Hyppää pääsisältöön

Kenelle kehitysapua

Radiokeskustelussa tiukattiin, päätyivätkö avustusvarat kultaharkkoina kapinakenraaleille.

Kehitysapuun kohdistui 1970-luvulla epäilyksiä kahdelta taholta.

Kansan syvissä riveissä se ymmärrettiin usein oman maan pulmien vähättelyksi. Radikaali sivistyneistö taas piti sitä jo riittämättömänä keinona kolmannen maailman ongelmien ratkaisemiseen.

Yleisön edustajien kanssa keskustelevat Suomen YK-liiton ja Tricont-järjestön edustajat.

Teksti: Jukka Lindfors

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto