Hyppää pääsisältöön

Kari ei voinut lopettaa Urkin piirtämistä

Kari Suomalaisen pilapiirros Urho Kekkosesta 1956.
Kari Suomalainen. (1952) Kari Suomalaisen pilapiirros Urho Kekkosesta 1956. Kuva: Kari Suomalaisen perikunta Urho Kekkonen,Kari Suomalainen,Pilapiirros

Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari kuului Kekkosen aikaan yhtä itsestäänselvästi kuin Kekkonen itse. Kari Suomalainen seurasi UKK:n poliittista uraa neljän vuosikymmenen ajan.

Kekkosella oli Karin mielestä ihmeellinen lahja herättää vastustusta, mutta myös kyky murtaa tuo vastarinta. Se ärsytti Karia, mutta myöhemmin hän kertoo oppineensa yrmmärtämään sitä: ei loputtomasta kissanhännänvedostakaan mitään tule. Toisaalta jos jokainen asia oli kiinni Urkista, voitiin kysyä missä suhteessa tämä oli demokratiaan.

Karin Kekkos-hahmo ei vuosien varrella ulkonaisesti juurikaan muuttunut, vain kunniamerkit lisääntyivät. Yleisö oli tottunut näkemään hänet tietynlaisena, heti tunnistettavana figuurina. Pikkulapsetkin vaativat, että Kekkosella pitää olla silmälasit, kalju kupoli, terävä nokka ja silinteri

Kekkosen päästessä presidentiksi 1956 odotettiin, ettei Kari jatkaisi hänen piirtämistään. Aikaisempiakaan presidenttejä ei ollut tapana käyttää pilapiirroksissa. Kekkonen ja mm. hänen värikkäät sanontansa pakottivat Karin jatkamaan: ”UKK tarjosi kapulaa käteen, ei sitä voinut olla piirtämättä.”

Kommentit
  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto