Leavings lauloi antisankareista harrastajapohjalta

Tragikoomisella iskelmänsekaisella popilla suosioon noussut Leevi and the Leavings ei edes vuonna 1984 ollut vielä ”sisäistänyt rock’n’rollia”. Jukka Haarma perehtyi Gösta Sundqvistin ajatteluun Rockradion haastattelussa.

Vuonna 1978 ensilevynsä tehnyt Leavings kohosi 1980-luvun kuluessa suomirockin suosituimpien yhtyeiden joukkoon. Näin tapahtui siitä huolimatta, että orkesterinjohtaja Sundqvist johdonmukaisesti kieltäytyi suurillakin summilla tarjotuista keikoista. "Jos me haluttaisiin olla kaupallisia, mehän tehtäisi kolme-neljä keikkaa viikossa."

Sundqvist sanoo Leavingsin tekevän musiikkia "periaatteessa puhtaasti harrastajapohjalta". Se auttaa ja pakottaakin miettimään biiseissä valmiiksi sellaista, joka keikkailevalla bändillä testautuu ja hioutuu livenä yleisön edessä.

"Jos me keikkailtaisiin, bändi todennäköisesti muuttuisi rokkaavampaan suuntaan", Leavingsin pomo arvelee. Se saattaisi muuttua myös tavanomaisemmaksi. Yritystä ei puuttunut, sillä yhtyeen toisesta ja kolmannesta albumista piti alun perin tulla rokkaavampia – se vain ei kuulemma onnistunut vielä.

Leevi and the Leavingsin esiintulo ajoittui uuden aallon rockin läpimurtoon, mutta Sundqvist sanoo pyrkineensä tekemään kaiken toisin kuin punkbändit. "Ei mulla ollut mitään antipatioita yhteiskuntaa tai päättäjiä kohtaan."

Sundqvistin biisit kertoivat tavallisista ihmisistä, usein antisankareista, jotka hänen mielestään olivatkin niitä todellisia sankareita. Oli tärkeää että kuulija pystyi samastumaan laulujen hahmoihin, mutta elämänohjeita niissä ei jaettu eikä haluttukaan jakaa.

Ohjelmasta on poistettu äänilevymusiikki.