n perustuslakia lyömäaseena presidentin valtaoikeuksien karsimiseksi.

EU:n perustuslakiluonnoksen mukaan huippukokoukset muuttuvat lakiasäätäviksi elimiksi, ja monen mielestä presidentin osallistuminen niihin ei ole enää perusteltua.

Suomella on ollut Ahtisaaren kaudelta asti nk. kahden lautasen käytäntö. Eli pääministerin lisäksi presidentti on osallistunut keskeisiin EU-kokouksiin.

Halonen on ollut aktiivinen EU-toimija. Hän on mm. ottanut kantaa Turkin EU-jäsenyyden puolesta. Halonen tuki myös Baltian maiden liittymistä Natoon ja vastusti Itävallassa noussutta vaadetta evätä Tshekin EU-jäsenyys.

Presidentti tunnetaan vaikuttajana myös Euroopan ulkopuolella. Halonen kritisoi YK:ssa pitämässään puheessa voimakkaasti Irakin sotaa. Kriitikoiden mielestä se huononsi Suomen suhteita Yhdysvaltoihin.

Vuonna 2002 Halonen valittiin Maailman työjärjestön ILO:n asettaman Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission puheenjohtajaksi.

Nykyisin presidentti kuuluu YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön UNCTADin nk. viisaiden ryhmään sekä Oslon Rauhan ja ihmisoikeuksien keskuksen hallitukseen.

Halosen into köyhyyden ja globalisaation aiheuttamien ongelmien ratkomiseen ei ole saanut osakseen pelkkää ihailua. Vuoden 2006 vaalien alla häntä syytettiin "liiasta maailmanparantamisinnosta".

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto