Hyppää pääsisältöön

Love Records - rakkaudesta musiikkiin

Muotokuva levy-yhtiöstä, joka teki historiaa: Love Records perustettiin vuonna 1966 julkaisemaan musiikkia, jota muut yhtiöt eivät julkaisseet.

Säveltäjä Kaj Chydeniuksen mukaan Love tallensi sen, miten ”tällä ajalla karjuttiin tai kuiskattiin”.

Love Recordsista tuli 1970-luvulla kotimaisen rockin, jazzin, teatterimusiikin, poliittisten laulujen, etnisen ja lastenmusiikin johtava merkki. Toiminta-aikanaan yhtiö julkaisi miltei 400 albumia ja yli kolme sataa singleä.

Loven keskeinen rocktuottaja oli Måsse Groundstroem, jota Iltatähti haastatteli Finnvoxin studiolla vuonna 1973 äänittäjä Harry Bergmanin kanssa (leike 2).

Perustajiin kuuluneen Otto Donnerin mukaan yhtiön artistikunnan kasvu toi mukanaan myös kontrolloimatonta tuotantoa ja epäonnistuneita satsauksia. Loven levyt myivät hyvin, mutta tulot sijoitettiin uuteen tuotantoon ja oman studion rakennuskuluihin.

Taloudelliset ongelmat alkoivat näkyä lamavuonna 1977. Vuosien 1977-78 taitteessa Love irtisanoi suurimman osan työntekijöistään ja solmi EMI-yhtiön kanssa jakelu- ja lisenssisopimuksen.

Se ei kuitenkaan pelastanut tilannetta, ja velkojen tähden Love haettiin kesäkuussa 1979 konkurssiin.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto