Hyppää pääsisältöön

Kolkyt tonnii lompakossa

Tammikuussa 1985 Hanoi Rocks -ilmiö kiinnosti jo muitakin kuin popjournalisteja. Andy McCoy esitteli A-studion haastattelussa lompakkonsa sisältöä ja sementoi itsensä televisioyleisön mieliin.

Alun perin vuonna 1979 perustettu Hanoi Rocks saavutti 1980-luvun alussa taajan kannattajakunnan Japanissa ja ehti saada jonkin verran nimeä myös USA:ssa. Se oli myös ensimmäinen brittilistoille yltänyt suomalaisyhtye.

Vuonna 1985 Hanoi Rocks esiintyi 500 miljoonalle eurooppalaiselle Eurock-televisioshow’ssa. Toimittaja Arvo Tuomisen arvion mukaan tosin ”sanoma tuppasi murtumaan äänivalliin”.

A-studion haastattelussa Mike Monroe (Matti Fagerholm, s. 1962) ja Andy McCoy (Antti Hulkko, s. 1962) toteavat Suomen tuottaneen heille vain vaikeuksia. ”Me tiedettiin, että Hanoi Rocks oli kovempi juttu ku niiden junttisäpinät.”

Kitaristi McCoy myös osoittaa yhtyeen suuruuden esittelemällä televisiokameroille pullottavan lompakkonsa sisältöä. Samassa juttutuokiossa kaksikko heittää myös legendaarisen arvionsa siitä, millä keinoin he yhtyeen hajottua ansaitsisivat leipänsä Amsterdamissa.

Parivaljakko McCoy-Monroe sementoi itsensä viimeistään tällä haastattelulla liki jokaisen suomalaisen mieliin. McCoyn turhamainen rahatukolla leveily antoi monille vihastumisen, mutta monille myös ihastuksen aihetta.

Leveily noteerattiin suomalaisessa mediassa niin vahvasti, että McCoy joutui selittelemään ylimielistä käytöstään vielä miltei kymmenen vuotta myöhemmin. Vuonna 1994 Ylen Suurenmoinen 80-luku -ohjelmassa kitaristi lopulta paljasti totuuden rahatukon takaa.

Teksti: Jukka Lindfors & Ville Matilainen

Kommentit