Hyppää pääsisältöön

Joonas Kokkonen vastustaa sävelterroria

Ylen tuore Sävelradio sai säveltäjä Joonas Kokkosen vuonna 1965 varoittamaan vallalla olevasta "sävelterrorista". Hänen mielestään pahaa-aavistamattomiin korviin "valui jatkuvasti ohjelmaa".

Tietolaatikko

Akateemikko Joonas Kokkosen (1921-1996) tunnetaan ennen muuta Viimeiset kiusaukset –oopperan ja neljän sinfonian säveltäjänä. Kokkonen oli vuosikymmenien ajan myös Suomen musiikkielämän johtava vaikuttaja lukemattomien luottamustehtäviensä ansiosta.

Musiikkivaikuttajana tunnettu Kokkonen vastusti 1960-luvulla ponnekkaasti ajatuksia, joiden mukaan kevyt musiikki olisi muka tasa-arvoista oikean säveltaiteen rinnalla.

Vuonna 1963 perustettu Sävelradio toi ensi kertaa iskelmät laajemmassa mitassa radiokuuntelijoiden ulottuville. Kun aiemmin oli eetteriin lähetetty lähes pelkästään klassista ja kansanmusiikkia, nyt saatettiin soittaa iskelmiä päivittäin jopa muutaman tuntien ajan.

Myöhempiin aikoihin verrattuna tarjonta oli vielä vaatimatonta, mutta muutos oli silti huomattava. Kokkosen mukaan elettiin jo aikoja, jolloin oli mahdotonta käydä ostoksilla välttymättä viihdesävelmiltä.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto