Hyppää pääsisältöön

Kimi karting-ässänä

Kimi Räikkönen nousi F1-uralle karting-ratojen kautta. Urheiluruudun väläyksessä vuodelta 1998 tavataan 18-vuotias Formula Super A:n Suomen mestari.

Räikkönen saavutti vuonna 1998 hyviä sijoituksia Euroopan kartingradoilla. Hän uumoili jo tuolloin, että jonain päivänä ajaisi Formula ykkösissä. Ennen Formula ykkösiä Räikkönen siirtyi vuonna 1999 brittiläiseen Formula Renault -sarjaan, jossa voitti mestaruuden.

Formula 1 -uransa Räikkönen aloitti Sauber-tallissa vuonna 2001. Tasaisesti ajanut suomalainen sijoittui kokonaiskilpailussa kymmenenneksi. Varsinainen näytön paikka tuli kaudelle 2002, kun Räikkönen aloitti McLaren-tallissa Mika Häkkisen jälkeen. Ensimmäisellä McLaren-kaudellaan hän sijoittui kuudenneksi.

Räikkönen oli vuosina 2003 ja 2005 F1-kokonaiskilpailun kakkonen, ja vuonna 2007 toteutui viimein haave maailmanmestaruudesta. Kilparatojen ulkopuolella media on seurannut silmä tarkasti Räikkösen vauhdikasta elämää.

Lue lisää:

Kimi Räikkönen Aamu-tv:ssä 2000

Jäämies F1-uran alussa

Vuonna 2000 tuleva maailmanmestari pääsi ensi kertaa kokeilemaan F1-kyytiä. Kiinnitys McLarenin tai Ferrarin kuskiksi oli tuolloin vielä haave.

Lue lisää:

Formula-kuski Kimi Räikkönen Urheiluruuden haastattelussa 2007.

Kimi Räikkönen on maailmanmestari

Kimi Räikkönen voitti ensimmäisen F1-maailmanmestaruutensa 21. lokakuuta 2007 kurottuaan kiinni kilpakumppaniensa toivottoman pitkältä tuntuneen etumatkan.