Hyppää pääsisältöön

Japani etenee Tyynellämerellä 1941

Loppusyksystä 1941 USA oli valmistautunut sotaan Tyynellämerellä, mutta Japani yllätti sen joulukuisella hyökkäyksellään Pearl Harborin laivastotukikohtaan.

Englanti, Australia ja kymmenet muut valtiot yhtyivät USA:n sodanjulistukseen Japania vastaan. Saksa, Italia ja Japani puolestaan sopivat, ettei mikään niistä tee erillisrauhaa vihollisen kanssa.

Moskovan porteilla pakkanen pysäytti Hitlerin hyökkäyksen. Balkanilla käynnistyi partisaanitoiminta. Baltiassa saksalaiset teloittivat massoittain juutalaisia. Pohjois-Afrikan rintama jatkoi aaltoliikettään.

Vuoden 1942 alkaessa Japani eteni vastustamattomasti Kaakkois-Aasiassa. Natsit ottivat päämääräkseen juutalaisten lopullisen tuhoamisen. Lännessä alkoi tammikuussa 1942 Normandian maihinnousun suunnittelu.

Huomattava osa maailmaa oli jakautunut kahteen leiriin. Liittoutuneet valmistautuivat myös kaukaisempaan tulevaisuuteen allekirjoittamalla Yhdistyneiden Kansakuntien perustamiskirjan ja sopimalla sodanjälkeisistä oikeustoimista akselivaltojen viranomaisia vastaan.

Helmikuussa japanilaiset pommittavat Australiaa, ja Intiaa houkutellaan liittoutuneiden riveihin lupauksilla itsenäisyydestä joskus tulevaisuudessa. Kanadassa opiskelijat protestoivat asevelvollisuutta vastaan, ja Norja saa natsimielisen pääministerin.
Kuumin paikannimi Aasian sotanäyttämöllä on Singapore, joka antautuu japanilaisille 70 päivän piirityksen jälkeen.

Maaliskuussa 1942 liittoutuneiden kauppa-aluksia upotetaan vajaan 3 tunnin välein. Saksassa aletaan sulattaa kirkonkelloja lentokoneiden raaa-aineeksi. Pariisista lähtee ensimmäinen juutalaisjuna kohti Auschwitzin keskitysleiriä.

Huhtikuussa 1942 Leningradin piiritys jatkuu, ja Neuvostoliitto yrittää turhaan ratkaisua Krimillä. Englanti pommittaa Esseniä, Torinoa ja Rostockia, amerikkalaiset Cherbourgia. Saksassa kielletään juutalaisilta bussien, junien ja raitiovaunujen käyttö. Liittoutuneet pommittavat ensimmäisen kerran Japania. Yhdysvaltain rannikon tuntumassa liikkui saksalaisia sukellusveneitä.

Toukokuussa 1942 japanilaiset paljastavat tulevan Suur-Japanin nimen, mutta kärsivät Korallimeren taistelussa niin suuria menetyksiä, että Australiaan suunniteltu maihinnnousu perutaan.

Euroopan itärintamalla Kaukasuksen öljy haisee jo saksalaisten nenään. Toista tuhatta brittipommittajaa murjoo Kölniä, ja Tšekkoslovakian natsikäskynhaltija Reinhard Heydrich salamurhataan. Juutalaisten tuhoamisleirejä suunniteltiin ja rakennettiin.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto