Hyppää pääsisältöön

Lapsijärjestöt vastustivat Sex Pistolsia

Tammikuussa 1978 Suomessa nousi kohu punkyhtye Sex Pistolsin maahantulosta. Brittiyhtyeen pelättiin vaikuttavan vahingollisesti maan nousevaan polveen.

Uutinen Sex Pistolsin konserttivierailusta tuli julki tammikuussa 1978. Lehtitietojen hälyttäminä poliittiset lapsijärjestöt, Lastensuojelun Keskusliitto ja jopa SAK vaativat yhtyeen pysäyttämistä rajalle.

Ajankohtainen Kakkonen maalasi lähetyksessään Sex Pistolsista kuvan rikollisina, joiden kannattajat pukeutuivat "fasistisiin uniformuihin". Punkmuoti samastettiin väkivaltaviihteeseen.

Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Kalle Justander toteaa haastattelussaan sen tarjoavan ”lapsille ja nuorille anarkiaa ja väkivaltaa muotiasiana ja viihteen keinoin”.

Soundi-lehden toimittaja Pekka Markkula arvioi punkin taustoja toisin. Nuoret olivat vieraantuneet suurista rocktähdistä ja toisaalta turhautuneita työttömyyteen ja näköalattomuuteen, hän toteaa. Hakaristit ja hätkähdyttävät elkeet olivat vain tämän turhautumisen lapsellisia ilmauksia.

Tietolaatikko

Sex Pistols -kohu perustui Helsingin Sanomien uutiseen, jossa ryhmää kuvailtiin ”väkivaltaiseksi ja omituiseksi” ja kerrottiin sen ”kaikkien jäsenten” omaavan ”erilaisia huume- ja pahoinpitelysyytteitä”.

Vastaavia kannanottoja sateli ulkomaalaisvirastoon Helsingin Sanomien kehotettua kansalaisia siihen.

Kommunistinen työministeri Arvo Aalto päättikin evätä punkrokkareilta työluvat.

Suojelutoimenpiteet osoittautuivat kuitenkin jälkijättöisiksi, sillä Sex Pistols ehti hajota ennen kuin sen oli määrä saapua turmelemaan suomalaislapsia.

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto