Hyppää pääsisältöön

Juhannustansseista syttyi Salama-sota

Hannu Salaman Juhannustanssien sopimattomat sanat synnyttivät 1960-luvun mittavimman kirjasodan. Jumalanpilkkaa koskevasta kiistasta tuli "koko kansan asia".

Keskustelu alkoi arkkipiispa Martti Simojoen puheesta, jossa hän katsoi Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanissaan kuvaaman humalaisen pilasaarnan loukkaavan kristillisen kansanosan tunteita.

Maisteri Margit Borg-Sundmanin johdolla 19 kokoomuslaista kansanedustajaa allekirjoitti eduskuntakyselyn jumalaa pilkkaavan ja sukupuolimoraalia loukkaavan kirjallisuuden johdosta.

Samaan aikaan joukko uskovaisia vaati oikeusministeriltä toimenpiteitä väitettyä jumalanpilkkaa vastaan.

Prosessiin kyllästynyt Salama myönsi lopulta oikeudessa halunneensa ”pilkata kansalaisten jumalakäsityksiä ja uskonnollisia tunteita”, ”loukata kirkkoa ja papistoa” ja ”saattaa nk. kristilliset arvot kyseenalaiseksi”.

Kirjailija tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen, josta presidentti Kekkonen hänet armahti. Olli Alhon ja Jukka Häyrisen vuonna 1965 toimittamassa ohjelmassa ”Salamasodan opetuksia” kukaan ei tunnustautunut oikeusjutun alkuunpanijaksi.

Lue lisää:

Hannu Salama lukee Juhannustansseja

Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit aiheutti kirjasodan. Kun prosessi oli lopullisesti takana, kirjailija pyydettiin television juhannusohjelmaan lukemaan otteita skandaaliromaanistaan.

Lue lisää:

Salama oikeuden edessä

Hannu Salaman vuonna 1964 julkaistu Juhannustanssit kirja johti syytteeseen jumalanpilkasta. Salama tuomittiin oikeudessa kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto