Hyppää pääsisältöön

Lähdön tunnelmissa

Porkkalan tukikohdan vahvuus oli enimmillään noin 20 000 sotilasta. Lisäksi alueella asui noin 10 000 siviiliä. Moni alueella asunut venäläinen on muistellut tukikohdassa viettämäänsä aikaa myönteisenä jaksona.

Pari päivää ennen virallista luovutusta alueella vieraili Suomen hallituksen valtuuskunta pääministeri Urho Kekkosen johdolla.

Suomen valtuuskunnassa olivat mukana myös ulkoministeri Johannes Virolainen, puolustusministerit Emil Skog, sisäasianministeri Valto Käkelä ja oikeusministeri Weio Henriksson.

Neuvostoliiton puolelta isäntinä toimivat suurlähettiläs Viktor Lebedev ja Porkkalan alueen komendantti, kenraali Sergei Kabanov. Hänen aikanaan Porkkalaan rakennettiin kivipäällysteinen tykkitie, ns. Kabanovin tie.

Lähellä Pikkalan kartanoa tästä mukulakivillä päällystetystä tiestä on säilynyt muistona pieni pätkä. Muuten venäläiskauden merkit on lähes kokonaan hävitetty.

Teksti: Reijo Perälä

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto