Hyppää pääsisältöön

Lapuan räjähdys rikkoi rakennuksia

Räjähdys teki suurta tuhoa tehdasta ympäröiville rakennuksille. Vahinkoja aiheutui noin 150 kiinteistölle.

Lapualainen perheenäiti kertoo TV-uutisissa, kuinka räjähdys vaikutti lähitaloissa. Lähellä olevilla puutaloilla oli ilmeinen syttymisvaara.

Toimittaja Agneta Glad haastattelee naista, jonka lapset heräsivät aamulla paukkeeseen. Asukkaan mukaan talossa ei osannut oikein pelätä. Perheen isä selvisi tehtaan räjähdyksestä hengissä.

Aineellisista tuhoista maksettiin seuraavana kesänä korvauksia yhteensä 523 000 markkaa. Lisäksi puolustusministeriö maksoi korvauksia reilut 200 000 markkaa.

Lue lisää:

Lapuan patruunatehtaan räjähdys jätti jälkeensä surun

Lapuan patruunatehtaalla tapahtui huhtikuussa 1976 Suomen rauhanajan tuhoisin räjähdysonnettomuus. 40 ihmistä sai surmansa ja kymmeniä loukkaantui voimakkaassa räjähdyksessä, jonka syytä ei saatu koskaan varmuudella selville. Uhreista valtaosa oli perheellisiä naisia, yli kuusikymmentä lasta menetti toisen vanhempansa, lapsia jäi myös orvoksi. Tapahtuma järkytti suomalaisia, ja hautajaisiin osallistui tuhansia ihmisiä. Surunvalittelunsa kävi esittämässä myös presidentti Urho Kekkonen. .

  • Luonas kai olla saan – Juice Leskisen hitit Elävässä arkistossa

    Valikoima Juicen kappaleita Elävän arkiston kokoelmista.

    Juice Leskinen (1950 – 2006) on kuulunut suomalaisen rockin kärkikaartiin esikoislevystään Juice Leskinen & Coitus Int lähtien vuodesta 1973. Mittava tuotanto käsitti kolmisenkymmentä albumia, päälle kokoelmat ja lukuisa määrä singlejä. Oheiseen artikkeliin on koottu osa Juicen ikimuistoisimmista kappaleista ja muutama vähän harvinaisempikin.

  • Antti Holma selvitti työharjoittelussaan Ylen työntekijöiden alkoholinkäyttöä

    Holma tutustui Ylen arkeen Extra Largessa vuonna 2007.

    Muistatko Ylen Extra Large ohjelmasta tutun toimitusharjoittelija-Antin? Jos et muista, niin ei hätää! Areenasta pääset nyt katsomaan, miten Antti Holma pohtii niin yleläisten raudanlujia vatsalaukkuja kuin lastenohjelmien tekijöiden lapsellisuutta. Varoitus: luvassa on kiusallisia tilanteita, puisevaa huumoria ja omintakeisia kysymyksiä ketään kumartelematta.

  • Elävä arkisto helmikuussa: Talvilomalla katsotaan Viimeistä keikkaa ja Nitroliigaa

    Mitä kaikkea löytyykään Elävän arkiston tarjonnasta.

    Helmikuu on perinteisesti vuoden kylmin kuukausi. Helmikuuta luonnehtivat myös yllättävät suojasäät ja niitä seuraavat pakkaspäivät, jolloin oksille sulanut lumi jäätyy ikäänkuin helmiksi. Tästä juontuu Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan myös kuukauden nimi.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto