Hyppää pääsisältöön

Lapset ja terveellinen ruoka

Vantaalaisen perhepäivähoitopaikan kolme- ja nelivuotiaat lapset kertovat terveellisestä ruuasta ja mikä on terve ihminen.

Ihminen pysyy lasten mukaan terveenä, kun hän piirtää. Terveelliseksi ruoaksi lapset nimeävät maksan, maidon, perunat ja appelsiinin.

Ohjelmassa lapset ruokailevat päiväkodissa. Lounaaksi syödään perunoita ja lihakastiketta.

Päiväkotien ja koulujen ruuat ovat vuosien varrella monipuolistuneet ja saaneet ulkolaisia vaikutteita. Perinteisen perunan ja lihakastikkeen tilalle ovat tulleet mm. erilaiset pastaruuat.

Teksti: Seija Aunila